Ladataan...
Kosmetiikkakriisi

Viimevuoden loppupuolella aloin pohtimaan siirtymistä nestemäisestä shampoosta palashampooseen. Ajatuksen taustalla oli halu olla vähentämässä pakkausmuovia sekä pienentää omaa hiilijalanjälkeäni pienin askelin eiväthän nämä palashampoot sisällä lisättyä nestettä. Päätinkin tilata Lushilta pari shampoopalaa ja hoitoainepalan, sillä Lush nyt sattui tulemaan ensimmäisenä mieleen ajatellessani shampoopaloja. Olen aikaisemmin testannut Lushin shampoopaloja ja tykännyt niistä. Lushin hoitoainepalat tosin olivat minulle uusi tuttavuus.Hoitoainepalan päätin tilata puhtaasti siksi, etten halunnut pohtia hiushuuhteita ja mistä sellaisen saisin yms. Tämän lisäksi hoitoainepala tuntui luontaisemmalta ratkaisulta minulle aloittaa matkani kiinteän shampoon kanssa.

 

Pinkki shampoopala on nimeltään Jason And The Argan Oil ja vihreä hoitoainepala on nimeltään Jungle.

Tilauksen tehtyäni aloin ihan kunnolla pohtimaan nestemäisen- ja palashampoon eroja erityisesti niiden hyviä ja huonoja puolia. (Olisi toki ollut hyvä pohtia niitä samassa määrin etukäteen, mutta ainakin tuli vähän vahvistettua itseäni valinnastani.) Tottumuskysymyksen jälkeen (kumpaa on vain tottunut käyttämään) mieleeni tuli saatavuus, hinta sekä mainostus ja mahdollisesti kysyntä. Itse en ole pahemmin ainakaan havainnut telkusta mainostettavan minkään merkin shampoopaloja. Tässä nestemäiset brändit päihittävät kilpasiskonsa sumeilematta uskotellen mainoksen uhrille, että tämä saa tuotetta käyttämällä tuuheammat, sokeuttavasti kiiltävät hiukset, jotka kasvavat silmissä. Pakko myöntää, että Lush on mielestäni alkanu mainostaa enemmän mm. shampoopalojaan ympäristötietoisuuden lisääntyessä (ja silti Suomessa vain Helsingissä on Lushin myymälät).

Mainoksista päästäänkin siirtymään saatavuuteen. Telkussa mainostetut tuotteet ovat helposti saatavilla ja tämän mainosten katsojan on helppo kipsutella lähimpään ruokakauppaan hakemaan toivomaansa. Jos tätä ei löydy tai budjetti on tiukempi saa nestemäistäshampoota ihan vain parilla eurolla. Jos ei halua tilata Lushilta (mikä ei täysin saasteetonta kuitenkaan ole, sillä postitus…ellei satu asumaan pääkaupunkiseudulla) niin vaihtoehtona on kipsutella mm. Ruohonjuureen ja käyttää heidän valikoimaansa. Nekin kuitenkin maksavat pyöreästi 10-15euroa , eli eivät päihitä hinnassa tätä marketin halvinta nestemäistä. Yhtenä vaihtoehtona on toki tehdä itse oma, mikä on myöhemmin tänä vuonna aihelistalla. Kustannusarviota kotikeittiön tuotokselle on siksi tässä vaikea antaa.

Oranssi shampoopala on nimeltään Braziliant ja vihreä Karma Komba.

Näistä päästäänkin ajatukseen kumpi on halvempi pitkällä tähtäimellä? Olen kuullut palashampoon väitettävän kestävän kauemmin kuin nestemäisen. Itselläni ei ole vielä antaa tästä kokemuksen rintaäänellä tuomaa näkemystä, mutta pieni maalaisjärjellä höystetty tuntuma, että tämä voisi jopa pitää paikkansa. Näkisin nimittäin, että shampoopalan kanssa tulee läträttyä vähemmän. Näkemykseni tueksi kaivelin vähän ja löysin mm. Lushin sivuilta väittämän, jossa sanotaan yhdestä palasta saavan irti jopa 80 pesukertaa ja vastaavan kahta tai kolmea 250ml nestemäistä shampoo putelia. En tiedä mihin nämä tulokset perustuvat, mutta huomattavasti pienempään tilaan tämä shampoopala ainakin menee. Lisäksi sen saa halutessaan otettua reissuun, jopa lentokoneeseen käsimatkatavaroihin, mukaan.

