Huh.

Viimeiset kaksi kuukautta on olleet kyllä älyttömän rankat. En oikein osaa sanoa edes mitään tiettyjä syitä, että miksi, mutta varmastikin monien asioiden summa. Aleksanterille on tullut ensimmäinen hammas jo heti tuolloin pari kuukautta sitten ja lisää on tulossa. Poika on ollut aivan älyttömän kiukkuinen. Mitenkään päin ei ole hyvä ja päiväunet ovat 40 minuutin pituisia. Voin kertoa, että se on hyvin lyhyt aika! Välissä nukuttiin jo puolentoista tunnin pätkiä, mutta nyt ollaan taas palattu siihen 40 minuuttiin.

Onneksi tiedän, että kyllä tämä tästä helpottaa jossain vaiheessa. Muistan, että Sofiankin ollessa vauva tämä puolen vuoden ikä otti minulla koville. Sofialla oli meinaan aivan samanlainen vaihe tässä iässä. Mitenkään päin ei ole hyvä, mutta kyllä se siitä kun joskus alkaa liikkumaan ja viihtymään hetken itsekseen. Se toisen lapsen kohdalla tosiaan on erilaista, että tietää ihan oikeasti, että kaikki on vain vaiheita. Ei se helpota yhtään tilannetta silloin kun se on päällä, mutta kuitenkaan ahdistus ei pääse pahaksi kun aina välillä voi ajatella, että ”This too shall pass” ja tietää, että se on totta joka sana! Tosin se pätee myös hyvinä päivinä.

thistooshallpassgraphic-01.jpg

Muuten menee hienosti! Koko yläkerta on taas käännetty ylösalaisin ja seinää purettu. Minkäs sitä inspiraatiolle mahtaa! Laitan jossain vaiheessa kuvia kunhan saadaan viimeistelyt kuntoon. Sain myös leikkihuoneeseen lisää säilytystilaa vihdosta viimein!

Puheenaiheet Lapset Vanhemmuus Ajattelin tänään

4+4

Tänään meillä oli suuri päivä. Sofia täytti 4 vuotta ja Aleksanteri 4 kuukautta! Tämä päivä aloitettiin avaamalla lahjoja ja vielä illalla mamma toi Sofialle yhden paketin, joka varmasti oli kaikkein mieluisin. Nimittäin mikrofonin! Neiti lauleli koko illan ja huomenna varmasti jatketaan.

Sofian kaverisynttäreitä juhlittiin lauantaina ja paikalla oli yhteensä yhdeksän lasta! Hulinaa riitti ja neiti nautti kavereiden kanssa leikkimisestä. Mitään sen kummempaa ohjelmaa ei ollut. Syötiin ja leikittiin! Sofia antoi vierailleen lopuksi yllätyspussit, joissa oli saippuakuplia, tarroja ja tikkarit. 

Illalla kun vieraat olivat jo lähteneet Sofia kaatui tuolilla ja leukaan tuli iso haava, joka vaati vähän haavateippiä. Käytiin vielä eilen tarkastuttamassa haava, kun Sofialle nousi lämpöä. Onneksi se ei vaikuttanut tulehtuneelta ja nyt ei enää lämpöä ole.

Seuraavat juhlinnat on sitten lauantaina kun sukulaisia tulee kahville. Huomenna menemme Aleksanterin nelikuukautisneuvolaan sekä -lääkäriin ja Sofia saa rokotuksen. Lähdemme loppukuusta Budapestiin, niin on hyvä saada rokotukset kuntoon ennen sitä!

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään