Meidän perheen hölmöläiset
Ajattelin esitellä teille meidän perheen hölmöläiset. Sulon ja Leon.
Kas tässä.
Ja tässä.
Ranskanbulldoggiherra Sulo alkaa olla jo ehtoopuolella, sillä ikää tällä laiskimuksella on jo 11 vuotta. Sulo on älyttömän kiltti, mutta äärimmäisen itsepäinen ja laiska koira. Suloa ei oikeastaan kiinnosta muu kuin ruoka. Hän ei ole lainkaan seurallinen tai omaa minkäänlaista tarvetta miellyttää ketään. Paitsi, jos ei ole herkkuja tarjolla. Silloin hän suostuu istumaan pyynnöstä.
Sulo on kyllä rauhottunut paljon. Topi oli ottanut Sulon jo ennen kuin me tapasimme ja varsinainen pentuvaihe oli jo ohitettu kun Sulon tapasin ensimmäistä kertaa. En voinut uskoa, että koirasta voi lähteä niin kova ääni. Se läähätys ja kuorsaus! Oikeastaan kaikki mitä Sulo tekee, muodostaa jonkinlaisen äänen. Hän ei ole koskaan hiljaa!
Ennen Sulo karkasi samantien, jos vain vapaaksi pääsi – nykyään ei onneksi. Hänet voi jopa päästää pihaan ilman remmiä. Nyt vanhemmiten, Sulo on todennäköisesti tullut kuuroksi, sillä hän ei enää reagoi mihinkään ääniin. Se ei ole ongelma pihassa vapaanaolon kanssa, sillä Sulo ei koskaan ole totellut minkäänlaisia luoksepyyntöjä.
Autoilu ei Sulolle sovi. Hän läähättää itsensä todella heikkoon kuntoon, oksentaa ja kakkaa allensa, jos matka kestää enemmän kuin 20 min. Hoitopaikat siis ovat hyvin rajalliset! Onneksi vanhempani, siskoni ja Topin veli asuvat siedettävän matkan päässä. Sulo ei oikein piittaa myöskään lenkkeilystä vaan hänet saa ajaa ovelle ja pakottaa ovesta ulos. Lenkillä häntä täytyy vettä ensimmäinen puolikas perässä ja toinen puolikas hän vetää kaikkia muita kovaa vauhtia kotia kohti. Kesät Sulo viihtyy ilmalämpöpumpun alla viilennyksessä ja talvet takan äärellä!
Mutta kuten jo kirjoitinkin, Sulo on todella kiltti koira! Ärsyttäviä piirteitä hänestä kyllä löytyy vaikka millä mitalla, mutta kiltti koira hän on.
Sulo.
Leo on yhdeksänvuotias keskikokoinen villakoira. Hänen piti olla kääpiö, mutta toisin kävi! Kun Topin kanssa hänet otimme, hän pystyi nukkumaan Topin kädellä. Sitten tapahtui jotain ja pienestä mustasta pennusta kasvoi harmaa keskikokoinen villakoira. Harmaa hänen pitikin olla, mutta ei keskikokoinen.
Leo taas on luonteeltaan niin ihmisrakas kuin vain voi olla. Hän kiehnää aina siellä missä muutkin eikä osaa rentoutua, jos koko perhe ei ole paikalla. Leon ärsyttävin piirre on haukkuminen. Hän haukkuu aina kun kuuluu jotain Leon omasta mielestä epäilyttävää. Hän haukkuu aina kun joku tulee tai kun joku sanoo, että ”tulee”. Leo on myös kova vahtimaan itkuhälytintä. Kun hälyttimestä kuuluu pienikin rasahdus, on pakko haukkua!
Leo on ärsyttävän viisas. Ihan kuin hän osaisi lukea ihmistä. Jos minulla on hermo kireällä, Leo seuraa minua häntä alhaalla ja katselee minua kallistellen päätänsä. Leo on aivan kuin sanonta ”ihmisen paras ystävä”. Hän on uskollinen ja tottelevainen. Todella kuuliainen. Paitsi kun perhe lähtee pois kotoa tai menee illalla alakertaan nukkumaan. Silloin Leo laittaa ranttaliksi. Haukkuu ikkunassa sohvan selkänojalla, jos verhot on jääneet auki ja on saanut raivattua tiensä sohvalle. Hyppii pöydillä ja varastelee herkkuja, jos jotain on unohtunut niin, että ne saa hyppimällä. Raivostuttavaa! Oikea rontti.
Leo on puolestaan aina lähdössä joka paikkaan! Hän viihtyy kotona, autossa, ulkona, lenkillä, remmissä, vapaana, mökillä ja hoidossa. Kaikki käy kunhan on ihmisiä ympärillä. Yksinäisyys on varmasti pahinta, mitä Leolle voisi sattua. Leo taitaa olla myös pomo, sillä hän talloo Sulon jalkoihinsa mennen tullen. Sulo ei esimerkiksi uskalla mennä koirien alustalle, jos Leo on siellä. Leo taas talloo Sulon päälle, jos tilanne on toisin päin. Ruokaillessa myös Leo syö ensin ja Sulo sitten kun Leo on valmis!
Vaikka Leo onkin ärsyttävä haukkuja, on hän silti niin miellyttävä. Paitsi, että Leon henki haisee! Pitää käyttää taas eläinlääkärillä poistattamassa hampaita. Hampaat ovat kaiketi näiden keskikokoisten villakoirien heikko kohta. Joku eläinlääkäri joskus niin sanoi ja näin oli myös Dinolla, keskikokoisella villakoiralla, joka meillä oli kotona. Dino kuoli reilu vuosi sitten lähempänä 15 vuoden ikää.
Leo.
En kyllä osaisi kuvitella elämää ilman koiria. Sitten kun niistä aika jättää, on se kyllä varmasti kova paikka koko porukalle. Vaikka niistä on niin paljon vaivaa ja välillä harmiakin, on niistä niin paljon iloakin! Tykkään, että lapset tottuvat myös elämään koirien kanssa. Oppivat pitämään niistä huolta ja siedättyvät allergeeneille ja muille pöpöille.
Joka ilta kun menemme nukkumaan ja koirat jäävät yläkertaan, sohvamme näyttää tältä:
Ihan oikeesti. Joka ilta ja joka kerta kun poistumme kotoa.
En halua, että koirat ovat sohvalla ja he eivät todellakaan sitä hyväksy. Samantien kun lähdemme kotoa tai menemme illalla nukkumaan, he ovat sohvalla. Ja kun tulemme kotiin, Sulo nukkuu siellä ja Leo esittää ihan tietämätöntä. En siis tykkää siitä, että he likastavat sohvan, jossa me ja lapset oleskelemme. Sulon jäljiltä sohvalle jää aina jos jonkinmoista möhnää ruttunaamasta ja karvaa turkista. Leostahan ei irtoa karvaa, mutta kyllä hänestäkin kaikenlaista likaa tietysti jää. Joudumme siis laittamaan kamalat esteet, jottei koirat pääse sohvalle kun olemme poissa. Ärsyttävää!
Sellaisia nämä meidän hölmöläiset ovat. Hankalia välillä, mutta ei sitä osaisi olla ilmankaan!