Hyvää matkaa, Sulo!

 

Eilen aamulla oli aika sanoa meidän kaksitoistavuotiaalle ranskanbulldoggiherra Sulolle heipat ja päästää kipeä sekä väsynyt koiravanhus eroon tuskistaan.

Koira meni viikonloppuna yhtäkkiä niin huonoon kuntoon, että meidän mielestämme ainoa vaihtoehto oli päästää Sulo koirien taivaaseen pilven reunalle röhisemään. Minun ei tilannetta ole ollut vaikea ymmärtää, koska kyseessä oli tosiaan vanha ja äkillisesti sairastunut koira, jonka takajalat eivät enää sunnuntaina kunnolla kantaneet. Koira ulvoa huusi kivusta, mutta onneksi saimme olon ilmeisesti edes siedettäväksi särkylääkkeillä ja yö oli rauhallinen.

Eilen aamulla sitten Topi sai ajan heti puoli yhdeksäksi eläinlääkärille, joka oli myös sitä mieltä, että päätöksemme oli järkevä ja Sulon oli aika jatkaa matkaa. Kamalin vaihtoehtohan olisi ollut se, että koira olisi vain kärsinyt ja kärsinyt kun me emme raaskisi päästää irti. Sofialle kerroin, että Sulo oli tullut niin vanhaksi ja sairaaksi, että edes lääkäri ei voinut sitä enää auttaa vaan Sulo kuoli. Siellä se nyt on koirien taivaassa Dino-koiran kanssa. En halunnut kertoa, että lääkäri lopetti Sulon, jottei Sofia turhaan mieti voidaanko esimerkiksi ihmisille antaa samaista lääkettä.

Kysymyksiä on taas tullut tietenkin vaikka millä mitalla ja niihin olen parhaani mukaan yrittänyt vastailla. Hysteerialta ja paniikilta olemme säästyneet, sillä Sofia ei koskaan varsinaisesti ole ollut kiintynyt meidän koiriimme. Toki hän on eilen ja tänään aina välillä sanonut, että on kurjaa kun Sulo kuoli ja hän olisi toivonut, että lääkäri olisi voinut auttaa Suloa. Kun lattialle putosi riisiä ja Leo tuli syömään ne, sanoi Sofia, että harmi kun Sulo ei enää koskaan tule niitä syömään. Kyllä se menetys ja kaipaus siis siellä taustalla on, mutta vielä ei ole ainakaan ilmennyt kovin voimakkaana.

Sulo oli todella kiltti koira. Koskaan ei tarvinnut pelätä, että se olisi satuttanut lapsia tai ketään muutakaan. Ainoa kenen kanssa Sulo otti yhteen, oli vanhempieni Dino-koira, jonka kanssa he nyt saavat taistella siellä pilvien päällä! Itsepäinen jäärä Sulo oli, mutta niinhän kunnon bulldogin kuulukin. Ketään se ei totellut vaan teki juuri niinkuin halusi! Lenkkeilystäkään Sulo ei juuri pitänyt eikä se ollut koskaan hiljaa. Hassua, kuinka välillä vieläkin kuulen sen kuorsauksen ja röhinän korvissani.

Vaikeaa ajatella, että juurihan me Sulolle sanoimme heipat kun he lääkäriin lähtivät ja nyt sitä ei enää tosiaan ole. En yhtään ihmettele, että nämä ovat lapselle äärimmäisen vaikeita asioita ymmärtää kun itsekään ei siihen oikein kykene. Toivon vain, että osaan vastata kysymyksiin Sofialle oikealla tavalla enkä aiheuta mitään traumoja tai väärinymmärryksiä!

Leo täällä nyt on ihmeissään pyörinyt ympäriinsä ja etsinyt Suloa. Eilen illalla se jo vähän rauhoittui, mutta huomaa kyllä, että hämmentynyt koira on! Täytyy nyt toivoa, ettei sille tule mitään takapakkia Sulon poismenon myötä. Uskon kyllä, että luonto hoitaa homman ja koira unohtaa nopeasti kaverinsa.

Mutta ei kai tässä ole muuta sanottavaa kuin, että hyvää matkaa, Sulo!

 

-R

Blogia voit seurata myös Facebookissa, Instagramissa (@kotikumpulassablogi) ja Bloglovin’ssa. :)