E niinkuin ero

Tuo nainen ehkä miettii tuossa erotako vai ei. Kuva Helsingin kaupunginmuseo (CC).

 

 

Sen piti olla aivan tavallinen sunnuntai.

Ystävä oli ollut luonani yötä, olimme J:n kanssa nähneet viimeksi elokuvissa perjantaina. Leffa oli ollut Shape of Water, olimme sen jälkeen kumpikin vaahdonneet meitä ärsyttäneistä juonenkäänteistä. J:n kanssa oli helppoa keskustella, J oli fiksu ja hauska. Komea katsella, herrasmies, mutta kuitenkin varma tavalla josta pidin. 

Sinä sunnuntaina J tuli pieneen kotiini ja alkoi valmistaa lounasta. Puhuimme jostain, ei mistään, kunnes suustani pääsi se pitkään välttelemäni aloitus:

”Mä olen ollut huolissani meistä.”

Hiljaisuus oli pitkä ja syvä, mun huolimonologini haparoiva. Kuukauden kuluttua olisimme juhlineet seitsemättä vuosipäiväämme. 

”Noi taitaa olla dealbreakereita” J sanoi, ja seuraavassa lauseessaan: ”Mulla on kyllä ollut mahtavat seitsemän vuotta.”

En tajunnut sen kaiken lopullisuutta, itkin vain hysteerisesti enkä millään olisi halunnut päästää J:stä irti, vaikka minä koko keskustelun aloitinkin. 

—

Tervetuloa. Tämä on Konttausharjoituksia, yhden parikymppisen kaupunkilaisnaisen aivo-oksennus ihan tavallisesta erosta ja sen prosessoinnista. Ehkä jonain päivänä voin kirjoittaa myös ensirakkaudesta ylipääsemisestä ja jopa deittailun aloittamisesta (tällä hetkellä absurdi ajatus, mutta eihän sitä tiedä). 

Täytyy opetella uudestaan konttaamaan, jotta voi joskus alkaa kävellä.