Muskariaamu ja lääkärileikit

Meidän aamu alkoi klo 6.39 herätyksellä Aleksanterin huutamana. Itse olisin toivonut minimiehelle hieman myöhäisempää heräämistä, sillä meillä oli ihan ensimmäinen muskarikerta klo 9.00. Syötiin aamupalat, juotiin aamukahvit ja laitettiin pyykit koneeseen. Muskarin alkaessa pikkuherra oli siis ollut hereillä jo melkein 2,5 tuntia, joten minua pikkusen mietitytti, että mitenköhän herra jaksaa.

Ilmoitin lapset alkuviikosta Atalan seurakuntatalolle kirkkomuskarin sisarusryhmään. Itseä vähän mietitytti tämä kirkkopuoli, mutta muskarissahan oli ihan mahtava meininki! 🙂 Vähän pikkuherraa alkoi väsyttää kesken, mutta tosi hienosti jaksoi kuitenkin kun menoa riitti. Sofia tietysti oli kuin kala vedessä laulamassa, tanssimassa ja musisoimassa! Täällä siis laskettiin jo heti päiviä seuraavaan kertaan. 😉

 

20150122_120918.jpg

20150122_120945.jpg

Muskariasuna H&M:n iso collegepaita ja Kiinasta tilatut legginsit.

 

20150122_121244.jpg

Meikkiä ei ehditty sutia muualle kuin silmänalusille, mutta onneksi on ripset ja kulmat kunnossa! 🙂 Tarttis varmaan ottaa käsille joku kosteutuskuuri. Melko kuivalta näyttää.

 

Muskarin jälkeen syötettiin Aleksanterille välipala, hörpin kahvin siinä samalla ja saatiin pikkuherra nukahtamaan vasta yhdentoista maissa. Laitettiin Sofian kanssa pyykkiä kuivumaan Aleksanterin hakiessa unta. Meillä on muuten kuivausrumpu rikki ja uuden pitäisi tulla ensi viikolla, Syötiin Aleksanterin nukahdettua lounas, keitin kahvin ja sytytin takkaan tulen. Sitten alkoi lääkärin vastaanotto ja potilaana oli Aleksi-sammakko, jota Sofia-lääkäri hoisi huolella. 🙂

 

20150122_121611.jpg

Potilas.

 

20150122_120416.jpg

20150122_121649.jpg

Tarkat tutkimukset ja hoidot. Onneksi potilas saatiin kuntoon!

 

20150122_120433.jpg

Lääkärin välineet.

 

Aleksanterin herättyä ennen puolta yhtä jatkui päivä vauvansyöttöpuuhilla ja leikkijutuilla. Ihanaa kun Sofia tykkää ja jaksaa viihdyttää pikkuveljeään niin hienosti! Aleksanteri viihtyy mukana Sofian leikeissä Bumbossa tai kävelytuolissa istuen. Lattiallaoloaika on nykyään ihan olematonta ja innoistuin eilen ihan älyttömästi kun minimies pääsi itse liikkumaan vähäsen lattialla masullaan. No, se jäi sitten niihen kahteen minuuttiin. Sen jälkeen ei ole moista ihmettä tapahtunut!

Neljän maissa saatiin pikkuveli välipalan jälkeen toisille unille, joilta hän heräsi 45 minuutin päästä. Olin hieman eri linjoilla asiasta ja pienen huudon jälkeen herra suostui nukahtamaan uudestaan. Sofia söi päivällisen, minä keitin kahvin ja laitoimme neidille nutturan sekä balettivaatteet valmiiksi. Topi tuli kotiin ja viiden jälkeen lähdin Sofian kanssa balettitunnille. Aleksanteri oli herännyt heti kun lähdimme.

Tunnin jälkeen tulimme kotiin, Aleksanteri oli juuri tullut kylvystä, söi puuron kun Sofia puolestaan kävi kylvyssä ja Topi vei minimiehen nukkumaan. Söimme Sofian kanssa Topin tekemää sushia ja neiti meni nukkumaan noin puoli yhdeksän maissa. Vielä ei olisi kuulemma yhtään väsyttänyt! 😉 Itse kävin vielä sitten suihkussa ja tässä sitä nyt ollaan! Sofia sieltä jo äsken heräili. Hän näkee ilmeisesti kovasti unia – kävelee ja puhuu paljon unissaan! Minäkin olin pienenä kova unissakävelijä ja -puhuja. Kulkee ilmeisesti suvussa!

Mutta ihanaa. Huomenna on perjantai ja viikonloppu alkaa! 🙂 Nautitaan siitä.

