Perjantaipullo: 57 on Main 2017

Tämän viikon perjantaipullo on eteläafrikkalainen blendipunaviini KWV 57 on Main.

Etelä-Afrikassa on menossa koronaviruksen takia jo toinen lockdown, jonka aikana ihmisten liikkumista on rajoitettu rajusti. Myös alkoholin myynti on kielletty täysin. Niinpä paikalliset viinitilalliset ovat todellisissa vaikeuksissa! Myyntiä tulee ainoastaan viennistä, joten nyt on hyvä aika tutustua maan viinitarjontaan ja tukea sitä ostamalla eteläafrikkalaista viiniä.

KWV eli Ko-operatiewe Wijnbouwers Vereniging van Zuid-Afrika on vuonna 1918 perustettu viinintekijöiden osuuskunta, joka on noussut yhtedeksi maan kaupallisesti merkittävimmistä viinin ja muiden alkoholijuomien tuottajista. 57 on Main on neljän rypäleen sekoitus: petit verdot, pinotage, cabernet sauvignon ja shiraz. Western Capen Roodraaissa sijaitsevilla viinitarhoilla on Reilun kaupan sertifikaatti, jonka tuomilla tuloilla on mm. perustettu koulu viinityöläisten lapsille.

KWV 57 on Main 2017 on väriltään vielä hieman liilaan taittava ja tumma. Tuoksu on hieman sulkeutunut, ja tämä viini olisikin hyötynyt kunnon dekantoinnista. Tuoksussa on tummia marjoja kuten tummaa kirsikkaa ja luumua, hieman hilloisia ja kuivattujen hedelmien sävyjäkin niissä on. Myös karpaloa, ja minttuun tai eukalyptukseen vivahtavia yrttisiä aromeita. Tammikypsytys on tuonut viiniin vaniljaisia ja mausteisia aromeita, sekä voimakasta tummaa paahteisuutta joka tuo mieleen vahvan, tummapaahtoisen kahvin ja tumman suklaan.

Maku on hyvin samoilla linjoilla tuoksun kanssa tummine marjoineen ja mausteineen. Tanniinit ovat voimakkaat ja hieman terävätkin, melko täyteläisestä viinistä on kysymys. Maku ei kuitenkaan ole suunnattoman intensiivinen, ja myös jälkimaku jää enemmänkin keskipitkäksi. Alkoholi on hyvin tasapainossa, mikä itseäni ilahdutti, sillä monesti näissä lämpimien maiden viineissä se pääsee omaan makuuni turhan korkeaksi ja dominoivaksi.

Vajaan 14 euron hintaiseksi mielestäni kelpo ostos, parin vuoden säilytys ehkäpä pehmentäisi tanniinien tuntumaa hiukan. Viini kannattaa ehdottomasti dekantoida ennen juomista, lasissa avautuminen teki viinille hyvää! Parempi arkiviini punaiselle lihalle, tai maahantuojan suosituksen mukaan voimakkaille pastaruoille.

KWV 57 on Main on Alkon vakiovalikoimassa ja hinnaltaan 13,95€
Viini on saatu Arvid Nordquistilta tuotenäytteenä

kulttuuri ruoka-ja-juoma
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *