Feikkikynttilät

Ostin viime Ikean reissulla valokuvakehyksen lisäksi led-kynttilöitä lattialla oleviin lyhtyihin. Tykkään polttaa kynttilöitä heti kun iltapäivällä alkaa hämärtää, mutta meillä minimies ei anna kyllä mahdollisuutta laittaa tulta alle puolentoista metrin korkeuteen lattiasta, joten lyhtykynttilöiden poltto on jäänyt aika vähiin. Kuulin myös, että varsinkin halvat kynttilät tuottavat palaessaan aimo annoksen kaikenmaailman myrkkyjä, joten ne eivät ole kaiketi kovin hyväksi sisäilmalle. Tuikkuja kyllä poltan edelleen vaikka nekin varmaan samoja myrkkyjä ilmoille päästävät!

 

DSCN2981.JPG

 

DSCN2982.JPG

 

DSCN2986.JPG

 

Kuvissa ei oikein saa selvää, mutta mun mielestä led-kynttilät menee ihan hyvin noissa lyhdyissä kun ei ne sieltä varsinaisesti näy. Se lamppu on siellä melko syvällä ”kynttilän” sisällä, joten se ei hyppää heti silmään kynttilää katsottaessa. Valo myös liekehtii aikalailla aidon kynttilän oloisesti, joten valo on melko tunnelmallinen vaikka feikki onkin.

 

IMG_20160204_171736.jpg

 

Eilen oli eka tunti joukkuevoimistelua! Neitiä jännitti kotona ihan kamalasti. Ei meinannut pöksyissään pysyä, mutta jännitys kaikkosi hetkessä kun päästiin pukuhuoneelle ja saliin. Katselin ekan tunnin salin reunalla ja tunti vaikutti tosi kivalta! Aloittivat leikkisällä hipalla, venyttelivät, tekivät lihaskuntoa, harjoittelivat temppuja ja tasapainoa sekä saivat lopuksi tarrat voimisteluvihkoihinsa.

Nuoria ohjaajia oli kaksi ja tykkäsin heidän tavastaan toimia. Ottivat jokaisen lapsen huomioon, olivat jämptejä ja ohjasivat sekä opettivat jokaista yksilöllisesti. Veikkanpa, että jumppakärpänen pääsi puraisemaan Sofiaa kunnolla! Ensi kerralla toivon mukaan neiti uskaltautuu tunnille jo ilman mua.

 

-R

Blogia voit seurata myös Facebookissa ja Bloglovin’ssa.

 

Koti Sisustus Lasten tyyli