Tähän kuvaan tiivistyy eilisen ristiriitaiset tunnelmat:

Aurinko ja varjo.

Aurinko paistoi pitkästä aikaa, mutta ikävät uutiset läheisen perhettä koskien loivat varjoja mieleen. Olen ollut pala kurkussa uutiset kuultuani ja miettinyt kuinka kamalaa olisikaan ollut, jos olisin päässyt synnytyksen jälkeen sairaalasta kotiin yksin. Vauva olisi jäänyt sairaalaan. Sitä kaikista pahinta en edes pysty miettimään, mutta jäänyt sairaalaan hoitoon. Itse pääset kotiin, olet vielä sekaisin synnytyksestä ja joudut lähtemään kotiin ilman vauvaa.

Ai kamala. Pala nousee kurkkuun aina vaan uudestaan ja uudestaan. Ahdistus on kovin suuri ihan vain näin ajatuksenkin tasolla. Mitä se mahtaa olla kun olet oikeasti siinä tilanteessa. Hormonit lyövät päälle ja maitokin nousee. Tuijotat sitä tyhjää vauvansänkyä. Pelkäät enemmän kuin olet koskaan ennen pelännyt. Kyse on kuitenkin pienestä, vastasyntyneestä, vauvastasi. Päivät tuntuvat viikoilta. Ainoa, mitä voit tehdä on toivoa!

Eihän sellaista tilannetta pysty oikeasti edes kuvittelemaan. Voin vain toivoa parasta läheisteni puolesta! Sitä todellakin toivon, koko sydämestäni.

Ihana aurinko.

Eilen oli kaunis ilma. Pakkasta ja aurinkoa.

Lumi oli jäänyt kauniisti terassikatoksen rungon päälle.

Aurinko valaisi kauniisti puiden latvoja.

Tule jo kevät! Aurinko, jatka paistamista.