Oma kokemus 

Hiusteni lähtökohta kokeilulle (ja muutokselle) on luonnonkihara ja värjäämätön. Mielestäni ne ovat aikas hyvässä kunnossa. Nyt muutaman viikon shampoopalaa ja hoitainepalaa testailleena huomaan joitakin niiden positiivisia puolia, kuten vie vähemmän tilaa kylppärissä eikä tule läträttyä lähellekään samaoissa määrin kuin nestemäisen kanssa (ja jos olisi hätätilanne shampoopalaa vois  käyttää saippuan lailla kehon pesussa). Vaikea on kyllä vielä sanoa onko merkittävää muutosta hiesteni kunnossa tai tuuheudessa. Hiukset tuntuvat ja näyttävät kutakuinkin samoilta, ehk vähän enemmän taipuisuutta havaittavissa, mutta mitään isompaa eroa en huomaa. Hiukseni eivät myöskään ole käytön jälkeen mitenkään tahmeat (lueskellessani myös eri blogipostauksia joillakin oli tahmeutta käytön jäljiltä). Onhan se kertalaittamalta isompi summa rahaa, mutta suosittelen ainakin kokeilemaan shampoopalaa, jos siihen on mahdollisuus. 

 

-H

Ladataan...
Kosmetiikkakriisi

Me saatiin blogiin kommentti, jossa toivottiin testiä mikroneulauksesta kotioloissa. Noh, Elevenillä sattui olemaan alennusmyynti ja Swiss Clinicin mikroneulaus-rolleri (mikä sanahirviö...) lähti sitten ostoskoriin. OVH on 35 euroa ja alennuksella siitä lähti 20% pois. Puhdistukseen suositeltiin Swissin puhdistussuihketta, joten tilasin senkin.

Elevenin sivuilla tuotetta kuvaillaan näin: Swiss Clinic Skin Roller on kotikäyttöinen mikroneulausrulla, jonka avulla hoidat ihoasi tehokkaasti. Neulauslaite stimuloi ihosolujen uudistumista sekä auttaa säännöllisellä käytöllä jopa korjaamaan, kirkastamaan ja elvyttämään ihoa. Laitetta voidaan käyttää raskausarpien, aknearpien, juonteiden, hiustenlähdön, selluliitin ja leikkausarpien hoidossa.

Swiss Clinic Skin Roller -neulauslaitteen rullassa on 540 pienen pientä, kirurginteräksestä valmistettua mikroneulaa, jotka luovat iholle tuhansia mikrokanavia, joiden kautta aktiiviaineet voivat imeytyä tehokkaammin ja vaikuttaa entistäkin paremmin.

Kasvoille ja vartalon herkille ihoalueille
0.2 mm laite sopii käytettäväksi kasvoille ja silmänympärysiholle aknearpien ja muiden pienten arpien hoidossa. Laite auttaa myös ennaltaehkäisemään juonteita. Laite sopii käytettäväksi myös vartalon herkemmillä ihoalueilla kuten jaloissa, polvissa ja kämmenselällä. Rullaa voidaan käyttää myös stimuloimaan lepotilassa olevia hiustuppia.

Minulla on aiempaa kokemusta mikroneulauksesta, sitä on joskus tehty kasvohoidon yhteydessä. Juurikin tuon toisen kappaleen takia, eli aktiiviaineet imeytyy paremmin. Rolleria myös mainostetaan aika ahkerasti, ainakin omaan FB-virtaani pomppaa tämän tästä mainos tätä käyttävästä salkkaritähdestä. Rolleria pidetään ihonhoidon ihmeenä, joten odotukset oli aika korkealla.

Paitsi että mulla on neulakammo.

Okei, kysymyshän oli tietysti mikroneuloista. Mikro tarkoittaa pientä. Ei hätää. 
Jostain syystä olin silti vähän pettynyt, koska jollakin logiikalla odotin tuollaista keskiaikaista kidutusvälinettä, tai ainakin selkeästi näkyviä piikkejä ja tässä ei oikeastaan näkynyt juuri mitään. Myönnän myös tarkistaneeni paketin uudelleen, josko siellä olisi joku irtoterä kiinnitettäväksi tähän. Ei ollut.


Kyllä, mikro tarkoittaa pientä, mutta onhan nuo ihan olemattomat. Ei tunnu juuri missään.

