Ensimmäinen vuosi ulkosuomalaisena

Niin kuin arvata saattaa, ensimmäinen vuosi oli pelkkää uuden opettelua. Suurta ihmettelyä. Piti juosta eri virastoissa, lähettää papereita sinne tänne,  tilata papereita Suomesta yms. Ja sen lisäksi vielä yrittää google translatorin avulla kääntää kaikki ranskan kieliset paperit suomen kielelle, jotta jostain lappusesta ymmärtäisi edes jotain. Silloin tuntui kyllä eräänkin kerran, että oispa Suomessa.

Lapset aloittivat koulun melko nopeasti tänne tulomme jälkeen. Halusin ehdottomasti  laittaa lapset eurooppakouluun. Pidin tärkeänä sitä, että kaiken sen muuttokauhun lisäksi, heidän ei tarvitsisi aloittaa koulua vieraalla kielellä.  Eurooppakoulussa on suomilinja eli lapset saavat käydä koulua omalla äidinkielellään. Toki heille tuli opetukseen mukaan yksi erikseen valittu vieras kielikin, mutta pääaineet ( äidinkieli, matematiikka yms) käydään omalla äidinkielellä. Onneksi koulu alkoi tosi hyvin molemmilla lapsilla eikä siitä tarvinnut sen enempää murehtia ja ollaan kyllä oltu ihan tyytyväisiä kouluvalintaan.

Minun arkeni

Kun muuttokuorma oli saapunut, tavarat omilla paikoillaan, uudet huonekalut hankittu, lapset kouluissaan ja mies töissään, aloin pohtia omaa arkeani. Millainen se arki omalla kohdallani olisi? Mitä siihen kuuluisi? Pelkkää siivoamista ja kaupassa käyntiä? Urheilua? Kielen opiskelua?

Alusta asti oli kuitenkin selvää, että minä jään kotiin. Suomessa ehdin työskennellä neuvolassa puolisen vuotta ennen tänne muuttoa ja tiesin jo valmiiksi, että samaa työtä en täällä pystyisi tekemään. Valitettavasti. Täällä ei tunneta neuvolasysteemiä, vaan täällä raskaudet hoitaa gynekologi ja vauvan/lasten tarkastukset  tekee pediatri. Alkuun kaipasin kyllä omaa työtäni valtavasti, koska tykkäsin siitä kovin. Mutta ajan kanssa kaipaus hävisi. Muistelen edelleenkin lämmöllä sitä puolta vuotta, jonka ehdin neuvolatätinä toimia. Se oli mun juttu.

Ensimmäiset kuukaudet suunnittelin vain sitä, milloin seuraavan kerran mennään Suomeen lomalle. Kaipasin Suomea, ystäviä, vanhempia, sukulaisia. Halusin viettää kaikki lomat Suomessa. Loman loputtua olin aina tosi surullinen, kun oli ”pakko” palata Luxiin. Koin pitkään niin, että Suomeen mennessäni, menin kotiin. Nyt sekin on muuttunut, Luxembourg on se koti, jonne palaan tyytyväisenä.

Perheenlisäys

Parin kuukauden päästä muutosta, tein raskaustestin. Se oli positiivinen ja kolmas raskaus oli aluillaan. Ei tarvinnut enää miettiä, mitäs sitä tekis. Oli tulossa vauva. Seitsemän vuotta edellisestä raskaudesta. Olipa ihanaa. Tämä oli toiveissa siitä lähtien, kun muuttokuviot varmistuivat. Sovimme miehen kanssa, että kolmas lapsi saa tulla mikäli sellainen meille vielä suodaan. Ja se suotiin. Suotiin vielä neljäskin.

Raskauden selvittyä alkoi sosiaaliturva-asioiden setviminen. Ensimmäisen gynekäynnin jälkeen selvisi, että minä en kuulunut mihinkään sosiaaliturvaan sillä hetkellä. En Suomen enkä Luxembourgin. Aika jeppis. Onneksi mieheni oli ripeä toimissaan, otti puhelimen käteen ja hoiti asian. Täällä paikallinen kela korvaa suurelta osin kaikki lääkärikäynnit, sekä raskaana ollessa, ei-raskaana ollessa ja alle 18-vuotiaiden lasten lääkärikäynnit 100 prosenttisesti. Siksi oli tärkeää hoitaa minutkin tänne sosiaaliturvan piiriin mahdollisimman pikaisesti, jotta sain korvauksen raskauden seurantaan liittyvistä käynneistä.

Jos jotain kiinnostaa tietää lisää paikallisesta raskauden seurannasta/synnytyksestä/vauvan lääkärikäynneistä/kasvuseurannoista niin saa vapaasti kysyä. Lupaan vastata niin tarkkaan, kuin osaan. Tai jos on jotain muita kysymyksiä ihan yleisesti raskauteen, vauva-aikaan, imetykseen yms. liittyen, kysykää ihmeessä. Yritän hyödyntää vastauksissani sekä terveydenhoitajan ammattiani että omakohtaista kokemusta.

Ensimmäisen vuoden aikana aloitin myös ranskan kielen opinnot. Tyttäreni luokkatoverin äiti kävi yksityisellä opettajalla ottamassa tunteja ja minä liityin hänen seuraksi niille tunneille. Kävimme kerran viikossa opettajan kotona 1.5 tuntia kerrallaan. Opiskelin vajaa kolme vuotta. Neljännen lapsemme syntymän jälkeen, en enää oikein ehtinyt tunneille. Nyt kun kuopuskin on jo 2v, opiskelen taas, tällä kertaa Luxin omaa kieltä, Lëtzeburgia.

Ja aloitin muuten juoksemisenkin uudelleen, kun muutimme tänne. Nyt olen juossut monta vuotta ja saanut miehenkin innostumaan siitä. Ihanaa, kun ensimmäistä kertaa meillä on miehen kanssa yhteinen harrastus. Kuva on meidän lähimetsästä, jossa lenkkeilen säännöllisesti.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *