tämän päivän kaksi tuntia

Torstaisin on sellainen äitilapsipiiri jossa joskus harvoin ollaan käyty. Tykkäisin käydä siellä, mutta e nukkuu aina just päikkärit sen kanssa päällekkäin.

Tänään pieni oli väsynyt jo sen verran aikasemmin että ajattelin koittaa jos unet tulis aiemmin ja päästäskin menemään kerhoon. Ois kivaa vaihtelua. Muodostin siis odotuksen että jee, mennään.

No, eihän se sit ihan mennyt niin.. Päädyin painimaan kahdeksi tunniksi väsyneen e:n kanssa joka ei vaan nukahtanut.

aaaaaargh. Turhautumistaso alkoi olla loppuvaiheessa aika iso. Lapsiparka on tainnut periä mun nukahtamustaidot.. Ja sen lisäksi isänsä uteliaisuuden ja aktiivisuuden. Haha mikä kombinaatio. Se on kyllä ihme jos saadaan lapsi nukkumaan lainkaan meidän Amerikanlennolla.

Mutta siis, siinä vaiheessa kun oli puoltoista tuntia koitettu nukahtaa, ja aloin olla sellasessa pisteessä että teki mieli vaan kiljua että nuku nyt!!! (Haha se just toimivin ja looginen keino yksivuotiaalle joka on varmaan lähinnä yhtä turhautunut ja väsynyt siihen ettei vaan nukahda) niin pohdin siinä miksi olin niin kovin turhautunut. Joo, varmasti suurin osa siitä oli kovin inhimillistä perustunnetta kun hengaa kitisevän lapsen kanssa tarpeeksi pitkään mut tajusin taas, että osa siitä oli se, kun mun odotus ei toteutunutkaan.

Olin pettynyt kun ei päästykään lähtemään ihmisten ilmoille kerhoilemaan.
Usein oon huomannut että on vaan helpompaa haudata kaikki omat toiveet päiviin ja aikatauluihin liittyen, koska monesti asiat menee ihan päälaelleen ja sit turhaudut ja tekee mieli vaan purkaa se turhautuminen e:iin. Mikä sinänsä on naurettavaa! Sehän on pieni lapsi ja mä olen se aikuinen.

Mulla taitas olla opettelua mun pettymyksensietokyvyssä. Ja ehkä se oikea tie ei ole haudata kaikkia omia odotuksia.

Isä. Opettaisitko sydämeni olemaan auki, odottamaan, elämään ja tuntemaan. Auta käsittelemään ja elämään läpi pettymykset, anna niidenkin muokata musta vähän kauniimpaa sydämeltäni. Hitsit, auta mua olemaan aikuinen.

Ja se on kyllä muuten mielenkiintoista millasiin tunneskaaloihin sitä kerkeää pienen ajan sisällä. Kun uni sitten tuli, niin onko mitään mahtavampaa ja suloisempaa kun vieressä tuhiseva lapsi. 

Kiitollinen tänään uusista korttipohjista, nukkuvasta lapsesta ja hyvästä kalakeitosta.