69 ja muut klassikot

Itselläni on erittäin ambivalentti suhde Artekin huonekaluihin. Ärsyynnyn siitä, että kyseisiin mööpeleihin törmää joka paikassa. Vierailipa sitten viimeksi 70-luvulla sisustetussa neuvolassa tai kulttuurikodissa. Toisaalta taas huomaan haalivani niitä ihan oma-aloitteisesti kotiani täyttämään. Tuntuu, että aina kun mielikuvitus loppuu, alan pohtia Artekin valikoimaa ja katsastaa valmistajan second hand -tarjontaa. Ne pirulaiset. 

Osittain syytän sukuani, jonka edustajista moni on ollut lafkan vankkumaton kannattaja vuosikymmenten ajan. Isäni on muun muassa nukkunut Aino Aallon Artekille suunnittelemassa lastensängyssä. Tästä, käsittääkseni jonkinlaisesta harvinaisuudesta, lisää ehkä myöhemmin. Oma lapseni koisii tuossa samassa sängyssä nykyään, joten kauas ei ole omena tippunut Artek-puusta vaan mätkähtänyt ihan niille samoille sijoille. Kääk.

On ruokapöytää, sohvapöytää (kohta varmaan lastenpöytää) ns. ikilevyllä ja ilman. On 66-tuolia, 69-tuolia, jakkaraa ja nojatuolia. Peili ja pari hyllyprojektia odottamassa varastossa. Ja se lastensänky. Valtaosa on saatu perintönä mutta muutamiin on tullut haksahdettua ihan itse. Toisessa kuvassa näkyvä mintunvihreä 69 tuli meille vähän sattumalta. Kyseinen yksilö ja neljä sen kaveria kotiutuivat kaupanpäällisinä, kun menimme hakemaan Torista bongattua pyöreää ruokapöytää. Tuolien viilu oli jokaisessa yksilössä halkeillut, mutta lastasimme viisikon mukaan. Kun ilmaiseksi kerran saimme. 

Kittauksen, hionnan, puuosien lakkauksen sekä istuin- ja selkäosien maalauksen jälkeen saatiin näistä ihan kelpo istuimet osaksi olohuoneen ison ruokapöydän sekalaista tuolikokoelmaa. Pyöreä pöytä (priimakuntoinen, entinen omistaja oli pitänyt tyykiä päällä) + viisi 69-tuolia kustansivat meille kaikki yhteensä 150 euroa. Toki kunnostustarvikkeisiin meni muutama kymppi ja työtunteja kului. Mutta silti tahdon ajatella, että ei paha.