Pelottava yö

Eilen illalla mua pelotti mennä nukkumaan. Pelotti, että mitä jos mun väsyneet silmät ei aukeakaan, jos Aleksanterille tulee hätä. Mitä, jos oon niin poikki, että en herääkään? En uskaltanut nukkua kuin pikku pätkiä kun vaan kuuntelin korvat tarkkoina pikkuisen tuhinaa ja havahduin joka pieneenkin inahdukseen. Olin valmiustilassa.

Kaikki johtuu siis siitä, että Aleksanteri on ollut nyt viikon verran nuhassa ja eilen aamupäivällä oli todella itkuinen ja hengitys oli raskasta. Ei nyt siis ehkä vaikeaa, mutta raskasta kuitenkin. Äänikin oli kadoksissa. Sofia oli mammalassa leikkimässä kavereiden kanssa ja Topi Helsingissä tai Espoossa tai jossain kahden päivän työreissulla. Varasin ajan tunnin päähän Mehiläiseen lastenlääkärille ja pakkasin Aleksanterin autoon. Mehiläiseen päästyä hengitys oli jo ihan normaalia ja mietin, että mentiinköhän ihan turhaan. Lääkäri tutki huutavan minimiehen ja totesi, että tällä on kurkunpääntulehdus.

Kurkunpääntulehduksessa siis tulee joskus öisin sellaisia hengenahdistuskohtauksia, joissa kurkku turpoaa niin, että sisäänhengittäminen on vaikeaa. Lisäksi vielä voi tulla sellaista haukkuvaa yskää. Jos sellainen kohtaus tulee niin lapsi pitää kääriä peittoon, nostaa pystyasentoon ja viedä ulos 5-10 minuutiksi. Mikäli se ei auta, täytyy lähteä päivystykseen tai jos tilanne on oikein paha, soittaa ambulanssi. Antavat sitten hengittää jotain adrenaliiniä ja tarvittaessa kortisonia.

Äiti ehdotti, että Sofia menisi heille yökylään, jotta, jos Aleksanterin kanssa olisi huono yö, niin minun olisi helpompi toimia ja Sofia saisi nukuttua. Siis kun Topikin oli siellä työreissussa. Yökyläily kuulosti hyvältä idealta, Sofia ja mamma tulivat käymään kotona muutamaksi tunniksi. Minä käytin koirat lenkillä ja kävin suihkussa. Pakkasin Sofian yökylätavarat ja neiti lähti innoissaan reissuun.

Illalla nukkumaanmentäessä järjestelin yläkerrassa paikat niin, että parvekkeelle oli esteetön pääsy ja suunnittelin, että menemme yöllä sinne keinumaan, jos tarvitsee ulos mennä. Varmistin myös, että minun omat vaatteeni sekä Aleksanterin hoitolaukku olivat valmiina, jos niitä tarvittaisiin. Kertasin kotihoito-ohjeet vielä mielessäni ja menin itsekin alakertaan nukkumaan. Hätävarjelua, tiedän! Minä vaan olen sellainen ihminen, että yritän aina olla varuillani ja valmiina. Kaikkeen ei tietenkään voi varautua, mutta tässä tilanteessa en olisi millään voinut mennä nukkumaan niin, että en olisi ollut varautunut.

Yö meni onneksi hyvin kahdella itkuisella yösyömisellä ja sitten herättiin aamulla seitsemältä. Toisella syötöllä huomasin, että Aleksanterista ei juurikaan irronnut ääntä vaan pelkkää pientä pihinää. Maidon juonti vähän helpotti ja hengitys kuulosti normaalilta. Saatiin sitten onneksi vielä jatkettua unia. Aamulla kun herättiin, oli minimies edelleenkin melkolailla äänetön. Vaikka kuinka huusi, ei lähtenyt ääntä.

Onneksi viime yönä vain tieto lisäsi tuskaa ja selvisimme ilman hengenahdistuksia! Silti olen kyllä tyytyväinen, että minua oli varoitettu mahdollisista kohtauksista. Mietin, että mikä tilanne olisi yöllä ollut, jos Aleksanteri olisi sattunutkin saamaan hengenahdistuskohtauksen ja minä en olisi tiennyt yhtään mistä on kyse tai mitä tehdä. Onneksi selvisimme ilman ja toivottavasti sellaisia ei tulekaan!

Aamupäiväunet olivat taas ihan surkeat 40 min ja pikkuinen oli tosi kiukkuinen. Söimme ja lähdimme raikkaaseen ulkoilmaan pitkälle kävelylle koirien kanssa. Ajattelin, että viileä ilma voisi helpottaa kurkun turvotusta ja niin se ilmeisesti tekikin kun sitten pikkumies oli jo hyvällä tuulella kun tulimme kotiin. Söi hyvin välipalaa ja sai nukuttua melkein parin tunnin unet! Iltakin sujui hienosti ja toivon salaa, että tauti olisi jo helpottamaan päin.