ajatukset meni jo nukkumaan, ja niin pitäs munkin mennä

Päivän aikana oli taas paljon ajatuksia. Nyt ne tuntuu kadonneen. Tänään oli sellainen päivä, kaipasin lomaa. Lomaa äitiydestä. Välillä sitä vaan niin kadottaa sen langanpään. Ja vaikka kuinka koittaa keriä ja etsiä, pinnistää ja tehdä oikeita päätöksiä, että ois oikeammanlaisia ajatuksia, niin ei vaan onnistu. Luin Paavalia ja samaistuin. Teen sitä mitä en tahdo. 

Tämä VALOn rukousviikko on tuonut vähän valoa omaan sydämeen. Niin sitä ajateltiin että rukoillaan ihmiskaupan uhrien puolesta, mutta omaan silmään ja metsään sitä valoa kuitenkin osui vähän enemmän. Ei ole järin kaunista katseltavaa. Kunpa en tekisi mitään itsekyydestä tai turhamaisuudesta, ja pitäisin toisia parempana kuin itsenäni. Varsinkin tuota rakasta omaa E:täni. Miksi sitä aina purkaa kaiken siihen lähimpään ja ihanimpaan.

Tänään siis piti taistella ollakseen läsnä. Ja to be honest, en ihan onnistunut. Mutta, uusi päivä huomenna! Paljon oli kuitenkin kiitollisuutta tässäkin päivässä! Oli pensasmustikoita aamupuurossa, pikkue:n kanssa vitsailut ja sen ihana hymy kun näki mut päiväunilta herättyään. Ja rukouskävely jonka sainkin tänään tehdä yksin. 

Mutta nyt pitää mennä nukkumaan. Aivoni taitaa jo olla unessa itseasiassa.