Britax B-Ready sisaristuimella – käyttökokemuksia
Lentokoneessa rikkoutuneiden tuplarattaiden tilalle tarvittiin rattaat, mutta koska Aleksanteri on jo sen verran iso, ettei ihan kamalasti enää rattaissa istuskele vaan kävelee (yleensä) melko reippaasti, en enää päätynyt ostamaan tupliksia, joissa istuimet ovat vierekkäin. Vauvatalo Johannassa myyjän kanssa mietimme vaihtoehtoja ja päädyin Britax B-Ready -rattaisiin sisaristuimella varustettuna.
Sitten kun pikkupoika ei enää rattaissa istuskele laisinkaan, saa sisaristuimen poistettua ja mukana tulleiden varusteiden ansiosta näistä muunnettua rattaat yhdelle istujalle. B-Readyt siis myydään yhden lapsen rattaana ja sisaristuin on lisävaruste. Mutta tosiaan, vielä on hyvä kun pojankin saa tarvittaessa kyytiin kun kävelemme pidempiä matkoja ja kun suuntaamme reissun päälle, on mahtavaa, että rattaisiin mahtuu toinenkin istuja. Ekaluokkalainen jaksaa jo kuitenkin kävellä melkein yhtälailla kuin me aikuisetkin, mutta kaksi pienintä tarvitsee saada kahlittua rattaisiin!
Rattaiden ylemmän istuimen saa näppärästi selkä tai kasvot menosuuntaan, myös makuuasentoon tai aivan pystyyn, kuomu taittuu mukavan pitkälle ja siinä on tuuletusaukko lämpimiä kelejä varten. Jalkatuki on hienosti säädettävissä, turvavyöt löytyy molemmista istuimista ja jatkopalojen ansiosta ylempi istuin saadaan siirrettyä hieman ulommas, joten sisaristuimessa istuskelijalle jää enemmän tilaa. Samalla myös näkyvyys alapenkillä paranee. Ainoa miinus tulee siitä, että yläistuinta ei saa pystyasennossa selkä menosuuntaan, jos jatkopalat on käytössä.
Meillä pikkupoika on kuin onkin suostunut alakerrassa istumaan ja ihan pyytääkin sinne välillä kun ei enää jaksa kävellä. Alkuun epäilin, että mitenköhän käy, mutta näköjään näkee sieltä ihan riittävän hyvin, joten suostuu siellä istuskelemaan. Ostoskorin tilavuushan hupenee samantien kun matkustaja on alhaalla kyydissä, mutta onneksi me nyt emme varsinaisesti ruokakauppareissuja rattailla tee.
Sisarstuimen kuomu on myös säädettävissä ja siitäkin löytyy tuuletusaukko. Lisäksi selkänojan saa makuuasentoon, jos alakertalainen vaikka sattuu nukahtamaan (never happens). Vaikka alapenkki olisi makuuasennossa, jää rattaiden työntäjälle mukavasti tilaa kävellä eikä tarvitse potkia istuinta. Renkaisiin asennettiin Vauvatalo Johannassa suojat, joten sisaristuimessa matkustavan isoveljen sormet eivät pääse livahtamaan ”pinnojen” väliin.
Säilytystilaa rattaissa on tosi vähän varsinkin näin sisaristuimen ollessa käytössä. Tai siis silloin kun siinä istuu matkustaja. Jos istuin on vapaana, rattaisiin mahtuu vaikka mitä! Mutta siis, tavaratilaa lisättiin Britaxin mukitelineellä*. Se kiinnitetään tarroilla työntöaisaan (jonka korkeus on myös säädettävissä) ja säilytystilaa löytyy ainakin puhelimelle, avaimille, pipoille, koirankakkapusseille ja mukeille. Isomman taskun kansi kiinnittyy magneetilla, joten esim. pienen sateen sattuessa, tavarat ei ihan heti kastu. Sateesta puheenollen, Britaxin sadesuoja* on ihan huippu! Se peittää molemmat istuimet ja mikä parasta läpinäkyvä suoja ei mitenkään häiritse lapsia. Näkyvyys on taattu edelleen joka suuntaan! Ja ihan sama mihin suuntaan istuimet on käännetty, suoja toimii.
Kuten arvata saattaa, rattaat eivät mene ihan minitilaan kasattuna. Meillä on iso auto, joten ongelmaa ei ole, mutta siis ylästuin pitää irrottaa kun rattaat kasaa. Helppo homma kyllä, mutta silti ihan tostanoinvaan ei kasaan taittaminen käy. Eli siis yläpenkki irti, sisaristuin aivan alas ja rattaiden taittaminen kasaan. Ei tosiaan ole vaikeaa ja kun yläpenkin laittaa runko-sisaristuin -yhdistelmän päälle, ei rattaat hirveän paljoa tilaa vie. Mutta pikkuautossa jokainen milli saattaa olla likaa, ymmärrän sen. Paha sanoa, että kummat vievät enemmän tilaa nämä vai BabyJogger City Mini Doublet, joissa istuimet olivat vierekkäin. BabyJoggerit ainakin oli helpompi sekö nopeampi kasata ja koota.
Ylläolevissa kuvissa ovat nämä B-Readyt ja ”vanhan mallin” B-Agilet vierekkäin. B-Readyssä on yläistuimen jatkopala toki paikoillaan eli ihan normaalitilannetta yhden istuimen kanssa ei tästä näe, sillä normaalitilassa istuin olisi ehkä taaepana ja suhteessa alempana kuin nyt. Renkaat – taka- ja etu- – ovat B-Readyssä isommat, joten kulkeminen on helpompaa kuin B-Agilen kanssa. Etupyörät saa lukittua ja vapautettua, joten jokainen voi käänneltävyyttä säädellä mielensä mukaan.
B-Readyllä olemme nyt kuukauden verran rullailleet ja olen ollut todella tyytyväinen. Varsinaisia huonoja puolia on vaikea löytää. Ehkä ohjattavuus tai pikemminin käänneltävyys voisi olla parempi. Varmasti sisaristuin ja ylemmän istuimen jatkopalojen vuoksi painopiste on sen verran ylempänä, että kääntäminen on hankalampaa kuin, jos se olisi tavallisessa kohtaa. Mutta kun tavaratilankin puutteen saa ratkaistua esim. mukitelineellä, ei huonoja puolia oikeastaan ole.
Täytyy vielä lisätä, että suosittelen rattaita lämpimästi vaikkapa ensimmäisen lapsen vaunuiksi, sillä runkoon saa liitettyä vaunukopan, turvakaukalon ja myöhemmin ratasistuimen. Jos perhe kasvaa, ei tarvitse ostaa uusia rattaita vaan pelkkä sisaristuin riittää!
*tuotteet (mukiteline ja sadesuoja) saatu
-R