Viikko laskettuun aikaan
Tänään tuli viikkoja täyteen 39+0 ja oloni tuntuu paremmalta kuin pitkään aikaan! Onnistuneen ulkokäännöksen myötä vauva on pysytellyt oikein päin raivotarjonnassa ja se tuntuu hyvältä niin fyysisesti kuin henkisestikin! Ei ole enää kipuja ja ihanat pienet jalat tuntuvat jatkuvasti vatsan läpi vasemmalla kyljelläni sekä peppu tuossa kylkiluideni alapuolella. Aivan eri fiilis kun vertaa siihen perätilaan! Se oli todella epämiellyttävää ja kivuliasta.
Laskettuun aikaan on siis viikko, mutta itse tykkään ajatella, että vielä on maksimissaan kolme viikkoa matkaa jäljellä. Saattaa vaikuttaa pessimistiseltä ajattelutavalta, mutta itse ajattelen, että ole realisti. Sofia syntyi viikolla 42+0 ja Aleksanteri 40+4, joten en jaksa ajatella, että ennen laskettua aikaa ainakaan tulee mitään tapahtumaan. Kun ajattelee asian näin päin, eivät ne viimeiset viikot tunnu niin kamalan pitkiltä!
Tosiaan, koska vointini on näin hyvä, ei tässä edes ole mitään kiirettä synnytellä. Nautin viimeisistä viikoista, sillä nyt minusta vihdoin tuntuu, että enää ei tarvitse stressata mistään, sillä vauva on kasvanut normaalisti puuttavasta napaverisuonesta huolimatta ja on nyt tosiaan pysytellyt raivotarjonnassa.
Neuvolassakin oli tänään kaikki hyvin. Verenpaineet ja hemoglobiini olivat kuulemma loistavat, pissanäyte puhdas, vauva raivotarjonnassa, sykkeet hyvät ja painoakin minulle on tullut yhteensä siedettävät 11,7 kg. Nyt varmasti voin vain olla rauhallisin mielin, vaikka onneksi en kovin paljoa ole tässä stressaillutkaan! Totta kai asiat aina mietityttävät ja niistä tietyllä tapaa kantaa huolta, vaikka varsinaisesti ei stressaisikaan. Alitajunnassa ovat joka tapauksessa.
Sofia odottaa jo aivan malttamattomana, että pikkusisko syntyisi ja hän pääsisi hoitamaan vauvaa. Veikkaan, että Aleksanteri on jo luovuttanut uskonsa, että mitään vauvaa edes on syntymässä! Niin kauan siitä on jo puhuttu ja edelleen maha vain kasvaa kasvamistaan. Tänään viimeksi pikkupoika kysyi, että ”missä vauva on?” ja nosti paitani ylös. Siihen kaksivuotiaalla ei enää ollut muuta sanottavaa kuin, että ”tosi iso masu!”. Niinhän se on.
-R
Blogia voit seurata myös Facebookissa, Instagramissa (@kotikumpulassablogi) ja Bloglovin’ssa. :)