Epäilys

Se alkoi itää päässäni yhden erityisen hetken jälkeen. Täyteen mittaansa se nousi  vasta vähän myöhemmin. Epäilys. Mukavuudenhaluisuuteni nosti päätään. Paska minä.

Haluanko tätä ihan oikeasti? Haluanko lapsen nyt? Olenko viettänyt tarpeeksi aikaa mieheni kanssa ihan vaan kahdestaan? Täytyykö niistä hetkistä luopua kokonaan? Miten paska ihminen olisin, jos tekisin abortin saadakseni vielä hetken aikaa olla nuori ja ihastunut ja seurustella? Ilman, että tartteis leikkiä perhettä? Ihan vaan minä ja muru, kahdestaan. Vielä muutama kesä ihan vaan kahdestaan, kun ollaan vielä nuoria ja nättejä. Ei meillä oikeesti mikään kiire oo lapsia hankkimaan. 

Tuntuu vaan niin helvetin itsekkäältä, sitä se onkin. Huonoja syitä. Mä oon vaan alkanu miettiä, onko tässä koko touhussa mitään järkeä. Onko tämä liian suuri muutos meille juuri nyt? Entä jos musta tulee yksi niistä ”lapsi pilasi elämäni” -mutseista?

Vai onko tässä vaiheessa vaan ihan normaalia epäröidä?