Korona aiheuttaa blogihiljaisuutta
Hei, pahoittelut etukäteen kevään mahdollisesta hiljaisemmasta postaustahdista. Kuten ehkä olette lehdistä lukeneet, koronaviruksen takia valtioneuvosto on suositellut järjestämään lasten hoidon mahdollisuuksien mukaan kotona. Nyt siis minunkin päiväni täyttyvät kahden vilkkaan lapsen hoitamisesta, ja pahoin pelkään että kirjoittamiselle jää aiempaa vähemmän mahdollisuuksia.
Pyrin kuitenkin pitämään somen tavallista aktiivisempana! Tämän viikon perjantaina 20.3. järjestän Instagramissa ensimmäisen Perjantaipullo-liven. Maistelen siis viikon viinin, Borgogno Barbera d’Alban livevideolla, johon voi osallistua kommentoimalla tai videoyhteydellä. Korkki aukeaa klo 18. Toivon, että mahdollisimman moni lukija lähtee mukaan! Lähetykseen voi osallistua oman viinin kera.
Tulevina viikkoina tulen paljastamaan perjantaipullon jo alkuviikosta, jolloin halutessaan voi osallistua livelähetykseen samaa viiniä nautiskellen. Suunnitteilla on myös kurssihenkinen viininmaisteluilta.
Nappaahan Instagram-tilini seurantaan!