”Toi on aika lihava”

Keväällä olimme Sofian kanssa lähipuistossa. Siellä oli muutama teinityttö ja Sofia siinä keinuessaan tokaisi: ”Kato äiti, toi yksi on aika lihava!”. Onneksi tytöt eivät kuulleet. Olisi varmaan ollut kova kolaus teinitytölle kuulla kolmevuotiaan suusta olevansa lihava. Selitin tietysti Sofialle, että niin ei saa sanoa, koska se on loukkaavaa ja ettei ylipainossa ole mitään vikaa. Sofian seuraava kysymys oli tietysti: ”Miksi se on loukkaavaa? Miksi niin ei saa sanoa?”.

Aloin sitten miettimään asiaa enemmän. Tottakai ymmärrän, että kenellekkään ei voi sanoa, että hän on lihava! Tottakai se on loukkaavaa. Mutta silti lapselle kuuluu opettaa, että on ok olla ylipainoinen. Siinä ei ole mitään vikaa tai hävettävää! Mutta silti sitä ei saa sanoa ääneen. Eikö siinä ole aikamoinen ristiriita? Opetammeko tässä nyt kuitenkin lapsillemme, että ylipainoisuus on hävettävää? Ja emme edes huomaa sitä.

Jos ihminen on pitkä tai laiha, saa hänelle sanoa, että oletpa pitkä! Tai oletpa laiha. Jos hän on hyvässä kunnossa, saa hänelle sanoa, että voi kuinka timmissä kunnossa olet. Mutta ylipainoiselle ihmiselle ei voi sanoa, että oletpa tuhdissa kunnossa. Mitä tämä ajattelutapa kertoo lapselle?

Tottakai opetan lapsilleni, ettei ylipainosta ole sopivaa sanoa kenellekään päin naamaa! Opetan myös, ettei siitä puhuta selän takanakaan. Sitä en tiedä, että miten pystyn opettamaan sen, että ylipainoiset ihmiset ovat ok, mutta silti ylipainosta ei saa puhua? Eikö ylipainoisuus sitten olekaan ihan ok?