Ohjeessa kehotettiin aloittamaan rollailu hellästi ja rauhallisesti. Painetta voi lisätä sitten kun iho on tottunut. Rollailun jälkeen ihon pitäisi punottaa, mutta punoitus rauhoittuu ajan ja kosteusvoiteen myötä. Rullaa liikutellaan iholla edestakaisin vedoin, noin 10-15 kertaa eri suuntiin. Kokonaisuutena käsittelykerran pitäisi kestää viitisen minuuttia. Rullaa käytetään ensin viikon ajan päivittäin, pidetään viikon tauko ja aloitetaan alusta.

Ihoni on pintakuiva sekaiho, etenkin talvella se kuivuus korostuu. Ihoni on kuitenkin hyvässä kunnossa, eikä minulla ole esimerkiksi aknearpia tai muita varsinaisesti hoidettavia ongelmakohtia ihossani, paitsi isot ihohuokoset. Kuitenkin mikroneulauksen pitäisi auttaa myös kosteusvoidetta imeytymään paremmin ja syvemmälle, eli toisin sanoen ihon kuivuuden pitäisi helpottaa. Koska noita kosteusvoiteita ja muita tököttejä on jonkin verran, niin päätin käyttää koko testijakson ajan samaa tuotetta, eli JOIKin kosteuttavaa päivävoidetta.

Tykkään kaikesta hipelöinnistä ja hipsuttelusta. Kasvohoito on mulle rentouttava ja miellyttävä kokemus. Samaa se oli tämän rollailunkin kanssa. Neulat eivät tuntuneet ollenkaan, joten mitenkään kivuliasta se ei ole. Kokeilin myös painaa kovempaa ja veikkaan, että olisin ennemmin onnistunut murtamaan poskiluuni kuin saanut neuloja tuntumaan kivuliaasti. Viiden minuutin rullailusessio oli ihan hauska ja rentouttava kokemus, etenkin iltaisin työpäivän jälkeen.

Mutta toimiko se? Ei. Ihoni kosteutus ei parantunut eivätkä ihohuokoset pienentyneet. Pienet juoneet silmien ympärillä eivät kadonneet minnekään. Monet ovat kehuneet aknearpien katoavan rullailulla, mutta koska itselläni ei sellaisia ole, en osaa sanoa. Minulle tämä ei tehnyt yhtään mitään. Olen saanut ihoni kosteutettua paremmin ihan normaalilla hoitorutiinillani, johon ei kuulu mikroneulausta, vaan seerumi ja kasvovoide. En tiedä perustuvatko ylistävät arvostelut niin sanottuun lumevaikutukseen, eli kun tuntee kirjaimellisesti tekevänsä jotain ja vieläpä tällaista "kasvohoitola" -juttua, niin pakkohan sen on toimia.

Minulla ei toiminut ja omasta henkilökohtaisesta kokemuksestani en voi suositella, koska tästä ei mielestäni ole mitään hyötyä.
Sen sijaan kuivaihoiselle voin suositella todella vahvasti tätä, jota saa neljä pulloa yhden rollerin hinnalla. Paljon fiksumpi ja hyödyllisempi ostos. Mutta siitä sitten omassa postauksessaan joskus tarkemmin.

 

- J

Ladataan...
Kosmetiikkakriisi

Terveisiä messuilta :)
Minä, jonka lukuisat I love me -messut on jääneet "pitäisi kyllä mennä" -asteelle, päädyin Tampereen terveysmessuille, eli Vire-messuille. Vire-messut koettiin ensimmäistä kertaa viime vuonna ja kyseessä on Tampereen Messujen uutuustapahtuma, joka yhdistää neljät messut saman katon alle. Terveysmessusisällön lisäksi tapahtumassa on joogalle ja mindfulnessille pyhitetty Yoga Play - Tampereen Joogafestivaali, lähiruoan ja luomutuotteiden Aitoa ja Luomua, gluteenittoman elämäntavan puolesta liputtava Gluteenitonta! -tapahtuma sekä vegaanista elämäntapaa ja ruokaa esittelevä Tampereen Vegaanimessut. Vahva tunne, että messut jatkuvat myös ensi vuonna.

