Kolmas raskauteni

Kolmas raskauteni on sujunut hyvin, jos alun hematoomaa ja nyt tätä puuttuvaa napaverisuonta ei lasketa. Näitä lukuunottamatta olen voinut tosi hyvin eikä raskautta ole edes oikeastaan huomannut muuten kuin erikoisena keskivartalopallona. 😉

Kolmas raskaus on tuntunut kaikista lyhyimmältä ja aika on mennyt ihan älyttömän nopeasti. Ihan mahdotonta, että laskettuun aikaan on oikeasti vain vähän reilut kaksi kuukautta! Johtuu tietenkin myös siitä, että olen ollut koko raskauden ajan kotona lasten kanssa eikä ole ollut oikeasti aikaa ajatella koko raskautta. Ei ole ollut mahdollisuutta tarkastella vointiaan tai miettiä miltä tuntuu! Huomasin juuri, että en ole edes tehnyt vielä Kelalle äitiyspäivärahahakemuksia. Ne täytyy tehdä viimeistään kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa, joten ihan hirveästi ei ylimääräistä aikaa ole senkään asian suhteen!

Joogaa olen tehnyt aivan normaaliin tapaan joka päivä päiväuniaikaan. Tiedän kyllä, että kun vauva syntyy, tämä ei enää ole mahdollista, sillä Aleksanteri ja vauva eivät varmasti nuku samaan aikaan ja voi hyvin olla, että vauva ei suostu nukkumaan kuin pikkutorkkuja päivän aikana. Myös Aleksanteri saattaa lopettaa päiväunet hetkenä minä hyvänsä. Nautin siis nyt vielä päikkärijoogasta kun voin!

Stressaaminen raskauden tai synnytyksen suhteen on jäänyt kyllä ihan kokonaan. Ihan hassua ajatella, että oikeasti tässä pitäisi piakkoin ruveta synnyttämään! Taas. 😀 Varmaan koska en kärsi minkäänlaisesta synnytyspelosta tai -kammosta, ei synnyttämään meneminen jännitä yhtään. Teen parhaani ja katsotaan mihin se riittää! Luotanitseeni ja Taysin henkilökuntaan täysin, joten teen vain mitä käsketään. Kyllä se siitä!

Tietynlainen haikeus on alkanut vallata mieltäni aina välillä, sillä onhan tämä kaiken järjen mukaan kuitenkin viimeinen raskauteni! Viimeinen kerta kun tunnen potkut kohdussani tai kuulen neuvolassa sydänäänet. Viimeinen kerta kun jännitän ultrassa, että onko kaikki kunnossa tai kun näen ne pienet piirteet siellä näytöllä hämärässä huoneessa. Kyllä minulle vielä ikävä tulee tätä mahaa vaikka onhan se kiva taas saada oma kroppa takaisin. Ja edessä on kuitenkin se viimeinen synnytys! Toivottavasti siitä jää yhtä hyvät muistot kuten kahdesta ensimmäisestäkin. Toivottavasti muistan tämän kaiken!

 

 

Vauva-ajan suhteen ei ole mitään erikoisempia odotuksia. Tiedän, että se tulee olemaan joka tapauksessa rankkaa aikaa! Tietenkin toivon, että vauva on terve ja säästymme masuvaivoilta ym. ikävältä. Toivon tietenkin, että vauva olisi hyvä nukkumaan ja syömään. Tiedän, että ne ovat ne kaikkein tärkeimmät toiveet, joita vauva-ajalle voi esittää. Terveys, uni ja ruokahalu! Kuulostaa ehkä hassulta, mutta muuta ei oikeastaan tarvita, jotta tämä äiti pysyy tolkuissaan. Vauvan osalta siis. No, nähtäväksi jää, toteutuuko mikään näistä toiveista!

