Katsaus Alkon joulukuun 2020 erikoiseriin
Joulukuun erikoiserät tulivat tuttuun tapaan tänään myyntiin Alkon myymälöihin. Vuoden viimeiset erikoiseräteemat ovat viinien osalta Esittelyssä Englanti, Nouseva Portugali ja Talviroseet. Mukana on myös kaksi olutteemaa sekä väkevien pienerät, viinien pieneriä ei joulukuussa ole valikoimaan otettu. Marraskuussa pääsin mediapruuvissa maistamaan erikoiset läpi etukäteen, mutta loppuvuodelta pruuvit kaikeksi harmiksi jouduttiin perumaan koronatilanteen takia. Toivottavasti ensi vuonna pääsen taas paikan päälle maistelemaan, niin tämä suosittelukin on helpompaa! Nyt nostin tähän taas omasta mielestäni kiinnostavimman kuuloiset viinit.

Esittelyssä Englanti tulikin kuin tilauksesta, olen nimittäin jo pidemmän aikaa himoinnut päästä maistamaan muutakin britteinsaarten tuotantoa kuin kuohuviinejä. Valtaosa maan viinintuotannosta on kuplivaa, mutta valkoviinien, roseen ja punaviinien tuotanto on kasvussa. Tähän erään piti ennakkotietojen mukaan tulla kolme viiniä, mutta toistaiseksi Alkon sivuille näkyy niistä kaksi: tammikypsytetty Henners Barrel Chardonnay 2018, jossa chardonnayn lisäksi on käytetty pinot noiria ja meunieria, sekä erikoisempi punaviini, Little Wonder Cabernet Noir 2018, jota näyttää olevan ainoastaan Rovaniemen myymälässä. Mediatiedotteessa etukäteen mainittu meunierista valmistettu Controversy Pinot Meunier Rosé 2019 puuttuu ainakin toistaiseksi Alkon sivuilta.

Portugali on todellakin nouseva viinimaa, joka meillä Suomessa on ehkä enemmänkin tunnettu edullisista viineistään. Nyt erikoiserään on tuotu hieman arvokkaampia viinejä. Viineissä näkyy maan runsas kotoperäisten rypälelajikkeiden kirjo. Ensimmäisenä nostan tähän pikkupullossa myytävän vinho verden, Muros Antigos Alvarinho 2019, joka varmasti maistuu rieslingin ja sauvignon blancin ystäville. Runsaamman valkkarin himoon erästä löytyy tammikypsytetty arinto, Morgado de sta Catherina Reserva 2017. Erän viidestä punaviinistä kiinnostavin on palstasekoite Dona Berta Reserva Tinto 2015. Viiniin käytetyt touriga nacional, touriga franca, tinta roriz, tinta barroca ja tinto cão -rypäleet ovat kasvaneet perinteiseen tyyliin sekaisin samoilla tarhoilla, eikä niiden tarkkoja osuuksia viinistä ole laskettu. Rypäleet kerätään käsin ja myös murskataan perinteiseen tyyliin jaloilla polkemalla.

Tämän vuoden trendijuoma on rosee eri muodoissaan, ja Alkon myyntitilastot näyttävät että sen kulutus on ollut kasvussa myös syksyllä. Ehkäpä rosee on meilläkin siirtymässä kesäjuomasta ympäri vuoden ruokapöydässä nautittavaksi viiniksi. Erikoiserän Talviroseet-teemaan on tuotu yksi roseekuohuva, kaksi roseeviiniä, roseesiideri ja kriek-olut. Louis Bouillot Perle d’Or Millésimé Crémant de Bourgogne Rosé Brut 2015 on hieman tammea nähnyt ja yli kolme vuotta hiivasakkojen päällä kypsynyt roseekuohari, joka löytäisi luontevasti paikkansa joulun kalapöydästä, ja sitä suositellaan myös riistalinnuille.

Itsenäisyyspäivään puolestaan sopisi teeman puolesta natuviini Charivari La Rosé Sauvage 2019. Tämän viinin takana on suomalaisomisteisen Château Carsinin viinintekijä Nea Berglund, jota muuten kollegani Anniina haastatteli tuoreeseen blogikirjoitukseensa. Viini on 100% malbec, ja rypäleet tulevat luomutarhoilta.
