toinen tapa saada se lapsi nukkumaan.

On kantamalla. Kuten olen nyt päätynyt kahtena iltana tekemään. Mun hartiat on varmaan käyttökelvottomat, kun e on tervehtynyt. Sitä on tarvinnut kanniskella muutenkin aika paljon enemmän nyt viimeaikoina kun se on vähän parka. 

Eilen tosiaan E ajeli tunnin, eikä pikkue nukahtanut! Ha ha. Välillä musta tuntuu että se koittaa viimeseen asti paeta sitä unta, koska ei halua menettää mitään! Vaikka kyllä se oikeesti normaalisti paremmin nukahtaa.

Tää ilta oli aikamoinen. Käytiin yksityisellä, joka oli parikyt minsaa myöhässä. Jahtasin e:tä odotustilassa, tai siis oikeastaan ulos odotustilasta, ja kannoin sinne takasin. Voin sanoa, että lapseni vaikuttaa varsin aktiiviselta tapaukselta.. Lopputulema kuitenkin oli antibioottikuuri korvatulehdukseen. Hyvä kun on hoidossa nyt. E on jalkapallomatsissa, joten syötin yliväsyneelle lapselleni puuron hyvällä omallatunnolla sen tuijottaessa puhelimen ruudulta sesame streetin feist-videota.

Mietin eilen e:tä kantaessani uneen, että on se äitiys sitten jännä juttu. Että vaikka sitä niin ajattelee olevansa jo ihan lopussa, kuitti, poikki eikä jaksa eikä huvitakaan ehkä, ei oo mitään jäljellä, niin jostain niitä tippoja sitten kuitenkin ilmestyy. Että sitten sitä kantaa, heijaa ja paijaa. Rakastaa. 

Ja mä kyllä niin tykkään nukkuvan, rennon lapsen painosta sylissäni. Se hauraus herättää rakkautta.