Pari viikkoa sitten oli hartaasti odotetu ensikäynti kotikaupunkimme neuvolaan. Jännitimme käyntiä todella paljon: mitä jos meidän neuvolantäti onkin kaamea tiukkis? Tai mitä jos se onkin ylirento: rohkaiseeko se minua ylimalkaisuuteen.

Samalla kun jännitin, odotin myös todella kiivaasti. Odotin synninpäästöä. Vaikeinta alkuraskaudessa on ollut syöminen, tarkentaen kieltolistat. Häpeäkseni voin todeta, että verkon keskustelupalstat ovat saaneet minut aivan sekaisin siitä, mikä on oikeasti kiellettyä, ja mikä ylivarovaisuutta. Aluksi välttelin parhaani mukaan kaikkia pehmeitä juustoja, kunnes keksin, että kuumennus tuhoaa mahdolliset listeriabakteerit. Toinen ongelmani oli katkaravut: rakastan aasialaista ruokaa ja erityisesti wokit ovat suurta herkkuani. Saiko nyt niitä syödä? Aasialainen ruoka aiheutti myös toisen haasteen: inkivääri. En pidä inkiväärin mausta sellaisenaan, mutta se kuuluu olennaisena osana erilaisiin maustekastikkeisiin. Kun tilaan sitä herkkuwokkiani lounaalla, onko kastikkeessa inkivääriä? Syötyäni ilmakuivattua kinkkua, purskahdin melkein itkuun, kun en sitäkään kieltoa muistanut. Työpaikkani viereen on parkkeerannut metrilakukoju, ja himot ovat aivan uskomattomat. Saako edes vähän maistaa?

Odotin siis kuumeisesti terveydenhoitajalta järjen sanoja tasoittamaan pakokauhuani. Ja luojan kiitos, niitä onneksi tuli. Mikään ei ole kuulostanut niin ihanalta, kuin ne sanat ”maalaisjärki” ja ”pienet määrät”. En nyt tarkoita, että terveydenhoitaja antoi minulle luvan nautia kaikkea kiellettyä. Hänen viestinsä oli, että jos syöt vahingossa ravintolassa pienen määrän inkivääriä maustekastikkeessa, ei se tapa. Kunhan se on satunnaista ja hyvin pieniä määriä. Tämän mukaan olen nyt koittanut elää kaiken ruoan kanssa: tähtään täydellisyyteen, mutta välillä rapatessa voi roiskua. Okei, sen verran olen pikkutarkka, että huonosti kypsennettyä lihaa tai kalaa ei lautaselleni päädy, edes ulkona syödessäni. Ulkomaiset marjat ovat täysin pannassa, onneksi kotimaisia mansikoita on jo löytynyt. Ja ne herkkujuustot nautitaan pitsan päällä uunissa tirisseinä. Jos pastassa on muutama hiutale parmesaania, en menetä järkeäni. Ja koska Eviran taulukko sanoo, että muutama lakritsimakeinen on ok, maistoin vähän sitä metrilakua. Mies saa loput.

Koitan olla potematta huonoa omaatuntoa, ja jatkossa nauttia raskaudesta. Tähän mennessä olen nautinut siitä aivan liian vähän. Please don’t shoot me!