Voiko joulutunnelman saada ilman isoa joukkoa rakkaita?

Istuin lauantaina kirkossa. Oli lasten kauneimmat joululaulut. F nökötti yhden penkin edempänä. Halusi olla ystävänsä vieressä. Minä katselin hänen niskaansa, kaunista alttaritaulua ja kolmea loistavaa kynttilää.

Oli ihanan rauhallista ja kaunista. Iski haikeus. Tai ehkä haikeus on väärä sana. Mutta iski jokin sellainen tyhjyys, joka kouraisi vatsanpohjasta. Siinä me olimme, F ja minä. Vain F ja minä.

Jotenkin elo kahdestaan F:n kanssa on tuntunut alusta asti minun näkökulmastani hirmuisen luontevalle. On ollut ihan normaalia olla kahdestaan kotona, elää arkea ja juhlaa vain me tytöt. On vietetty siivouspäivää, syntymäpäivää, lentokonepäivää, arkipäivä, herkkupäivä ja oksennustautipäivää. Kaksin.

Joulun tullen olen kuitenkin alkanut kaivata ympärilleni enemmän elämää. On jopa alkanut mietityttää, voinko tarjota F:lle sen oikean joulun tunnelman – sellaisen tutun minun lapsuudestani – kun olemme kahdestaan. Kun paketoimme lahjat, luemme joulukirjan tai hörppäämme mukilliset glögiä. Ihan vain me kaksi.

Koska minusta ainakin tuntuu, että vaikka F:n riemua onkin ihana katsella, oma joulumieleni kohoaa vasta sitten, kun saan F:n lisäksi ympärilleni muitakin rakkaita. Silloin, kun F, minä ja siskoni laulamme aaton perinteiset joululaulut, istumme vieretysten tyttöjen joulusaunassa tai avaamme koko perheen voimin paketit. Joulun odottelukin tuntui jotenkin enemmän joululle silloin, kun leivoimme Saksan reissulla yhdessä A:n ja F:n kanssa pipareita tai kiertelimme joulumarkkinoilla, vaikka joulukuu oli vasta aluillaan. Siinä oli kuitenkin jotenkin enemmän otetta ja fiilistä. Joulu tuntui enemmän joululle, kun sen sai jakaa useamman tärkeän kanssa. 

Miten te koette jouluntunnelman? Saatteko sen aikaiseksi yksin tai kaksin, vai vaatiiko se ympärilleen enemmän ihmisiä?

-Karoliina-