Luvialla sekä viikinkitarinoita lapsuudesta
Tehtiin yökyläilyreissu Luvialle, jossa Topin vanhemmat taas ainakin kesän asustelevat. Mummulasta löytyi Topin vanhoja leluja, joista suosikeiksi ylsivät nämä:
Huipputeknologiaa edustava ratti.
Jonkunsorttinen itsekseen liikkuva mönkijä.
Ajeltiin Laitakarille kalastamaan. Aleksanterilla meni samantien hermot kun ei saanut onkea eikä päässyt laiturille konttaamaan. Syynä oli tietenkin myös se, että menomatkalla herra oli nukkunut vajaat 45 minuuttia ja sillä sitten pärjättiin loppupäivä. Mutta siis Topi ja Sofia onkivat ja minä työntelin Aleksanteria rattaissa. Ei auttanut pysähtyä tai tuli armoton huuto! Ihan tuli pikkuvauva-ajat ja epätoivoiset vaunuissanukutusyritykset mieleen. Yritin kuitenkin napsia kuvia samalla kauniista Laitakarista.
Tästä kuvasta ei näy kuinka pikkuvelikin halusi onkia! Näyttää ihan kuin yhdessä nätisti siinä kalasteltaisiin. Totuus on kuitenkin ihan toinen!
Mulle tuli kova ikävä saaristoa ja merta! Me vietettiin kaikki lapsuuden kesät iskän kanssa Sipoon saaristossa, jossa meillä (ja iskän veljillä myöskin) oli vene. Ne oli parhaita lapsuuden kesiä ne! Niistä on jäänyt aivan ihanat muistot ja harmittaa, että enää meillä ei ole venettä. Oli ihan parasta kävellä pimeässä taskulamppujen kanssa ympäri Östikkaa (Östholmen) ja kuunnella viikinkitarinoita. Seikkailu huipentui tietenkin keskelle saarta, viikinkien haustausmaalle! Vitsi kun voisi omille lapsille tarjota moisia seikkailuja, joita he vielä kolmikymppisinä muistelevat vedet silmissä. Tosin elämä on nykyään jotenkin niin kiireistä, että tuskinpa siellä tulisi montaa kertaa kesässä käytyäkään. Sääli!
Kävimme muuten ehkä kuusi-seitsemän (?) vuotta sitten tuolla viikinkien haustaumaalla kun olimme setäni veneellä iskän ja Topin kanssa. En tiedä onko aika ”pilannut” paikan kasvattamassa sammalta kaikkien niiden kiviröykkiöiden päälle, joita hautoina pidettiin, vai oliko vain lapsen mielikuvitus ja iskän tarinat niin mielettömiä, että paikka todellakin näytti aikoinaan hautausmaalta. Onneksi minun muistoissani paikka on edelleen viikinkien hautausmaa ja viinkinkipäällikkö on haudattu sinne suurimpaan hautaan keskelle saarta! Saaren keskellä oli siis paljon kiviä, jotka olivat (ainakin minun muistoissani) asettuneet röykkiöiksi, joissa viikingit aarteineen olivat viimeisissä leposijoissaan. ;)
Mutta takaisin Luvialle.
Sydän kaipaa saaristoon! Olisipa ihana irroittaa vene laiturista ja lähteä ajelemaan kohti saaristoa.
**
Muista myös toinen blogini osoitteessa https://riikavee.wordpress.com!
**
Sleep over at Topi’s parents at Luvia. Kids played with the old toys and we went fishing too. I spent all the childhood summers at the coast of Sipoo where my dad had a boat and now I started to miss those summers. I wish we had a boat there again. But life is so busy nowadays that I doubt we wouldn’t spend there many nights anyways. It’s really a shame because those were the best summers!