Kokemuksesta tiedän, että olisi turhaa suunnitella raskautta, synnytystä tai vauva-aikaa! Tiedän, että mikään mitä suunnittelee ei todennäköisesti mene suunnitelmien mukaan. Nyt sen olen jo alkanut ymmärtää, mutta ensimmäisen vauvan kohdalla se oli vaikeaa. Kaikki menee niinkuin on mennäkseen ja vaiheita tulee vaikka millä mitalla. Kaikki muuttuu silmänräpäyksessä ja siinä on ihan turha yrittää räpistellä vastaan! Täytyy vain ottaa kaikki sellaisena kuin ne annetaan ja sopeutua. Kyllä kaikki jotenkin järjestyy ja onnistuu.

Se, mikä vähän jännittää, on Sofian eskarin aloitus syksyllä. Ja siis, jos nyt ei puhuta itse eskarin aloituksesta, joka tietenkin on todella iso muutos Sofialle ja meille kaikille, mutta aikatauluista. Miten ihmeessä saan koko porukan eskarille puoli ydeksäksi joka aamu? Apua!! Tuntuu ihan mahdottomalta suoritukselta, mutta eiköhän sekin siitä ajan kanssa. Sitten minua jännittää myös kahden nuorimman pieni ikäero. Aleksanterille ja vauvalle jää ikäeroa aikalailla kaksi vuotta ja se on melko vähän se! Aleksanterikin on vielä niin pieni ja sitten syntyy vielä pienempi. Miten saan kaiken tarvittavan huomion jaettua ja riittämään heille molemmille? Ja tietenkin myös Sofialle?

 

 

Varustelua en ole vielä harrastanut ollenkaan. Enkä oikeastaan tiedä tarvitaanko edes kamalasti mitään! Äitiyspakkaus tulee sitten joskus kunhan ne hakemukset saan tehtyä ja sillä pärjää jo pitkälle. Onneksi meillä on myös hyvin lasten vanhoja vauvavaatteita tallessa. Turvakaukalo autoon ja vaunukoppa rattaisiin täytyy hankkia, mutta en edes ole vielä ajatellut, että tarvitaankohan me oikeasti tuplarattaita vai pärjäisiköhän Aleksanteri jo ilman? Ehkä ne kerkiää ostaa sitten joskus, jos vaikuttaa tarpeelliselta.

Aleksanterin vanhoilla tuttipulloilla pärjätään vallan mainiosti ja niihin täytyy vain ostaa uudet tutit. Itkuhälyttimet on ja toimii! Vaippoja ja korviketta Topi ehtii ostaa vaikka sitten kun vauva on syntynyt. Kehto odottaa mammalassa ja äiti halusi tehdä siihen uudet koristeet. Mutta tosiaan, jos nyt rehellisiä ollaan, ei se vauva heti alkuun ihan kamalasti sitä tavaraa tarvitse! Ja sitäpaitsi on mukavampi ostaa sitten sitä mitä oikeasti tarvitaan kuin kuluttaa etukäteen rahaa sievoiset summat kaikkeen, jota ei kuitenkaan tulla käyttämään.

Imetyksen tiedän olevan älyttömän hankalaa, joten senkään suhteen ei ole mitään odotuksia. Jos se sujuu, hyvä! Jos ei niin ei voi mitään. Jos maito nousee, tiedän, että ne ensimmäiset maidot ovat ne kaikkein tärkeimmät, joten ne vauva tulee kyllä saamaan joko rinnasta tai pullosta. Jos maito ei jostain syystä nouse niin sillekään ei sitten voi mitään! Onneksi meille on tarjolla loistavia korvikevaihtoehtoja.

Minulla on siis tosi rento ja hyvä fiilis. Ihanaa, että vauva syntyy kesällä ja Topikin toivottavasti pitää lomaa. Toivottavasti pystyn pitämään hyvän fiiliksen yllä myös vauvan synnyttyä ja pystymme kaikki nauttimaan vielä kerran tulevasta vauva-ajasta!

 

-R

Blogia voit seurata myös Facebookissa, Instagramissa (@kotikumpulassablogi) ja Bloglovin’ssa. :)