Tehosteseinät esittelyssä
Meillä molemmilla löytyy asunnosta pari tehosteseinää, joten ajateltiin esitellä ne teille.
Katan makuuhuoneen seinä: Makuuhuone oli alunperin jokaiselta seinältään harmaa. Alkuun se tuntui ihanan rauhoittavalta, mutta nyt kun ollaan hetki asuttu niin alkoi tuntua, että makkari kaipaa hieman raikkautta kaiken sen harmauden keskelle. Niimpä tuossa loppukesästä siirsimme sängyn olkkariin ja aloitimme maalausprojektin. Halusin ehdottomasti yhden tehosteseinän ja ajattelin, että muut seinät saavat tuoda raikkautta olemalla täysin valkoiset. Päätyseinä oli valmiiksi tehty siis harmaalla Tikkurilan Tunto maalilla ja halusimme edelleen, että seinä jää rouheaksi. Niimpä valitsimme uudelleen tämän samaisen Tunto maalin sävyssä takorauta. Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen! Nyt huone on raikas, mutta edelleen rauhallinen sekä kotoisa ja sängynpääty tulee tästä hyvin esiin.
Katan olohuoneen seinä: Tämä seinä oli vanhojen omistajien jäljiltä tapetoitu koivutapetilla joka oli kyllä kaunis, mutta se ei ollut meidän näköisemme. Halusimme, että olohuoneen tunnelma pysyy rauhallisena, mutta seinässä saisi kuitenkin olla jotakin hyvin erottuvaa. Minulle värimaailman kotona tulee olla luonnonläheinen sekä yhteensointuva. Meillä väreinä onkin harmaan eri sävyt: vaalean harmaasta ihan todella tummaan harmaaseen. Näiden lisäksi on valkoista sekä lämpimän puun eri sävyjä mm. huonekaluissa ja tässä olohuoneen seinässä. Päädyimme siis lopulta valitsemaan Logoclic W3D-seinäpaneeliin väriltään Tammi Luga. Tässä värissä vaihtelee harmaan sekä lämpimän ruskean eri sävyt ja näin ollen se sointuu hyvin meidän muuhun sisustukseen. Asennus oli erittäin yksinkertainen: seinään tuli asentaa tukirungot ja sen jälkeen alettiin kokoamaan seinää pala kerrallaan. Asennuksessa saa valita kolmen eri tekniikan välillä: paneelit voi asettaa siis tasaisesti, portaittain tai sitten kolmeen eri tasoon niin kuin me teimme. Aikaa tämän seinän tekemiseen meni muutama tunti. Lopputulos oli siis nopeasti valmis ja plussaa oli myös asentamisen siisteys ja helppous!
Elinan eteisestä löytyy kullan sävyinen tapetti tehosteseinä. Tämä seinä oli tapetoitu jo edellisten asukkaiden toimesa ja tykättiin siitä niin, että se on saanut jäädä sellaiselleen.
Elinan makuuhuoneen seinässä on käytetty myös Tikkurilan Tunto maalia. Näin muistaakseni Pinterestissä vastaavanlaisen seinän ja rakastuin. Tykästyin rapatun näköiseen pintaan, sillä se tuo eloa seinään. Maalina meillä käytettiin Tikkurilan Tunto hieno maalia sävytettynä (sävy 1946), sekä Tikkurilan Taika helmiäismaali sävy Uranus (2077). Pohjaksi vedettiin siis Tikkurilan Tunto maali sävytettynä ja tämän levitimme telalla. Tämän seinän maalaaminen oli aika hauskaa! Lopputuloksen oli tarkoitus näyttää epätasaiselta, joten maalattiin aika rennolla otteella. Kun maali oli levitetty seinään, vedettiin pensselillä ristiin rastiin vielä vähän lisää rosoisuutta ja epätasaisuutta pintakuvioon. Kun maali oli päässyt kuivamaan sudittiin pintaan kevyesti epätasaisilla vedoilla vielä tuota helmiäismaalia. Tällä saatiin vähän hohtoa vielä seinään.
Meillä oli vielä ajatuksena mahdollisesti hankkia tuohon valkoinen sängynpääty, mikä varmasti tulisi hienosti esiin tuosta seinästä. Yläkerrassa meillä ei ole vielä verhoja, muutamaa pimennysverhoa lukuunottamatta. En ole oikein vielä keksinyt minkälaiset verhot haluan ylös, joten toistaiseksi mennään ilman.
Kiva kun luit postauksen! Kerro meille mitä tykkäsit ja jätä kommentti <3