Parvi
Yksi muutos suunnitelmiin, josta en ole blogin puolella vielä maininnut on esikoisemme huoneeseen, tai pikemminkin sen ulkopuolelle, tuleva parvi (miten minusta tuntuu, että vain meillä näitä muutoksia alkuperäisiin suunnitelmiin on tullut jo ehkä vähän liikaakin??). Ja tällä kertaa idea ei todellakaan ollut lähtöisin meiltä, vaan naapurustoomme taloa rakentavalta Essiltä (kiitos vain nerokkaasta ideasta Essi!).
Meillähän on molemmin puolin viisto sisäkatto (niistä haaveileville vinkiksi, että ei kannata uskoa talotehtaiden edustajia siitä, ettei niin ole mahdollista rakentaa. Ne putket kyllä mahtuu menemään siellä ilman paikoitellen suoria sisäkattojakin) ja huonekorkeus korkeimmassa kohtaa 4,5 metriä. Muistan sen hetken, kun yläkerran kylpyhuoneen paikkaa raksalla mallattiin kun kattotuolit oli saatu asennettua ja ymmärsin miten kapea ja korkea tuo tila tulisikaan olemaan. Ensin oli mielessä miten paljon se vaatisi laatoitusta ja toiseksi miten outo koko kylpyhuoneesta tulisi, kunnes Essi tokaisi ”Miksi ette rakenna parvea tuon kylpyhuoneen päälle sen viereiselle lastenhuoneelle!”. Ja siitä se idea sitten lähti.
Yllä oleva kuva avaa ideaa vähän tarkemmin. Vasemmalla näkyy vilahdus meidän vanhempien makuuhuoneesta, suoraan keskellä tuo mainitsemani kylpyhuone, johon kuvaa otettaessa oli parvea jo alettu hahmottelemaan ja oikealla esikoisen huone.
Tässä kuvaa tämänhetkisestä tilanteesta. Pari runkopuuta parven edestä on katkaistu. Ilmanvaihto oli tietty suunniteltu keskelle vessaa, minkä vuoksi se vedettiin nyt putkella parven seinää pitkin kylpyhuoneeseen. Tuota putkea tuskin alamme noin pienestä tilasta koteloimaan, vaan mietinnässä on vain maalata se valkoiseksi. Ja koska parvi on noin 2,5 metrissä niin se jää aika pimeäksi, joten sinne lisättiin vielä pari spottia tuomaan valoa. Aika näyttää millainen kaideratkaisu ja portaat sinne kehitellään.
Hieman lisäkustannuksia tämäkin muutos toi tullessaan, mutta saatiinpa hukkatila hyötykäyttöön. Pikkuisen olen salaa alkanut haaveilla parven rakentamisesta myös meidän makuuhuoneeseemme ja sen alle työtilaa, mutta tätä ideaa en ehkä uskalla sanoa ilmi raksallamme… Loppuun vielä muutama Pinterestistä nappaani ideakuva parvea ajatellen, jossa parvi tai portaat on toteutettu hauskalla, luovalla tavalla.