Messuilla oli mahdollista kuunnella erilaisia luentoja, osallistua jooga-/mindfulness-studioihin, tutustua luonnonkosmetiikkaan ja tietysti maistella erilaisia ruokia ja osallistua lukuisiin arvontoihin. Messut itsessään olivat aivan ihanat! Kävin siellä sunnuntaiaamuna, jolloin väkeä oli reilusti vähemmän kuin messujen avajaispäivänä lauantaina. Kokeilin muun muassa kalevalaista jäsenkorjausta (hartiat kiittää!) ja siinä hieroessa jäsenkorjaaja kertoi, että he oli eilen hieroneet reilua sataa ihmistä. Tänään olin ensimmäinen jonossa. Messuilla oli mukavan väljää. Väentungosta alkoi huomaamaan vasta iltapäivästä, kun olimme lähdössä jo pois. Väkimäärästä kyllä kertoi jotain se, että paikalla olleen gluteenittoman leipomon hyllyt tyhjenivät kolme tuntia ennen messujen loppua.

Maisteltavaa ja ostettavaa oli runsaasti. Itselläni mukaan lähti Foodinin raakasuklaata, joka oli messujen loppupuolella tarjouksessa. Tämän lisäksi sain Foodinilta aivan mahtavan kangaskassin! Se on iso ja jämäkkä, helppo kantaa eikä se valu olalta. Sisäinen kassialmani on hyvin onnellinen.


Of Happiness X 40 -ständin (vasemmanpuoleiset kuvat) kohdalla taisin rakastua. Olen haaveillut joogatyynystä kauan ja täällä oli kaikkea ihanan värisiä, piristäviä ja laadukkaasta kankaasta valmistettuja tyynyjä. Tyynyt sisälsivät tattarinkuoritäytteen, joka kuulemma myös vähän reagoi siihen kehon lämpöön ja tuntuu miellyttävältä joogatessa. Oon vahvasti myös sitä mieltä, että ihminen taipuu paljon paremmin kaikenlaisiin asanoihin tuollaisissa iloisen värisissä joogapöksyissä, kuin perushenkkamaukassa... Valitettavasti opiskelijabudjettini ei taivu ollenkaan noihin hintoihin. Joogatyyny maksaa 99 euroa ja pöksytkin 79 euroa. Harmi kyllä, pääosin joogatyynyt ( = bolsterit) on hintavia. Pikagooglauksella sellainen perus-ei-ollenkaan-kaunis-ja-ihana -bolsteri maksaa n. 70 euroa, mutta onneksi sentään joogaan soveltuvia housuja saa reippaasti halvemmalla, ihan hyviä jopa alle 20 euron. 

Itsetehdyt saippuat (yläoikea) otetaan asialistalle myös tässä blogissa, mutta taisin rakastua vähän myös tuolla ständillä. Etenkin hattaran- ja ananaksen tuoksuiset saippuat olisin halunnut ostaa kotiin, samoin tuoreilta mansikoilta tuoksuvan bodyscrubin, mutta jälleen kerran se lompakon paksuus muodostui ongelmaksi. Jos olisin ollut paremmassa rahatilanteessa, olisin varmaan ostanutkin jonkun saippuan tai scrubin kotiin, vähän hemmotteluksi itselle, vaikka ihan hyvin sillä markettisaippuallakin peseytyy. Olisin saattanut myös ostaa riikinkukonvärisen joogatyynyn, vaikka se maksoikin satasen...

Alaoikealla on hamam-pyyhkeitä. Tunnustan, että mulla ei ole varsinaisesti hajuakaan mitä ne on, mutta ne on ilmeisesti joku trendi, sillä nykyään kaikkialla näkee noita. Pikagooglatus paljastaa, että hamam-pyyhkeet on turkkilaistyyppisiä pellavapyyhkeitä, monissa on jopa turkkilaista pellavaa. Pyyhkeen idea on siinä, että se on ohut, monikäyttöinen, mahtuu pieneen tilaan ja kuivuu sekä kuivaa nopeasti. Pyyhe sopii vauvan alustaksi, rantaviltiksi, salikassiin, uimahalliin tai vaikka huiviksi. Hintaa sellaiselle 90x180-kokoiselle pyyhkeelle tulee keskimäärin 30 euroa.

