Nauti, nauti, nauti, nauti!
Olen miljoona kertaa kuullut sanat ”Nauti tästä hetkestä”. Ymmärrän kyllä, mitä sillä tarkoitetaan, mutta mun tulee ihan liian helposti suunniteltua tulevaa. ”Sitten kun sitä, tätä ja tota niin sitten mä teen sitä tai oon tätä. Sitten ollan sitä tai tätä.” Miksi ihmeessä pitää suunnitella tulevaa? Miksi pitää odottaa, että ollan jotain muuta? Tai jotenkin erilaisia? Että elämä olisi erilaista?
Ensimmäisiä kertoja kun luin mietelauseen ”Yritän luoda elämän, josta en tarvitse lomaa” tai jotain muuta vastaavaa, inhosin sitä. Inhosin! Mikä siinä olikin niin ärsyttävää? Sekö, että se oli totta? Jos elämä on sitä mitä siltä toivoo, ei siitä tatvitse lomaa. Itse olen useinkin ollut loman tarpeessa! Lasten kanssa on rankkaa tai muuten vaan ruuhkavuodet painaa päälle. Mutta mitäpä, jos niistä yrittäisi ottaa kaiken irti?
Mitä jos yrittäisi nauttia kiireisestä elämästä pienten lasten kanssa? Yrittäisi nauttia. Ihan kaikesta! Hengittäisi syvään ja katsoisi elämää tarkemmin ja muistaisi kuinka kaikki on hyvin. Huutava pikkupoikakin kuitenkin vuoden päästä on jo niin iso poika, ettei turhia kiukuttele. Nämä kaikki haastavat vaiheet ovat kuitenkin niin lyhyitä, että kyllä niistä selviää vaikka päälläseisten. Me kuitenkin olemme terveitä ja meillä on toisemme sekä mieletön tukiverkosto! Kaikki on hyvin. Paremmin kuin hyvin! Nämä kaikki kiukut ja huudot ovat ainutkertaisia. Niitä ei enää koskaan saa takaisin! Ei sillä, että niitä haluaisi, mutta ohi ne kuitenkin menevät. Ja nopeasti!
Miksi sitä aina odottaa jotain muuta? Mitä sitä oikeastaan odottaa? Mitä jos sitä jotain ei koskaan tulekaan? Jos koskaan ei tule sitä tyyntä, rauhallista, elämänvaihetta. Jos se tuleekin sitten ihan lopussa? Sitäkö tässä odotellaan? En mä ainakaan halua! Mä haluan nauttia elämästä. Kaikista sen kuopista ja mäistä. Ylä- ja alamäistä sekä matkasta niiden välillä.
Kai tästä vesivahingosta, puretuista lattioista, seinistä ja katoistakin pitää yrittää nauttia. Yrittää olla ajattelematta kuinka halusi jo kodin olevan valmis. Ehkä siitä ei koskaan tulekaan valmista vaan se elää kanssamme! Pitää yrittää nauttia pitkistä päivistä lasten kanssa ja lyhyistä illoista miehen seurassa. Kyllä se remontti joskus valmistuu. Valmistuihan se viimeksikin! Kunnes taas aloitettiin alusta.
Yritän nauttia niistä kaikista minuuteista, joita vietän Sofian harrastusten ajan tanssisalin oven ulkopuolella. En uskalla poistua kauas sillä pikkuprinsessalla yleensä tulee kova ikävä pari kertaa tanssitunnin aikana! Yritän nauttia siitä, että Aleksanterin kanssa pyörimme balettikoululla ympäriinsä ja odottelemme tunnin loppua tai siukun ikäväkohtausta. Tiedän, että enää ei menee kauaa siihen kun siukku ei meitä enää siellä tarvitse! Sitten saan viettää sitä omaa aikaani tuntien ajan. Sitten varmaan tippa linssissä muistelen kuinka joskus minun piti olla juuri siinä oven takana.
Joten yritän nauttia ihan kaikesta, sillä tulee vielä se päivä kun kaipaan kaikkea tätä. Siitä olen ihan varma! Helppoa se ei ole, mutta täytyy yrittää tai muuten elämä ja sen ihanat hetket valuvat hukkaan.
**
Muista myös toinen blogini osoitteessa https://riikavee.wordpress.com!
**