Perjantaipullo: Terres de Berne 2019

Erittäin jälkijunassa toivottelen vielä täällä bloginkin puolella hyvää juhannusta! Huh hellettä, näillä keleillä toivottavasti kukaan ei ole kovin paljoa kaipaillut blogiluettavaa, vaan olette nautiskelleet kesäisestä säästä kuten myös allekirjoittanut. Nyt on mökiltä palattu, ja pystyy taas hetkiseksi siirtämään ajatukset työasioihin.

Juhannusviikon perjantaipullo oli Côtes de Provencessa viljelty ja valmistettu Terres de Berne 2019. Olen tutustunut kyseiseen viiniin viisi vuotta sitten, kun olimme koko mieheni suvun voimin Etelä-Ranskassa juhlimassa yhden hänen serkkunsa häitä. Yhden Nizzassa vietetyn yön ja Mougins’ssa sijaitsevassa, aivan upeassa Le Manoir d L’Etang’ssa järjestettyjen häiden jälkeen jatkoimme vielä lomaa Montauroux-nimisessä pikkukylässä, lähellä Verdonin kansallispuistoa.

Montauroux’n huoneistohotellissa tutustuimme respassa työskentelevään omistajan poikaan, ja päädyimme useampana iltana istuskelemaan hänen kanssaan viinilasit kourassa hotellin pihalla. Siellä siemailtiin tätä Terres de Berneä, ja isäntämme kehui kovasti viinitilaa eli Michelin-oppaassakin mainittua Château Berneä – viinitilan lisäksi siellä on hotelli, kylpylä ja ravintola. Château olisi ollut tunnin ajomatkan päässä, mutta aikataulu- ja ajoneuvoteknisistä syistä emme tuon loman aikana päässeet sinne asti. Viikkoa myöhemmin kun palasimme Suomeen, pyörähdin kotimatkalla Arkadian Alkossa ja siellähän se tuttu neliskanttinen pullo nökötti hyllyssä. Muistaakseni oli aluksi tilausvalikoiman tuote, mutta nykyään Berne on vakiovalikoimassa.

Terres de Berne 2019 on jälleen kerran tyylipuhdas esimerkki provencelaisesta roseeviinistä. Rypäleinä on käytetty alueelle tyypillisiä grenachea, cinsaultia ja syrahia, jotka ovat saaneet kumppanikseen vielä cabernet sauvignonin. Täysin kuiva viini on väriltään persikkainen ja vaalea. Tuoksussa on mehevää, kypsää hedelmäisyyttä – aprikoosia, joka voisi olla hillottua tai karamellisoitua, valko- ja punaherukkaa, makeaa mausteisuutta ja meriveden suolaista aromia.

Viinissä on pehmeä, kevyt hapokkuus, joka osaltaan korostaa makean mausteista ja kypsän hedelmäistä aromimaailmaa. Se tekee myös suutuntumasta mehevän ja leveän. Pieni viskositeetti ja lämpönä suussa tuntuva alkoholi (13,5%) lisäävät mehukkaan täyteläisyyden ja mausteisuuden tunnetta, mutta viini pysyy silti raikkaana. Loistava seurustelujuoma (kokemusta on!), joka ruokapuolelta sopii erityisen hyvin pikkunaposteltavien kuten oliivien, anjoviksen ja muun antipasti-tyyppisen syötävän kylkeen.

Terres de Berne 2019 on Alkon vakiovalikoimassa, ja hintaa sillä on 17,98€
Viini on saatu arviointikappaleena maahantuoja Amkalta.

kulttuuri ruoka-ja-juoma
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *