Uusi kuu

Ostin eilen puoleen hintaan e:lle vappuilmapallon. Voi että se tykkäsi siitä!

Kulki pitkin kämppää sen kanssa.

Kello on puoli kahdeksan aamulla, ja mä olen yksin hereillä. Ihmeellistä. Join aamukahvin rauhassa, istuin hetken Raamatun kanssa. Ja sitten ajattelin, ehkä mulla ois viimein mahis blogatakin. On ollut jo pitkään vaikka mitä mielessä. Ensinnäkin jäsentää omia ajatuksia siitä, miksi mä oikeastaan ajattelin tän suomenkielisen blogin alkaa.. Päivissä ei vaan ole paljon hetkiä. Ja sitten, vaikka oiskin hetki, jolloin vaikka E on e:n kanssa, niin huomaan että ajatusten keskittäminen ja hiljentäminen ja sen sellanen ei kyllä käy napinpainalluksella. Tällä viikolla on se VALOn rukoushuone, ja mun on pitänyt (oon saanut) mennä avaamaan ovea aamuseiskan rukoilijoille. Tämänpä takia olen siis valveilla ennen kaikkia muita. Ja täytyy sanoa että nautin tästä. Kunpa muuttuisin niin aamuihmiseksi että pystyisin tähän sittenkin kun rukousviikko on ohi!

No mutta, blogikuvaukseen mietin jo vähän sitä, miksi mä tätä blogia alkaisin pitää. Oikeasti tässä jonkun aikaa oon huomannut, että oon muuttunut ihmikseksi jollaiseksi en pidä. Oon väsynyt, mikä johtuu olosuhteista, ja väsyneenä ärsyynnyn, valitan ja huolestun helpommin. Se vaikuttaa kaikkeen, kodin ilmapiiriin, mun fiilikseen, tottakai. Oon päättänyt että tän täytyy muuttua. Tehtiin naisporukalla sellanen opetussetti läpi, kun 1000 gifts, jossa ideana oli, että opittas olemaan pienistäkin asioista kiitollisia. Näkemään kauneus kaikessa, Armo kaikessa, Isän kädenjälki myös mysteereissä ja kivussakin tavallaan. Luottamaan, että whatever happens, He is always good and I am always loved. Yksi keino tähän, on listata joka päivä asioita joista on kiitollinen. Itsestäänselvyys juttuihin vähentyy, oon huomannut. 

No, ei mulla oo sit käytännössä ollut joka päivä energiaa/aikaa/keskittymiskykyä/muistia kirjottaa ylös niitä asioita joista oon kiitollinen. Mutta ollaan itseasiassa otettu E:n kanssa tavaksi kysyä toisiltamme joka päivän päätteeksi kolmea asiaa mistä on siinä päivässä ollut kiitollinen. Ja se on ollut tosi mukavaa. Kuulee pikkujuttuja toisen päivästä sitäkin kautta. 

Ajattelin siis kuitenkin jotenkin, että ehkä tää blogi sais mut vähän paremmin tilivelvollikseksi tästä asiasta. Ehkä tää vois toimia tilana mulle pohtia ja painia näiden juttujen kanssa. Ja samalla kuulumiskirjeenä teille ystäväni ihanani. 

Eilen päätin myös, että koitan elää toukokuun niin, etten kertaakaan sanoisi/valittaisi miten väsyttää. Ha ha, saa nähdä miten se sujuu! Eilen jo meni metsään. Niin sitä vaan puhuu lämpimikseen. Ja no, toki en tarkoita sitä, ettenkö sais myöntää olevani väsynyt, jos oon, mutta ajattelin kuitenkin käänteisesti koittaa, voisko sydän täyttyä sillä, mitä suu puhuu, sen sijaan että suu puhuis mitä sydän on täynnä. God Help Me.

Tänään kotiäidin taivaskokemuksena yksin juotu aamukahvi, ihanat uudet stabilo-kynät joilla voi tehdä kortteja ja brunssiainekset jääkaapissa.