Voiko sotkuun tottua?

Taustoista sen verran, että kymmenen vuotta sitten en olisi mitenkään voinut sietää sotkua. Ahdisti jokainen tavara ja vaatekappale, joka ei ollut löytänyt tietä paikoilleen. Ahdisti niin, että siitä piti varmasti käydä tappelu jos toinenkin miehen kanssa.

Myönnän kyllä, että haaveilen siististä kodista, jossa tavarat ovat aina paikoillaan ja esimerkiksi leluilla leikitään vain leikkihuoneessa. Sellaisessa ympäristössä minun on helppo ja hyvä olla. Mikään ei häiritse silmää ja kaikki on kaunista. Todellisuudessa kolmen pienen lapsen kanssa se ei vain ole mahdollista. Eikä sen pidä ollakaan. Eihän se olisi lapsille oikein, että heidän pitäisi rajoittaa leikkejään koska äiti haluaa siistin kodin!

Mutta missäköhän kohtaa ja miten oikein aloin sietää sotkua? Sofian ollessa pieni varmasti vielä rimpuilin vastaan ja yritin pitää kaiken paikoillaan ja kodin siistinä. Aleksanterin synnyttyä mielestäni olin jo sopeutunut jatkuvaan sotkuun. Eli varmaan jossain siinä kohtaa kun Sofia todenteolla alkoi leikkimään, menetin otteeni. Ja hyvä, että menetin! On paljon helpompaa kun ei tarvitse ihan kokoajan olla stressaamassa kun on niin sotkuista. Edelleen pyrin tietenkin siihen, että leikin jälkeen lelut laitetaan paikoilleen (kuten kuvassa näkyy), mutta siinä kohtaa kun kun kolme lasta leikkii ihan kokoajan jotain, ei tavarat tavallisesti päädy paikoilleen (kuten kuvasta näkyy).

Yleensä sitten illan tullen ja kun lapset on saatu nukkumaan, siivotaan tavarat takaisin paikoilleen. Se on kuitenkin nopeasti hoidettu loppujen lopuksi. Sen verran olen kyllä edelleen järjestyksestä tarkka, että sitten kun tämä oma aikani illalla alkaa, haluan, että kotona on siistiä eikä leluja pyöri jokapuolella. Silloin on paljon mukavampi olla.

Kaksi juttua, joita ei pidä sekoittaa keskenään ovat sotku ja puhtaus. Minulle on tärkeää, että meillä on puhdasta. Vaikka olisi sotkuista, täytyy olla puhdasta! Sitä ei sovi tinkiä. Kerran viikossa siivotaan kunnolla ja päivittäin pidetään huolta perussiivouksesta kuten ruokapöydän putsauksesta, vahinkojen siivouksesta, tiskikoneen täytöstä ja tyhjennyksestä sekä lisäksi pyykinpesusta.

Sotkuun siis näköjään voi tottua eikä minua onneksi enää ahdista kokoajan vaikka meillä onkin välillä (aika usein) leluja ja muuta ihmeellistä pikkusälää jokapuolella. Välillä toki menee hermot ja tavarat siivotaan kesken päivää paikoilleen ja aloitetaan alusta. Eikä elämä stressitöntä täällä ole, älkää huolestuko! Olen sen sorttinen huolehtija ja pahimman pelkääjä, ettei tosikaan. Mutta se on sitten eri asia se!

Ja täsmennetään nyt vielä, että ei meillä onneksi aina tuolta näytä kuin kuvassa!

-R