Ihanat aamut

Koti Kumpulassa

Eilen ja tänään Aleksanteri huuteli aamulla äitiä, "iiiitiiii, iiiitiiii", sängyssään vasta vähän ennen puolta kahdeksaa! Herättiin siihen eilen Sofian kanssa ja kömmitiin pikkuveli kainalossa yläkertaan. Topi oli juuri lähdössä töihin, mutta piti Aleksanteria sen aikaa, että sain hampaat pestyä. Tänään Sofia heräsi vähän ennen pikkuveljeä ja oltiin jo ehditty yläkertaan ennen kuin itkarista kuului pikkupojan kutsu. Molemmat lapset olivat tosi tyytyväisiä pitkien yöunien jälkeen ja aamut sujuivat jotenkin mielettömän helposti.

 

 

Sain haettua itselleni aamukahvin, Aleksanterille leivän ja maidon ihan kaikessa rauhassa kun lapset heräilivät sohvalla. Liityin kahvini kanssa seuraan ja heräilimme Pikku Kakkosen tahdissa. Tehtiin aamutoimet ja eilen päätettiin, että lähdetään aamupäiväksi Hippaan. Tänään taas päätettiin mennä avoimeen kerhoon!

Hurautettiin kaurasmoothiet aamupalaksi ja hörpittiin ne sohvapöydän ääressä. Aleksanteri on ihana kun haluaa aina, että smoothiet tehdään yhdessä niin, että hänellä ja siukulla on pienet leikkihuoneen tuolit, joilla he keittiössä seisovat ja auttavat. Sitten kun smoothie on valmista, hakevat he komerosta smoothiepullot ja pillit. Sitten tuolit pitää kantaa olohuoneen sohväpöydän ympärille ja smoothiet juodaan siinä! Hän ja siukku istuvat tuoleilla ja minä sohvalla. :)

 

 

Kun smoothiet oli juotu ja vitamiinit otettu, lapsilla oli eilen ihanat nukkekotileikit olohuoneen lattialla ja minä sain sillä välin meikattua, kävin alakerrassa petaamassa sängyt ja laittamassa koneellisen pyykkiä pyörimään. Ihan mahtava kuunnella kuinka he leikkivät ja touhuavat keskenään! Tänään he leikkivät palikoilla ja rakentelivat niistä torneja ym. Kävin myös putsaamassa auton ja laitoin lämpenemään kun meillä se Webasto on tosiaan jäänyt korjaamatta.

Leikit oli niin kivat, että Aleksanteri ei olisi halunnut lähteä Hippaan tai kerhoon ollenkaan. Oli vain sitä mieltä, että leikkivät siukun kanssa. Kannoin eilen matot vielä tuulettumaan parvekkeelle ennen kuin lähdimme ajelemaan Hippaa kohti. Ajattelin parantaa tapojani ja tuuletella mattoja vähän useammin, jos vaikka pysyisivät vähän raikkaampina!

Nyt meillä on kyllä ollut pari tosi ihanaa aamua! Kunpa kaikki aamut olisivat yhtä vaivattomia ja helppoja.

 

-R

Blogia voit seurata myös Facebookissa, Instagramissa (@kotikumpulassablogi) ja Bloglovin'ssa. :)

 

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana fiilis jäi tästä :)

Kunpa saataisiin aikaan hankkia uusi tehosekoitin, niin kokeilisin meilläkin aamulla tota kaurasmoothieta.

Itsekin heitin matot eilen tuuletusparvekkeelle ja ai että kuinka raikkaita niistä tulikaan! Mikähän siinä tosiaan on, että on niin kovan työn takana viedä ne matot ulos kun tuloksena on kuitenkin ihanat raikkaat matot... :)

*Annina

Riika V.
Koti Kumpulassa

Kiva kuulla, että jäi hyvä fiilis! :)

Joo, meillä tosiaan uppoaa toi kaurasmoothie kaikille hyvin. Sitä oon nyt joka arkiaamu tehty lasten kanssa!

En kans ymmärrä miksei niitä mattoja tuu tuuletettua useammin. Mutta nyt tarttee kyllä vaikka kerran viikossa ruveta heittään ne parvekkeelle kun se on kuitenkin loppujen lopuksi niin helppo homma! Ainoa ärsyttävä tuuletettava matto on ruokapöydän ja tuolien alla oleva kun tarttee oikeesti nähdä aika paljon vaivaa, että sen saa pois sieltä alta ja sit vielä takasin.

Kommentoi