Messuilla pääsi testaamaan erilaisia lajeja. Ylävasemmalla treenataan taijia näytösmalliin. Taijia pääsi myös kokeilemaan pienisssä työpajoissa, joissa sai itse tutustua liikkeisiin. Yläoikealla on jostain kaukoidästä (Intia? Afrikka?) tuotuja puisia leimaisimia, jotka sopivat hyvin esimerkiksi skräppäilyyn, korttiaskarteluun tai vaikka bujoiluun. Jos olisin ollut rahoissani, olisin hamstrannut muutaman tällaisenkin. Erilaisia joogamattoja, -rullia ja -palloja löytyi myös useammasta eri pisteestä. Jollain helsinkiläisellä joogakoululla oli aivan ihania joogavöitä, värikkäitä ja kauniita. Itselläni on sellainen perus laivastonsininen, niin iski kyllä pieni välinekateus :( 

Messuilta löytyi myös muutama ständi teetä, kuvassa alaoikealla Forsmanin ständi. Messutarjouksena teet oli halpoja ja löysin sieltä muutaman hyvän, joita olisin halunnut ostaa, mutta kaappini pursuaa tällä hetkellä erilaisia teelaatuja, joten jätin väliin. Onneksi Forsmanin teet on sen verran yleisiä, että niitä löytyy ihan ruokakaupastakin, ainakin niitä yleisimpiä laatuja. Muutamia erikoisempia täytyy varmaan metsästää tavaratalosta tai teekaupasta, mutta onneksi aina on nettikaupat.

 

-J 

Ladataan...
Kosmetiikkakriisi

Meikkimatkani aikana olen yrittänyt löytää itselleni parhaiten toimivaa, kohtuuhintaista meikin pohjustusainetta. Varsinaista ”holy grailia” minulla ei vieläkään varsinaisesti ole useista testauksista huolimatta, mutta muutama mielestäni ihan hyvä ja itselläni toimiva yksilö on kokeilujen joukosta löytynyt, jotka aion tässä esitellä. Joskus käytän jopa useampaa pohjustusainetta, jotta saisin ihoni näyttämään omaan silmääni tasaisemmalta ja kauniimmalta. Valitettavasti nämä seuraavaksi esiteltävät yksilöt eivät täysin kohtaa mielestäni kuvausta ”kohtuuhintainen”, mutta puolustukseksi sanoisin näiden kestävän käytössäni aikas kauan (ja isken meikkiä naamaani tosiaan päivittäin).

1) Skindinavia oil control pohjustussuihke: Skindinavian oil control pohjustussuihke on ensimmäinen pohjustussuihke, jota olen kokeillut. Kovin montaa arvostelua en tästä löytänyt, mutta päätin testata. Tilasin tuotteen ensimmäistä kertaa viimevuonna keväällä Beauty Baysta ja hintaa tilaamallani tuotteella oli 33,50e. Tällä saa 118 ml. Beuty baystä saa myös 236ml pullon ja hintaa tälle tulee 44,75e.

Kuva tuotteesta otettu Beauty Bayn sivuilta, täältä.

Tuotteen sanotaan eliminoivan kiiltoa ja ehkäisevän ihon käsiin räjähtämistä. Tuote on kuvauksenmukaisesti kevyt suihke, joka asettuu ja kuivahtaa kasvoille nopsaa. Tuote kuitenkaan ei ole halvimmasta päästä, mutta viimevuoden hellekesän perusteella voin sanoa, että tuote auttaa meikin pysymään naamalla. Suunnilleen työpäivän jälkeen meikki näyttää otsani alueella vähän rasvaiselle, mutta ei mitenkään haittaavasti. Kasvot saan helposti mattapintaiseksi kasvopapereilla (blotting paper).

Pidän tuotteessa helppoudesta ja nopeudesta saada pohjustusaina kasvoille ilman isompia voiteiden kanssa läträilyjä. Tuotteessa on lievähkö tuoksu, joka ei mene siihen miellyttävimpään laariin. Haju kuitenkin hälvenee nopeasti. Tuotteessa selvänä haittana on sen saatavuus ja rehellisesti, kyllä se hintakin vähän kirpaisee.

Psst. Skindinavialla on myös 20ml pulloja, jotka soveltuvat hyvin matkusteluun. Tämmöinen pieni puteli maksaa 11e Beauty Bayssä.

2) Anna Sui Geeli pohjustusaine: Tilasin Anna Suin pohjustusgeelin Beauty Baysta Skindinavian primersuihkeen loputtua (ja koska Skindinavian tuotetta ei sillä hetkellä ollut täyttä putelia saatavilla). Sain tuotteen tuolloin pienoisella alennuksella, joten mielestäni vähän kalliimman tuotteen kokeileminen ei kirpaissut niin pahasti. Tuote maksaa normaalisti Beauty Bayn sivuilla 22,25e ja purkissa tuotetta on 27ml.

Tämän tuotteen avulla pitäisi saada aikaiseksi täydellisen tasainen meikki (näin tiivistettynä). Itse en ole huomannut isompia eroja meikin pysyvyyteen tai tasaisuuteen verrattuna pohjustussuihkeisiin. Tuote levittyy hyvin iholle jättäen hieman tahmeahkon pinnan. En koe tätä niinkään haittana sillä itse annan tuotteen imeytyä hetken aikaa, jotta tahmaisuus poistuu vähän. Meikki pysyy koko työpäivän ihan hyvänä kasvoillani. Päivän loppua kohti otsani vähän rasvoittuu, mutta ole mikään avaruuten loistava merkkivalo. Tuotteessa negatiivista minulle on hinta sekä määrä, vaikkakin pohjustusgeeli on riittoisaa. Kuitenkin tuotetta saa huomattavasti vähemmän. Lisäksi pienehkö negatiivinen puoli on se, että joutuisin tilaamaan sitä netistä.

3) Urban Decayn B6 Vitamin-infuced Complexion prep pohjustussuihke: Ostin tämän suihkeputelin joulukuussa, koska joulusesongin takia Beauty Bayllä meni vähän kauemmin tilaukseni (mm. Anna Suin mömmö)  toimittamisessa ja pohjustusaine oli saatava. Päädyin siis ostamaan Urban Decayn B6 pohjustus suihkeen. Pullo menee samaan hintaluokkaan Skindinavian kanssa. Sokokselta tämän saa hintaan 32,50 e. Samaan hintaan tuotteen saa Sokoksen verkkokaupasta. Stockmannin verkkokaupassa tuotteella on hintaan 31,90e. Tällä kalliimman puolella valuvalla hinnalla saa peräti 118 ml tuotetta, joka on saman verran kuin tuon pienemmän Skindinavian suihkepullon kanssa.

Tuotteen luvataan valmistelevan, pohjustavan ja tasapainottavan ihoa sekä antavan samalla vitamiineja kasvoille. Lisäksi tuotteen kerrotaan olevan monikäyttöinen, mutta itse olen käyttänyt suihketta ainoastaan meikin pohjustamiseen ja mielestäni hoitaa tehtävänsä tällä saralla yhtä hyvin kuin Skindinavian tuote. Meikki ei lähde matkustamaan eikä loista kuuhun. Haju suihkeessa kyllä on mielestäni voimakkaampi, eikä mitenkään hyvällä tavalla. Onneksi se hälvenee nopeasti, joten se ei ole häiritsemässä koko päivää.

Psst. Huomasin, että Urban Decayn pohjustussuihkeessa lukee "by Skindinavia".

 

4) Tonymolyn Egg Pore SIlky Smooth Balm: Ostin tämän Stockmannilta joulun alla ihan vain kokeillakseni. Kaverini oli sanonut tämän tasoittavan ihon ihanan tasaiseksi. Sen ihmeellisemmin en tästä arvosteluja etsinyt. Se oli puhdasta hetken huumaa joululahjoja ostellessa. Minulla oli silloin Urban Decayn suihke, mutta hinnaltaan tämä oli halvempi. Ajattelinkin, jos tämä toimii vähänkään, kuten kaverini oli kehunut ja pysyy edes melkein yhtä kauan kuin Skindinavian tai Urbanin niin on hintansa arvoinen.

Tämä tosiaan maksaa Stockmannilla 18,90e. Hinnaltaa tämä ei ole halvimmasta päästä, mutta irvistin henkisesti vähiten tätä ostaessani. Mielestäni tämä on saatavilla myös Sokoksella, valitettavasti en lytänyt tätä Sokoksen verkkokaupasta, sekä Stockmannin verkkokaupasta. Tuotetta tähän hintaan saa kokonaiset 20g. Näin jälkikäteen katsottuna tuotteen luvataan häivyttävän ihohuokoset tehden ihosta mattapintaisen sekä tietenkin pidentävän meikin kestoa. Voinkin tähän samantien sanoa, että tuote levittyy kasvoille vaivattomasti ja tekee ihosta erittäin tasaisen näköisen. Melkein kuin levittäisi kasvoilleen filtterin. Tuote on mielestäni parhaiten kuvailtavissa moussemaiseksi, mutta vähän kiinteämpi. Meikkikin pysyy samanmoisesti kuin edellä mainittujen tuotteiden kanssa. Hintansa lisäksi tuotteessa hyvää on erittäin mieto, lähes olematon tuoksu. Lisäksi helppo saatavuus.

