Palashampoon matkassa: Famon tuotteita

Olen kertonut täällä aikaisemmin päätöksestäni siirtyä palahampooseen ja palahoitoaineeseen sekä kertonut hallustani testailla muidenkin merkkien palashampoita kuin vain Lushin. Satuin löytämään netistä hakiessani palahoitoainetta Famo-nimiseen suomalaiseen merkkiin. Se yhdennaisen yritys, jossa tuotteen tehdään käsin. Famon sivuilla sanotaan kohderyhmänä olevan erityisesti tuoksuherkät. Lisäksi tuotteita kehitellessä Famo pyrkii huomioimaa asiakkaiden toiveita luontoa kunnioittaen. Lisää Famosta voi lukea täältä.

Lueskelin vähän tuotteista Famon kotisivuilta pohtien, mikä voisi olla minulle paras pala ja päätin laittaa pari shampoopalaa ja hoitoainepalan tilaukseen yhden Famon jälleenmyyjän kautta. Famon sivuilta ei itse voi tilata tuotteita.

kaikkipalat.jpg

Untuva onkin ilmeisimmin yksi Famon uutuustuotteista, jotka on kehitetty heille, joilla palashampoo ei ole aikaisemmin sopinut. Se on shampoo pohjainen shampoopala, jonka luvataan pesevän hiukset hellävaraisesti ilman tahmaisuutta. Ne ovat luonnollisia, ympäristöystävällisiä ja täysin biohajoavia. Lisäksi nämä uutuus shampoopalat ovat tuoksuttomia ja vegaanisia. Lisäksi valitsemani Untuvan sanotaan antavan pehmeyttä hiuksiin. Se on kehitetty kuiville hiuksille antamaan kosteutta niin hiuksiin kuin päänahkaankin. Ajattelin, jos tuote toimii yhtä hyvin kuin on suloisen näköinen niin jää varmasti vakiovarustukseeni.

untuva.jpg

Untuva on 80g kimpale ja jälleenmyyjän sivuilla Untunva maksoi 9,90e (normaalihinta ilmeisesti olisi 12e).

Hoitoainepalakseni valitsin Takun. Sen luvataan uudistavan kuivia ja elottomia hiuksia. Lisäksi tämä hoitoainepala sisältää Ylang Ylang eteeristä öljyä. Myös Famon hoitoainepalat ovat vegaanisia.

takku.jpg

Takku on 50g kimpale ja jälleenmyyjän sivuilla se maksoi 9,90e (normaalihinta olisi ilmeisesti 12e).

Ensimmäisen kokeilukerran jälkeen olin iloisesti yllättynyt. Tuote todellakin teki sen mitä lupasi: ei tahmaisuutta. Ei häivähdystäkään siihen suuntaan. Lisäksi hiukseni tuntuivat pehmeille. Harkitsin kahdesti käyttääkö hoitoainepalaa, mutta päätin kokeilun nimissä käyttää sitä latvoihin. Jos vain mahdollista niin latvani tuntuivat pehmeämmiltä tämän jälkeen. Hoitoainepalan tuoksu ei ollut liian voimakas. Sanoisin, että Lushin hoitoainepalalla oli voimakkaampi tuoksu. Olin äärimmäisen vaikuttunut näistä tuotteista. Omasta mielestäni parempi vaihtoehto Lushin tuotteille.

Ostin myös saippua pohjaisen Appelsiini shampoopalan, joka on tarkoitettu kuivalle päänahalle. Valitsemani Appelsiini shampoopala on vegaaninen. Testasin myös, miten tämä toimii. Sanoisin, että lievää tahmaisuutta havaittavissa. Kuitenkaan ei niin pahana kuin Nurmen shampoopalan kanssa.

appelsiini.jpg

Appelsiini on 100g kimpale ja jälleenmyyjän sivuilla se maksoi 7,90e (normaalihinta olisi ilmeisesti 9,50e).

Yhteenvetona sanoisin olevani erittäin tyytyväinen Famon tuotteisiin ja etenkin Untuva jää varmasti vakiotuotteisiini. sanoisin myös näiden olevan edullisempia kuin Lushin tuotteet (enemmän tuotetta normaaleilla hinnoillakin). Mutta esim. Nuermin shampooplan kanssa menee suurinpiirtein samoihin hinta-määrä luokkiin. Tässä ratkaisee sitten se, mikä itselle sopii ja mistä itse tykkää. Suosittelen kuitenkin testaamaan Famon tuotteita, jos kiinnostusta riittää.

-H

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *