Rypäleet aasta ööhön: Riesling
Saatiin flunssa-aalto tähänkin talouteen, kun koko syksy oltiin epäilyttävän terveinä! Löysänä kotipäivänä selailin läpi WSET-muistiinpanojani, ja ajattelin koostaa niistä pieniä katsauksia eri rypäleisiin ja viinintuotantoalueisiin. Ekana vuorossa ylivoimainen suosikkirypäleeni, riesling.
Riesling on alun perin Saksasta kotoisin oleva rypäle, jolla oli aikoinaan maine paremman väen rypäleenä – se on nimittäin luonnostaan pienisatoinen. Se menestyy hyvin viileässä ilmastossa. Tunnetuimmat laaturieslingit tulevat Saksasta, mutta myös Itävallassa ja Ranskan Alsacessa tehdään siitä onnistuneita viinejä. Uudessa maailmassa jonkinlaista mainetta on niittänyt Australia, ja sieltä erityisesti Adelaiden pohjoispuolella sijaitsevat Clare Valley ja Eden Valley. Myös Uudessa-Seelannissa ja Chilen eteläisemmillä viinialueilla (Bio-Bio ja Itata) sitä viljellään. Muualla riesling häviää suosiossa mm. chardonnaylle ja sauvignon blancille.
Riesling sietää hyvin viileää säätä, vaikka vaatiikin hitaan ja aurinkoisen kasvukauden. Se on myöhään versova (ja sen vuoksi välttää pahimman hallanvaaran) ja kypsyy suhteellisen varhain – tämä tosin on vähän tulkinnanvaraista, koska rieslingistä tehdään myös ”late harvest”-viinejä. Ohutkuorisena rypäleenä riesling nappaa helposti jalohometta mikäli olosuhteet ovat sille sopivat. Siitä tehdäänkin laadukkaita jälkiruokaviinejä, sillä se myös säilyttää hapokkuutensa vaikka kypsyy hyvin sokeripitoiseksi. Hapokkuuden vuoksi rieslingit ovat pitkäikäisiä. Tammikypsytystä uusissa tynnyreissä rieslingille ei juurikaan käytetä.
Rieslingille tyypillisiä ovat kukkaiset aromit, vihreä omena, persikka ja sitruksenkuori. Lämpimämmässä ilmastossa hedelmäisyys ilmenee aprikoosina tai ananaksena. Ikääntyessä niihin kehittyy usein tosi tunnistettava petroolin tai kerosiinin tuoksu, ja lisäksi hunajaisia sekä marsipaaniin tai keksitaikinaan viittaavia aromeita. Riesling myös ilmentää hyvin terroiria, ja maaperästä riippuen siitä voi löytyä teräksistä mineraalisuutta, savuisuutta tai jopa tervaa. Jalohome tuo jälkiruokaviineihin omat, tunnistettavat arominsa.
Saksalaiset risukat ovat usein tyyliltään kaikkein raikkaimpia, ja niissä korostuu raikkaan vihreä hedelmäisyys, kukkaisuus ja persikka. Vaikka saksalaiseen rieslingiin usein yhdistetään makeus, siellä tehdään myös laadukkaita kuivia viinejä. Pohjoisen Moselin rieslingit ovat herkimpiä ja kepeimpiä, niissä maistuu vihreä omena, kun taas etelän suuntaan mentäessä makuprofiili muuttuu kypsemmäksi. Pfalzin rieslingeissä on jo mehevän kypsää persikkaa.
Saksaan verrattuna Ranskan Alsacen rieslingit ovat enemmän sitrus- ja persikkapainotteisia, vähemmän kukkaisia, ja niille on tyypillistä voimakkaampi mineraalisuus. Aussi-rieslingit ovat korostuneen sitruksisia, erityisesti limen- tai greipinkuorta voi niistä haeskella, ja ne kehittyvät nopeasti petroolisiksi.
Tuosta petroolin tai kerosiinin tuoksusta on muuten asiantuntijoilla eriäviä mielipiteitä – osan mielestä se on tertiääriaromi eli tulee rieslingiin pullokypsytyksen myötä (näin opettaa mm. WSET), kun taas jotkin tutkimukset tukevat väitettä, että petroolin aromi johtuu rypäleiden altistumisesta kovalle auringonpaisteelle. Se olisi siis tavallaan rypäleiden kuoren palamisesta johtuvaa. En tiedä kumpi on enemmän oikein, mutta olen itsekin huomannut että Uuden-Seelannin ja Australian rieslingeissä petrooli on yleisempi ja voimakkaampi kuin eurooppalaisissa rieslingeissä, ja maistuu niissä selkeästi nuorempana.
Itse pidän saksalaisista rieslingeistä kaikkein eniten, jos pitäisi valita yksi viini jota lipittäisin loppuelämän, niin se olisi ehdottomasti hieman jäännössokeria sisältävä saksalainen. Esimerkiksi Sitzius Rothenberg Riesling Spätlese Goldkapsel Trocken on ihan huippu! Alkon valikoiman ulkopuolelta Karl Schaeferin risukat ovat jääneet mieleen. Uudesta maailmasta Kung-Fu Girl on klassikko, joka sopii hyvin yhteen aasialaisen ruoan kanssa.