-H

Ladataan...
Kosmetiikkakriisi

Meillä jokaisella on omat rutiinimme mitä tulee kasvojen ihon hoitoon. Huomasimme kuitenkin, että kaikilta kolmelta löytyy sama kasvojen kuorinta-aine: Organic Shopin Morning coffee -kasvokuorinta. Organic Shopin tuotteet valmistetaan Virossa ja niin tuotantotiloille kuin tuotteillekin on myönnetty luonnonkosmetiikan sertifikaatti. Sarjasta löytyy tuotteita ihon- ja hiustenhoitoon erittäin kilpailukykyisellä hinnalla, sillä suurin osa Organic Shopin tuotteista maksaa alle 10 euroa. Organic Shopin tuotteet eivät sisällä esimerkiksi silikoneja, parabeeneja, hajusteita tai synteettisiä säilöntäaineita. Lisäksi tuotteiden pakkaukset ovat kierrätettäviä ja pelkistettyjä.

Tuote lupaa puhdista ihon, tehden siitä tasaisen silkkisen. Lisäksi kahvin ja palsamiköynnösuutteen (limonnik) luvataan virkistävän ja uudistavan kasvojen luonnollista energiaa. Tuote löytyy helposti esimerkiksi Sokokselta ja Stockmannilta, sekä molempien tavaratalojen verkkokaupasta. Sokoksella 75ml:n tuubi maksaa 3,10€ ja Stockmannilla tasan 3€. Tosin tätä kirjoittaessa tuote on Stockmannilla (ainakin netissä) korttitarjouksessa, 2,30€ tuubi.

 

Testaajien kommentit:

Kuorintamömmön tuoksu on ehkä vähän hassu alkuun (ihan kuin kahvin ja suklaan sekoitus), mutta siihen tottui nopeasti. Kuorinnan jälkeen kasvojen iho kieltämättä tuntuu erittäin pehmeälle ja naamarasvakin imeytyy tehokkaammin. Pidän kuorinta-aineen rakenteesta. Se on makuuni sopivan hieno (jotkut kasvokuorinnat tuntuvat makuuni karheilta). En tiedä ovatko kasvoni sen virkeämmät tai energisemmät kuin ennen käyttöä. Eli ainakin osittain tuo tuotelupaus täyttyy mielestäni, eikä ole hinnallakaan pilattu.  - H

~

Organic Shop on yksi luottomerkeistäni ja tämä on yksi suosikkituotteistani. Kahvin tuoksu on mukava ja täyteläinen. Kuorin kasvoni yleensä suihkussa, joten yksi tällainen purkki viihtyy pysyvästi suihkussani. Lämmin suihku ja täyteläinen kahvin tuoksu on rentouttavaa ja helppoa hemmottelua pientä "kotikylpylähetkeä" kaipaaville. Tuote itsessään on rakenteeltaan hyvä, se ei ole liian hieno, vaan kuorinta tuntuu kyllä, mutta se soveltuu myös herkemmälle iholle. Ihon virkeyttä tai energisyyttä on hieman hankala mitata, mutta kuorinnan jälkeen iho tuntuu pehmeältä ja kosteutetummalta. Vahva suositus! - J

~

Ensimmäisen kerran tämä kuorinta tarttui mukaan Stockmannin hyllyltä puolivahingossa. En ollut varsinaisesti etsimässä uutta kuorintatuotetta, mutta halpa hinta (noin 3 euroa) sekä sanapari morning coffee saivat vakuuttuneeksi. Kuorinta tuoksuu selvästi kahvilta ja se on koostumukseltaan sopivan kiinteää, eikä missään nimessä valu joka paikkaan. Se ei ole myöskään liian karkeaa ja iho tuntuu käytön jälkeen todella pehmeältä. Menisin jopa niin pitkälle, että sanoisin tämän tuotteen auttaneen vähentämään epäpuhtauksia sekä parantaneen ihoni kuntoa. Erinomainen hinta-laatusuhde, suosittelen ehdottomasti. - A
 

