Vieraskynä: Kirje äidille

Tämä teksti saapui blogiimme mutkan kautta, ja se halutaan julkaista täysin anonyymisti aiheen kipeyden vuoksi. Samalla aihe koskettaa melkoista osaa sateenkaarikansaa. Kiitos Ninni, että jaat ajatuksesi kanssamme.

Tämä teksti julkaistaan tarkoituksella anonyymisti. Sitä saa jakaa täysin vapaasti, mikäli jakaa sitä kokonaisuutena ja muokkaamattomana. Tarvittaessa blogin pitäjien kautta saa yhteyden kirjoittajaan.

Minä kirjoitan tämän äidilleni, mutta tämä on samalla kaikille sateenkaari-ihmisten läheisille, jotka kääntyvät pois, jotka kertovat että eivät halua kuulla, jotka torjuvat läheisen ihmisen, koska eivät hyväksy tämän identiteettiä tavalla tai toisella. Ihmisestä ei voi hyväksyä vain osaa ja työntää loppua kauemmas ja piiloon, ei ainakaan satuttamatta ja vahingoittamatta sekä ihmistä että suhdetta tähän.

Äiti, kun minä olin pieni, sinä olit kallio johon luotin, suuri ja vahva, tuki ja turva. Sanoit että olet sitä aina, sanoit että sinulle voi kertoa kaiken. Kun ystävälläni oli vaikeaa, hän tuli meille turvaan. Hän oli kanssani huoneessani ja kerroin, että äitini ohi ei pääse kukaan, meillä on turvallista. Kasvoin, ja sinä kuuntelit huoleni, olit yhä turvani, aikuisenakin, kun minulla oli omia lapsia.

Ja sitten, kun olin jo aikuinen, pienten lasten vanhempi, tapahtui jotain. Elämässäni olleen vaikean ja raskaan jakson jälkeen olin onnellinen, halusin jakaa sen kanssasi, halusin jakaa riemun ja jännityksen. Kerroin, että olin rakastunut uuteen ihmiseen, ja nimestä tajusit, että hän on samaa sukupuolta kuin minä. Sinä et halunnut kuulla. Arvelit, että olen varmaankin ymmärtänyt jotain väärin. Ehkä se on vain ystävä. Kun pidin kiinni siitä mitä sanoin, kerroit tiukemmin ettet halua kuulla. Kysyit miksi kerron sinulle sellaista, pelkäsit että paljastan tuon kauhean asian suvullekin.

Kiila väliimme oli lyöty, vaikka suhde tuohon ihmiseen loppuikin. On asioita joita et halua kuulla, elämässäni on isoja, kauniita ja tärkeitä asioita joita sinä et halua lähellesi. En minä silloin työnnä niitä asioita kauemmaksi – minä pidän sinut kauempana. Tämä tapahtui uudelleen ja uudelleen, kun sateenkaariasiat tulivat ohimennen puheeksi tavalla tai toisella. Kohtasin kylmän ja vihamielisen muurin.

Elämässäni on taas jotain suurta ja kaunista, enkä minä jaa sitä kanssasi. En kerro rakkaasta ihmisestä, en ota riskiä että loukkaat häntä. En kerro, miten upeaa minulla oli Prideillä, en kerro miten tärkeää se oli minulle. En kerro mitä löysin, ketä kohtasin, mitä ajatuksia ja tunteita se minussa herätti. Työnnän sinut kauemmaksi, sinä et tätä tahraa. En esittele sinulle ihmisiä, joita tapasin. En minä heitä häpeä – häpeän sinua. Sitä, että minun äitini, minun rakas äitini on yksi niistä, jotka ovat meitä vastaan, jotka tekevät meidän elämästämme raskaampaa. Tiivistän rivit heidän kanssaan myös sinua vastaan. Pidämme yhtä, että selviäisimme, olemme perhe toisillemme.

Tänään olisin tarvinnut sinua. Minulla oli vaikeaa, minua pelotti. Kaipasin korvaasi, olkapäätäsi, halaustasi. Haen lohtuni muualta, äidille ei kerrota kaikkea, äiti ei ole turvallinen. Kasaan hymyn ilmeettömille kasvoille. Äiti mulla menee ihan hyvin. Äiti minulla on niin ikävä sinua. Minulla on välillä niin orpo olo.

Teksti Näkymätön Ninni, kuva note thanun/ Unsplash

perhe ystavat-ja-perhe oma-elama rakkaus
Kommentit (2)
  1. Sitruunamelissa
    11.8.2021, 01:08

    Osui ja upposi. Itkin, kun luin tätä. Minulla on henkilökohtaisesti samanlaista taustalla ja sen takia rakas äitini ei enää voi olla osa elämääni. Ei voi hyväksyä/rakastaa vain osaa ihmisestä, kuten kirjoittaja hyvin sanoo. Minullakaan äiti ei ole enää turvallinen. Se sattuu se hävettää ja surettaa. Perheeni ovat nyt he, jotka eivät ole minulle verisukua millään tavalla ja he rakastavat minua kokonaisuudessaan. On orpo olo kuin sinulla kirjoittaja. Kaipaan äitini. Kaipaan jakamista ja sen turvallisuutta. Tuntuu niin epäreilulta joutua valitsemaan joko äidin tai rehellisenä itselleen olemisen väliltä, sitä ettei joudu enää piilottelemaan itseään. Me kaikki haluamme vain olla turvassa ja rakastettuja loppujen lopuksi.

    1. Hei Sitruunamelissa,

      kiva kun kommentoit. Ninnin tarina koskettaa minuakin, koska samaistun niin monelta osin häneen – samoin sinun kokemuksiisi. Ihan muutama päivä sitten mietin, millainen tukiverkko, chosen family, minulla onkaan. Olisi niin ihana voida jakaa arkea edes palanen äidille, mutta ei, en voi ottaa riskiä että hän satuttaa minua jälleen kerran. Tämän kanssa on kai vaan elettävä, kun ei ole muutakaan keinoa. Voimia sinulle! ❤️ / Xena

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *