Kiirettä pidellyt
Odotettu poikavauva syntyi perheeseemme jo 9.5., neljä päivää yli lasketun ajan! Arki on ollut suoraan sanottuna yhtä hullunmyllyä! Olinhan tottakai siihen varautunut, mutta en kuitenkaan osannut arvata, että se menisi ihan näin sekaisin. Kyllä tuo pieni ihminen vain muuttaa kaiken eikä siihen pysty varautumaan vaikka kuinka yrittäisi!
Voi noita pieniä ruttuvarpaita. Tuokin yöpuku on jo pieni!
Synnytys meni hyvin ja olemme onneksi kaikki olleet aikalailla terveinä. Se kuitenkin on pääasia ja siitä täytyy itseään muistutella aina vähän väliä kun nämä pienemmät ongelmat alkavat tuntua suurilta! Itse olen yhden antibioottikuurin joutunut syömään ja se tietenkin vaikutti myös pikkuveljeen masuvaivojen kautta.
Arki siis alkuun oli hyvinkin rauhallista ja hallittua. Ensimmäiset kaksi viikkoa. Pyykkimäärä tietysti tuplaantui tai triplaantui, mutta muuten kaikki alkoi rauhallisesti. Sitten jouduin pari viikkoa synnytyksen jälkeen syömään antibioottikuurin ja siitä seurasi sitten jos jonkinlaisia masuväänteitä! Tai niin ainakin luulen. Sehän näiden vauvojen kanssa on, että useinkaan ei tiedä, mistä mikäkin vaiva johtuu. Vai johtuuko mistään. Joskus ne vaan ovat, eikä niille voi mitään! Se on välillä itselle vaikea ymmärtää. Aina ei voi ratkaista kaikkia ongelmia tai vaivoja. Täytyy vain odottaa, että aika tekee tehtävänsä!
Tällä hetkellä tilanne on se, että meillä ei nukuta päivisin kuin vartin pätkiä! Sitä on nyt jatkunut pari viikkoa. Se on äärettömän raskasta! Vaikka tietenkin pitää olla tyytyväinen, että öisin nukutaan kolmenkin tunnin pätkiä. Asia voisi olla toisinkin päin. Voi, kuinka raskasta se olisi!
Päiväsaikaan minua harmittaa eniten se, että minulla ei ole aikaa Sofialle! Kun pikkuveli ei nuku, en saa tehtyä mitään. Onneksi omalla pikkusiskollani alkoi loma koulusta ja hän on nyt viikon ollut päivisin täällä Sofian seurana ja on vielä tällä viikolla keskiviikkoon asti. Hän on ollut korvaamaton apu ja vähentänyt minun omantunnontuskiani ainakin 90 %! Toinen onneksi on se, että Topilla alkaa torstaina kesäloma. Ihanaa!!
Sofia oli tehnyt jokin aika sitten mammalassa pikkuveljelle rannekorun! Kaulakorua ei vielä sovitettu…
Mutta on tuo pieni ihmisenalku vain niin ihmeellinen! Hän on niin hento, mutta kuitenkin niin vahva ja ehdoton. Kaikki tapahtuu hänen ehdoillaan. Ihan kaikki! Ei voi kuin ihailla tuota pientä tuhisijaa. Miten niin pienellä voi jo olla niin voimakas tahto? Vaikka tietysti vaistojen varassahan hän elää, mutta ne ovat aina oikeassa. Jos niitä vaistoja ei noudateta tai seurata, niin silloin on katastrofi pystyssä. Ja sen kyllä tuntee nahoissaan ihan koko perhe.
Jotenkin sitä oli ajatellut, että ehkä tämä vauva ei ole yhtä vaativa kuin Sofia oli. Ehkä hän saattaisi jopa nukkua ja viihtyä hetken itsekseen. Pääsisi käymään vessassa. Tai saisi syötyä. Voi mitä harhaluuloja! Tälläkin hetkellä hän nukkuu sylissäni. Jos lasken hänet sänkyyn, niin menee se kuuluisa vartti ja hän herää. En tiedä johtuuko se nyt niistä masuvaivoista vai onko hän vaan sellainen sylivauva. Toisaalta ei hän sylissäkään saa pitkään nukuttua, mutta siinä hän herättyään saa unen päästä uudelleen helpommin kiinni kun häntä hyssyttelee ja kävelee ympäri taloa.
Onneksi nyt, tällä kerralla, tiedän, että tämäkin helpottaa jossain vaiheessa ja että aika menee oikeastikin todella nopeasti. Kohta on jo uudet ”ongelmat” käsillä! Tiedostan kyllä, että nämä vaivat ovat hyvinkin pieniä, mutta silti sitä välillä väsyy ja ne pienen pienetkin ongelmat tuntuvat suurilta. Sekin kai on ihan normaalia.
Meillä on lähipiirissä ollut yksi koliikkivauva, jonka vaivat ovat onneksi nyt helpottaneet, mutta puoli vuotta sitä kesti! Puoli vuotta. Apua! Voi, kuinka vahvoja nuo vanhemmat ovat kun siitä selvisivät. Esimerkiksi siihen verrattuna nämä meidän pikku masuväänteet ja päivällä vauvan kanniskelut eivät ole mitään. Saati, jos miettii, että vauva olisi sairas. Se olisi kamalaa! Ihan kamalaa.
Loppujen lopuksi. Olen maailman onnellisin!
