Yksivuotias herkkusuu

Aleksanteri on nyt oppinut kävelemään! Vitsi kuinka mä oonkin unohtanut miten ihanalta ne askeleet näyttääkään kun on juuri oppinut kävelemään. Ne hoippumiset ja huojumiset kun ei millään meinaa pysyä pystyssä ja koko kroppa on jännittynyt. Jokaikinen lihas tekee töitä, jotta pikkumies ei kaadu! Ihana. Ja kuinka päivä päivältä käveleminen tuleekaan varmemmaksi ja varmemmaksi. Tänään jo melkein juostiin ja koko päivä oltiin liikkeessä.

Mun vauva ei enää ole mikään vauva. Se kävelee hirveetä kyytiä, sanoo sanoja ja ymmärtää ihan älyttömän paljon! Tekee asioita kun pyydän ja kommunikoi ihan täysin. Ihanaa! Ja se luonne ja temperamentti – voi jestas. Taitaa olla ihan yhtä voimakas luonne kuin siukullakin. Ihana pikkupoika! Musta on hassua kun jotkut vanhemmat sanoo, että lapset oppivat jakamaan huomiota ja odottamaan vuoroaan kun perheessä on useampi lapsi. Se ei niin pidä paikkaansa! Kyllä se vain on niin, että vanhemmat siinä oppivat venymään.

Siukulla on päivisin hauskaa kun pikkuveli hölmöilee ja tekee kaikenmaailman kolttosia! Siukkua pikkuveli muuten kutsuu ”Kuukku” -nimellä. Voi sitä loistavaa hymyä kun aamulla ensimmäistä kertaa näkee siukun ja pääsee leikkimään. Siukku tosin on välillä vähän eri mieltä siitä, että osaako pikkuveli leikkiä. Välillä siukun leikit siirretäänkin leikkihuoneeseen oven taakse turvaan.

Eilen käytiin Tullintorilla Piruetissa etsimässä Sofialle uutta balettipukua ja alakerrassa on Minetti Jäätelön jätskibaari. Oli ihan pakko käydä jätskillä. Minimies sai tottakai oman jätskin, kermatoffeen makuisen! Viereisessä pöydässä oli suurinpiirtein samanikäinen poika, joka söi herneitä kun vanhemmat ahmivat jätskiä. Meidän Rönttönen komensi kovaan ääneen ”tota, tota” kun jätskilusikka ei liikkunut tarpeeksi nopeasti ja viereisessä pöydässä poika ei osannut edes syödä herneitä suoraan palosta.

 

 

Mä en oo koskaan ollut mitenkään tarkka sen suhteen, että saako lapset herkkuja sen maagisen yhden vuoden rajapyykin jälkeen vai ei. Mun mielestä herkut kuuluu elämään! Myös lasten elämään. Mutta mun mielestä on tärkeintä säilyttää kohtuus kaikessa! Kyllä meillä yksivuotias herkkusuu syö vaikka mitä herkkuja, jotka varmana joiltain muilta yksivuotialta on ehdottomasti kiellettyjä. Ja niin oli Sofiallakin, vaikka ensimmäinen lapsi olikin. Karkkia ei tuo minimies ole vielä syönyt, mutta jätskit, keksit, kakut ja piirakat ym. ovat kyllä tulleet tutuiksi!

Ei mulla siis mitään periaatetta sen karkin suhteen ole enkä oikein muista edes, että minkä ikäisenä tai millaisessa tilanteessa Sofia maistoi karkkia ekan kerran, En halua siitäkään asiasta tehdä mitään kiellettyä hedelmää vaan ajattelin edetä asian kanssa luonnollisesti. Sitten kun se aika tulee niin se tulee. En aio hysteerisenä vältellä karkkia vaan saada sen syönnistä kohtuullista. Muutenkin olemme yrittäneet saada herkkuttelun vain viikonlopuille ja kohtuu määrään, mutta varsinkin nyt kesäaikaan siitä viikonloppusäännöstä on tullut lipsuttua!

Mun mielestä on ihanaa, että meille asuu herkkusuita, jotka oppivat, että herkutella kannattaa kohtuudella. Että se ei ole kiellettyä vaan kohtuudella nautittuna osa elämää! Kyllä se aikuistenkin elämä vaan olisi aika paljon ankeampaa, jos välillä ei voisi käydä jätskillä.

 

**

Muista myös toinen blogini osoitteessa https://riikavee.wordpress.com!

**