Rakennusprojektimme otti taas harppauksen eteenpäin tällä viikolla, kun hyväksyimme ostotarjouksen omasta asunnostamme. Aikaa vievän taloprojektin, töiden, pienten lasten täyttämän perhe-elämän ja muiden kiireiden ohella olemme jo syksystä asti pyörittäneet asunnossamme näyttörumbaa. Parhaimmillaan asunnossamme oli kuusi näyttöä yhden viikon aikana, enkä edes uskalla arvioida montako näyttöä meillä oikeastaan kaiken kaikkiaan olikaan. Monta joka tapauksessa. Oli oma operaationsa saada asunto täysin tiptop-kuntoon sunnuntaisin kahden pienen terrorin kanssa, jotka saavat kodin hetkessä siihen kuntoon, kuin siellä ei olisi koskaan siivottukaan. Oma operaationsa oli myös häipyä kotoa lapset ja kissa kainalossa näyttöevakkoon. Mieleeni muistuu muutama jälkeenpäin koominenkin tilanne. Milloin lykkäsin lastenrattaita ja ystäväni veti kissankoppaa pulkassa hankien keskellä tunnin ajan ympäri lähitienoota odottaessamme yksityisnäyttöläisten poistumista kotoamme. Ja milloin hain esikoista tarhasta vauva rintarepussa ja kissankoppa lastenrattaissa (kuka sitä koppaa oikeen jaksaa kantaa??). Milloin olin syksyistä saetta paossa isäni, kuopuksemme ja kissan kanssa talomme pyörävarastossa, kun kiinteistövälittäjä yllättäen poukkasikin sinne sisään yksityisnäyttöläisten kanssa.

Noihin kuukausiin mahtui varmasti koko tunteiden kirjo onnesta ja tyytyväisyydestä epävarmuuteen, stressiin ja epätoivoon. Aloitimme myymisen tarjouskaupalla ja alku olikin lupaava. Tarjous tuli melkeinpä päivittäin, kunnes ne loppuivat kuin seinään. Jonkin aikaa odotettiin ja samalla seurattiin kävijämäärien vähentymistä, kunnes päätettiin ottaa asunto hetkeksi kokonaan pois myynnistä. Tämän vuoden alusta aloitettiin normaalilla myynnillä ilman tarjouskappaa. Ja tällä viikolla vihdoin ja viimein saimme tarjouksen, johon sitten vastatarjousten vaihtojen jälkeen vihdoin teimme hyväksynnän. Alkuperäisestä tavoitteestamme jouduimme tinkimään aika lailla, mutta se varmaan on tilanne useammallakin asunnon myyjällä tällä hetkellä. Odottamalla parempaa tarjousta tuskin olisimme kuitenkaan päässeet alkuperäisiin tavoitteisiimme ja samalla se olisi tarkoittanut mahdollisesti taloprojektimme viivästymistä ja lisää hermojen kiristystä. Nyt olo on todella huojentunut ja onnellinen. Jälleen yksi konkreettinen askel eteenpäin kohti unelmaamme oman talon rakentamisesta. Nautitaan tästä tunteesta hetki, sillä kaaosta on vielä luvassa, nimittäin asuntomme tyhjentämisen ja muuton muodossa. Maanantaina soitan parista lähistöllämme sijaitsevasta vuokra-asunnosta sekä selvitän mitä kaikkea siihen rakennuslupaan tarvitaankaan. Tontin varmistuttua haaveilimme aloittavamme työt tontilla toukokuussa, mikäli kaikki menisi suunnitelmiemme mukaan. Nyt näyttäisi siltä, että vielä ollaan aikataulussa. Nyt kun malttaisi vielä odottaa sinne toukokuuhun asti!