Suosikkiöljy kasvoille

Olen jo pidempään etsiskellyt luonnonkosmetiikan saralta täydellistä seerumia tai ihoöljyä meikin alle, mutta en ole ollut mihinkään oikein tyytyväinen. Yövoide on ollut helppo löytää, mutta meikin alle soveltuvaa tuotetta on ollut hankalampaa metsästää. 

 

PSX_20170322_102100.jpg

 

Kirjoittelin aiemmin, että olen tutustunut pikkuhiljaa eteerisiin öljyihin ja Young Livingiltä löytyi täydellinen Frankincense-öljy (Olibaanihartsi) minun kasvoilleni. Meikin alla käytettynä se tuo iholle mukavaa kuulautta ja meikki levittyy sen päälle täydellisesti. Se hoitaa ihoa todella tehokkaasti ja juuri sitä olen kaivannut meikin alle.

 

20170322100336_IMG_1565.JPG

 

Frankincense on hyvä öljy meille yli kolmekymppisille, sillä se sopii loistavasti ikääntyvälle ja kuivalle iholle. Jopa muinaiset egyptiläiset ovat sitä käyttäneet nuorentavissa kasvonaamiossa. Öljyn tuoksu on melko vahva, mutta meikin alla käytettynä se ei minun mielestäni ole häiritsevä.

Itse levitän tipan öljyä kasvoilleni aamulla ihan sellaisenaan, mutta tuotteen voi myös sekoittaa esim. kookos- tai manteliöljyyn. Minun kasvoilleni kookosöljy ei oikein sovi, joten en sitä tykkää kasvoillani käyttää. Itse olen sitä mieltä, että kookosöljy on aina kasvoille liian tuhtia, mutta mikäs siinä, jos se jollekin sopii.

Omassa meikkipohjassani käytän Dermosilin Aina-voidetta, joka toimii itsessäänkin jo kasvovoiteena. Näin ollen en ole tarvinnut kosteusvoidetta erikseen, mutta tehohoitoa ihoni on kaipaillut ja nyt se löytyi! 

 

-R

 

Kauneus Iho Testit