Epäilys
Se alkoi itää päässäni yhden erityisen hetken jälkeen. Täyteen mittaansa se nousi vasta vähän myöhemmin. Epäilys. Mukavuudenhaluisuuteni nosti päätään. Paska minä.
Haluanko tätä ihan oikeasti? Haluanko lapsen nyt? Olenko viettänyt tarpeeksi aikaa mieheni kanssa ihan vaan kahdestaan? Täytyykö niistä hetkistä luopua kokonaan? Miten paska ihminen olisin, jos tekisin abortin saadakseni vielä hetken aikaa olla nuori ja ihastunut ja seurustella? Ilman, että tartteis leikkiä perhettä? Ihan vaan minä ja muru, kahdestaan. Vielä muutama kesä ihan vaan kahdestaan, kun ollaan vielä nuoria ja nättejä. Ei meillä oikeesti mikään kiire oo lapsia hankkimaan.
Tuntuu vaan niin helvetin itsekkäältä, sitä se onkin. Huonoja syitä. Mä oon vaan alkanu miettiä, onko tässä koko touhussa mitään järkeä. Onko tämä liian suuri muutos meille juuri nyt? Entä jos musta tulee yksi niistä ”lapsi pilasi elämäni” -mutseista?
Vai onko tässä vaiheessa vaan ihan normaalia epäröidä?
Vauvavuoden jälkeen tulee muita raskaita mutta myös antoisia ja rakkaudentäyttöisiä vuosia. Miten pikkuinen taapero sopii elämäänne, entäs ekaluokkalainen tai sitten teini-ikäinen? Jaksatko rakastaa ja asettaa rajoja kaikki ne vuodet, sinä tiedät sen itse. Voimia, päätät sitten mitä tahansa. Sinä tiedät mikä sinulle on parasta <3
Vain sinä tiedät, oletko valmis. Oletteko te valmiita. Vauvavuosi on raskas, napero herää muutaman tunnin välein suömään, läpi yön. Voi olla joko terve lapsi tai ei. Koliikki voi vaivata 90 päivää. Kaikki menee hyvin tai huonosti. Ja vain sinä tiedät, oletko valmis kantamaan vastuun.
Itse olen kahden pienen yh, pitkä parisuhde ei kestänyt koliikkia, väsymystä eikä tahmaisia pikkusormia. Minä en hätkähtänyt, olin ja olen edelleen valmis kantamaan vastuuni, toinen vain halusi sittenkin toisenlaisen, paremman perheen. En tiedä saiko, eikä oikeasti kiinnostakaan. 🙂