Kun feministit rupesivat taistelemaan naisten oikeuksien puolesta, siihen oli totisesti tarve. Siihen aikaan yhteiskunnassa oli runsaasti sukupuoleen liittyviä rajoitteita.

Feministien taistelu on hyödyttänyt myös miehiä. Miestenkin mahdollisuudet ilmentää itseään ja tehdä omannäköisiään valintoja ovat laventuneet.

Mutta ympäri mennään ja yhteen tullaan. Nykyfeministien vaalima naiskäsitys on ahdas. Sen rooleissa korostuvat naisen toimijuus, naisen itsenäisyys, naisen taloudellinen riippumattomuus, naisen koulutus, vakiintuneiden roolien puute ja naisen pyrkimys olla alistumatta katseen tai muun arvioinnin kohteeksi.

Likikään kaikki naiset eivät kuitenkaan tahdo toteuttaa näitä opinkappaleita. Jotkut tahtovat jäädä kotiin ja palvella uraa tekevää miestään, jotkut tahtovat asettaa miehen perheen pääksi (usein syynä on uskonnollinen maailmankatsomus), jotkut tahtovat keikistellä miehille, jotkut tahtovat leikkauttaa rintansa, koska ulkonäkö ja muiden mielipide siitä on heille tärkeä, ja jotkut tahtovat tehdä yksinkertaista suorittavaa työtä ja tyytyä pienempään palkkaan.

Nykyfeminismin pakkopaita aiheuttaakin vastareaktioita, uudelleenmäärittelyjä. Yksi esimerkki siitä on trans-exclusionary radical feminism (suomennosta en tiedä), joka taistelee joitakin nykyfeminismin tavoitteita vastaan: ”Trans-exclusionary radical feminism (TERF; also Trans women exclusionary feminism or TWEF is a subgroup of radical feminism characterized by transphobia, especially transmisogyny, and hostility to the third wave of feminism. They believe that the only real women™ are those born with a vagina and XX chromosomes. They wish to completely enforce the classic gender binary, supporting gender essentialism.” Tällainen ryhmä yltyi Lontoossa väkivaltaisuuksiinkin.

Kun jokin ryhmittymä alkaa käyttää valtaa ja kaventaa eri tavoin kokevilta elintilaa, se johtaa konflikteihin, jotka joko saavat valtaa käyttävät eristäytymään tai vaihtoehtoisesti neuvottelemaan ja luopumaan opinkappaleistaan. Feminismin sopeutumisesta yksi esimerkki on naisten kauneusleikkausten ja itsensä esineellistämisen hyväksyminen. Kaikille feministeille implantit eivät vieläkään sovi, mutta monet ovat sitä mieltä, että jos nainen saa tyydytystä itsensä kaunistamisesta ja asettumisesta katseen kohteeksi, niin hänellä on oikeus toteuttaa tarvettaan.

Moninaisuudella on pyrkimys tupsahtaa esiin. Siksi feminismikin pysyvänä aatteellisena ilmiönä tulee kuolemaan samalla tavalla kuin muutkin aatteelliset ilmiöt. Maailma ei mahdu pysyviin määrittelyihin ja tavoitteisiin. Se elää ja uusintaa itseään usein vanhaan palaten ja sieltä taas uudistuen, mutta koskaan pysähtymättä.