Ladataan...
Kosmetiikkakriisi

Viimevuoden loppukesästä huomasin, että markkinoille oli tulossa uusi naamio: Australian Pink Clay Mask. Sen luvattiin puhdistavan ja kirkastavan ihoa sekä tukevan taistelussa finnejä vastaan. Lisäksi tuotteen luvattiin poimivan ”likaisuus” ja saasteet iholta. Kuulostelin joulukuulle asti aina välillä tästä arvioita, jotka kokonaisuudessaan olivat positiivisia. Pari ”Tätä pitää vielä testata” arvosteluakin löytyi. Lopputulemana päätin joulukuun 2018 alkupuolella sitten ostaa testiin Alya Skin –merkiltä tämän naamion. Huomasin sen olevan Beauty Bayssä tuolloin tarjouksessa, mikä myös alensi kynnystä ostaa aika hintava naamio.

Putelissa tuotetta on 120 g ja se maksaa tällä hetkelle Beauty Bayn sivuilla 33,50 e. Alya Skinin omilla sivuilla tuote näyttää tällä hetkellä olevan 29,99 e

Sisällytin naamion ihonhoitorutiiniini ja olen käyttänyt sitä nyt suunnilleen kuukauden pari kertaa viikossa putelin kyljessä olevien ohjeiden mukaisesti.

Putelissa tuotetta on riittoisasti, sillä käyttöjakson jälkeen sitä on vielä reilusti jäljellä.  Tuotetta ei ole testettu eläimillä ja se on vegaaninen. Naamiomömmö on vaaleanpunaista, paksua ja siinä on hyvin hento maanläheinen tuoksu, mutta naamalla kovetuttuaan tuote muuttaa värinsä lähes valkosieksi. Ohjeiden 10 minuuttia on hyvä aika, että naamio on täysin kovettunut ja valmis poispestäväksi. 

Käytön jälkeen iho tuntuu mukavan pehmeälle ja näyttää puhtaalle. Tosin niin tuntuu naamanpesun jälkeen millä tahansa kasvojenpesuaineilla. En kuitenkaan huomaa ihossani mitään merkittäviä kirkastumisen tai ihohuokosten supistumisen merkkejä. Eipä tämä ole pahemmin näppyjenkään tuloa estänyt. Tosin en uskonutkaan ostohetkellä tämän olevan ”the thing” satunnaisten näppyjen päihittämiseen. Sanoisin siis, ettei tämä naamio täyttänyt tuotelupaustaan kokonaisuudessaan. Mielestäni epämääräisien väitteiden, kuten ”tukee näppyjen poistossa", toteutumista on vaikeaa ellei mahdotonta arvioida.

Onhan tämä ihan kiva tuote, jos haluaa itseään hemmotella. Varmasti kuitenkin halvempiakin naamioita tuohon tarkoitukseen löytyy kaupan hyllyiltä. Muuten tämä olikin pienoinen pettymys. Aion toki purkin sisällön käyttää loppuun, mutta en tilata lisää tuolla hinnalla ja näillä tuloksilla.

 

- H

Ladataan...
Kosmetiikkakriisi

Idea blogiin lähti turhautumisesta kosmetiikkatuotteiden arvosteluihin. Miten kaikki päättyivät aina lauseisiin "tämä on minun oma mielipiteeni eikä ole sponsoroitu", "Mutta se voi toimia sinulla.", "Tämä on aivan ihana, suosittelen jokaiselle.", "Tulen käyttämään tätä aina". Lopputuloksena itselle turhautuminen ja havainto, ettei hypetettyä tuotetta enää missään näkynyt tämän jälkeen. Lisäksi tunne, että joka paikassa koitettiin saada kuluttamaan entistä enemmän rahaa kertomatta oliko se edes järkevää. Saisiko jostain halvemmalla vai voisko kenties selvitä elämästään ilman tuota. Eli puhtaan kriittisen ajattelun puute. 

Blogin tarkoituksena on kertoa mielipide suoraan tuotteesta sekä sen tarpeellisuus. Lisäksi tullaan tekemään tee-se-itse juttuja sekä jakamaan kikkakolmosia ja vinkkivitosia. Kaikki testatut ja arvostellut tuotteet on hankittu omilla rahoilla, ilman affliate-linkkejä tai sponsorointeja. Pelkän meikkihöpötyksen lisäksi seuraillaan trendejä ja ajankohtaisia asioita, kevyesti tätä kosmetiikkapuolta sivuten. 

Tervetuloa mukaan :)