 

Suhteet Ystävät ja perhe Lapset Ajattelin tänään

Uusi menopeli

Me ollaan nyt jonkin aikaa testattu uusia rattaita, Britaxin B-Agile 4:ää. Tarvittiin siis rattaat, jotka menevät pienempään tilaan kuin vaunut ja jotka ovat kätevät kaupassa ja matkoilla. Meidän vaunut menevät siis kasaan laitettuna kahteen osaan ja meidän mielestämme se vie liikaa tilaa takakontista, vaikka meillä kaksi isoa autoa onkin. Olen kovasti tykännyt siitä, että turvakaukalon on saanut kiinni adapterilla vaunurunkoon, mutta nyt kun enää ei turvakaukalolla ole käyttöä, tuli vierailu Vauvatalo Johannaan tarpeeseen. Sieltä aivan ihana myyjä suositteli näitä B-Agileja.

 

20150115_142300.jpg

Testissä talviolosuhteissa.

 

20150105_190550.jpg

Selkänojan saa portaattomasti säädettyä alas asti. Jos vaikka lapsi sattuu rattaissa nukkumaan.

 

20150105_191508.jpg

20150105_191547.jpg

20150105_191721.jpg

Kuomun kolme asentoa.

 

Kuomun saa aurinkokeleillä vedettyä alas asti avaamalla vetoketjun ja, jotta ilma kiertää, on väliosa verkkoa. Tästä plussaa! Varsinkin kun Suomessa tuo aurinko paistaa melko alhaalta…

 

20150105_191851.jpg

Pyörät.

 

Pyörät ovat siis edessä melko pienet, mutta yllättävän hyvin ne ovat toimineet. Lisäksi näiden pyörivien tilalle on saatavilla erikseen talvirenkaat. Nuo pyörivätkin renkaat saa lukittua, jos tarvitsee. Sitä on tullut kävelyllä käytettyä.

 

20150105_190823.jpg

20150105_191003.jpg

Tuuletusaukot.

 

Jos lapsi sattuu kesällä nukkumaan rattaissa, saa näistä tuon takaosan auki ja ilma pääsee verkon ansiosta kiertämään ja ampiaiset sekä hyttyset pysyvät kuitenkin poissa. Myös istumasennossa kuomussa on tuo pienempi luukku.

 

20150105_192837.jpg

20150105_192621.jpg

Kasassa.

 

Nämä todellakin menevät pieneen tilaan ja helposti. Napista pitää painaa kahvasta kiskaista. Huippua! Avaaminen tapahtuu yhdestä vivusta. Tuon turvakaaren voi myös irroittaa, jolloin menevät vielä pienempään tilaan!

 

20150106_094109.jpg

Testissä ihan ekaa kertaa ja hyvin sopii! 😉

 

20150106_095346.jpg

Adapterit.

 

Jos olisin tiennyt, että Aleksanteri ei tule nukkumaan vaunuissa, meille olisi riittänyt nämä ja näihin sopiva kaukalo. Oi voi!! Adapterit siis kuuluivat pakettiin. Olisin saanut kaukalon näihin suoraan kiinni ja sitten kun minimies ei enää olisi kaukaloa käyttänyt, olisin vaihtanut tuon ratasosan takaisin! Jos olisin tiennyt, että nämä ovat näin mahtavat ja että näihin saa myös vaunukopan kiinni samoilla adaptetreilla, olisin ostanut vain nämä. Ja sen vaunukopan. Ja sen kaukalon. Hitto! Ei olisi tarvinnut ostaa noita isoja yhdistelmävaunuja ollenkaan.

Nyt on se tilanne, että nuo isommat yhdistelmävaunut lähtevät Torille myyntiin, koska niillä ei meillä ole enää käyttöä. Meille riittää nämä B-Agilet, sillä emme ole mitään himolenkkeilijöitä vaikeassa maastossa loskap*skassa ja tykkäämme matkustella ja liikkua autolla. 🙂 Alakerran sisustus alkaa olla nyt täynnä rattaita, vaunukoppaa ja kuntopyörää, joten yhdistelmävaunut ja turvakaukalo sekä adapteri saavat lähteä parempaan käyttöön.

 

20150114_152143.jpg

Alkaa olla täyttä.

 

20150119_145531.jpg

Hangessa.

 

Nämä B-Agilet kulkevat yllättävän hyvin myös lumessa. Olemme testanneet kotipihassa ja tehneet myös kävelyreissuja lähi-Siwaan huonosti hoidetulla kadulla. Kauppareissuilla auton kanssa ovat ihan ykköset! Ovat jämäkät, mutta ketterät ja menevät helposti pieneen kasaan. Hitto, jos vain olisin tiennyt niin nämä olisivat olleet ykkösvalinta! Suosittelen todellakin.

 

Puheenaiheet Sisustus Lapset Ajattelin tänään