Koomisesti keltainen Emmy-voittajakaarti
Viime yönä jaettiin Emmy-palkinnot ja tänään riippuen Best & Worst Dressed –listoista palkitaan tai potkitaan pihalle stylistit. Illan suuriin voittajiin lukeutuvat Modern Family, Homeland ja keltaiseen pukeutuneet naisnäyttelijät.
Emmy on Oscarin televisioserkku. Yhdessä Tonyn ja Grammyn kanssa nuo palkinnot muodostavat viihdemaailman Grand Slamin, EGOT:in. Kaikki nuo 4 pystiä voittanut henkilö on varmasti viihdetaivaan tähdistä kirkkain ja mahtavin, eikö? Näin voisi luulla, mutta Whoopie Goldberg on yksi niistä 11 henkilöstä, jotka tähän harvinaiseen ryhmään kuuluvat, eli se siitä teoriasta. Mutta takaisin viime yön tapahtumiin.
Itse gaalaa en ole vielä kerennyt katsomaan, mutta voittajalistaan (http://tinyurl.com/boj7z4z) tutustuessani yllätyin iloisesti muutamaan otteeseen. Emmy-äänestäjillä on tapana valita samat voittajat vuodesta toiseen (Mad Men esimerkkinä viimevuosilta), ja yllätyksiä nähdään harvemmin. Komedia-puolella tulokset olivatkin suuremmaksi osaksi odotettuja.
Eric Stonestreet ja Julie Bowen, Modern Familyn Cam ja Claire, voittivat Emmyt parhaasta komediasarjan sivuosasta. He päihittivät kaikki muut sarjan aikuisista. Muun muassa Sofia Vergara hävisi rinnanmitalla… Modern Familyn näyttelijäkaarti toimii viisaasti jahdatessaan sivuosapalkintoa, sillä pääosapalkinnosta käytävä taisto on tiukempaa. Joskus Emmyt voitetaan ja hävitään sen kategorian mukaan mihin henkilö itsensä ilmoittaa. Luit aivan oikein. Näyttelijät, sarjat, ohjaajat, käsikirjoittajat ja muut palkintoa havittelevat henkilöt ilmoittavat itsenä kisaan ja joissain tapauksissa vielä valitsevat minkä jakson mukaan haluavat äänestäjien tekevän valintansa. Katherine Heigl aiheuttikin aikamoisen mediamylläkän ilmoittaessaan vuonna 2008, ettei hän aio osallistua Emmy-kilpaan: “I do not feel I was given the material this season to warrant a nomination”.
Itse olisin toivonut, että New Girl (Kolme miestä ja tyttö. Seriously? Miten olisi Kolme miestä, tyttö, vauva ja pizzapaikka?) –sarjan Max Greenfield eli Schmidt olisi voittanut. Näyttelijättäristä taas olisin suonut Kristen Wiigin voittavan, sillä tuo Bridesmaids-elokuvasta tuttu Saturday Night Liven nyttemmin jättänyt komedienne on ehkä yksi universumin hauskimmista naisista.
Tragedia koettiin parhaassa komediasarjan Guest actress -kategoriassa, kun Kathy Bates voitti Miehen puolikkaista. Kuka tahansa muu olisi ansainnut palkinnon enemmän. Eniten ehkä Melissa McCarthy SNL esiintymisestään. Huono laatuinen video, mutta mahtava sisältö: http://www.youtube.com/watch?v=aG7uQhZj7gE&feature=related
Parhaasta pääosasta palkinnon kotiin vei Miehen puolikkaiden John Cryer (Alec Baldwin parka) ja Julia Louis-Dreyfus, jonka uutuussarja Veep on loistava. Vaikka suosikkini Tina Fey ja Amy Pohler jäivätkin nuolemaan näppejään, on Seinfeldista tutun Julian voitto ansaittu. Niin hyvä on hänen roolityönsä epäpätevänä Yhdysvaltain varapresidenttinä. Sarja tulee näkymään tulevaisuudessa HBO Nordicilla.
Parhaan komediasarjan palkinnon voitti yllätys, yllätys Modern Family.
Draamasarjoista jaetuista palkinnoista minua ilahdutti eniten Dowton Abbeyn Maggie Smithin voitto, sekä Martha Plimptonin palkitseminen tämän vierailusta The Good Wifessa. Harmi tosin, ettei se punatukkainen sekopääjuristi ollut ehdolla.
Parhaasta pääosasta palkittiin Showtime-kanavan Homelandin Claire Danes ja Damien Lewis. Erityisesti Danesin palkinto meni oikeaan osoitteeseen, sillä jokainen jakso on kuin näyttelijätyön oppitunti mestarin johdolla. Samainen sarja, jota ei jostain käsittämättömästä syystä ole vielä tietääkseni näytetty Suomessa, voitti myös parhaana draamasarjana. Fun Fact: Homeland on Presidentti Obaman suosikkisarja.
Minisarjojen ja TV-elokuvien saralla mielenkiintoisin voitto taitaa mennä Julianne Moorelle. Hänet kruunattiin roolityöstään ex-missi Sarah Palinina elokuvassa Game Change.
Emmy-gaala on mukava alku niin sanotulle ”Award Seasonille”, joka huipentuu Oscareihin. Itse olen kuitenkin niin suuri TV-fani, että mielestäni vuoden parhaat roolityöt nähdään nykyään usein pienellä ruudulla. Aiheesta lisää tulevaisuudessa kun Kriitikot pureutuu vuoden 2012 uusiin sarjoihin ja niihin TV:n helmiin, joita ei vielä ole Suomessa nähty – ainakaan kunnon kanavalla (katson sinua, MTV3 Komedia).
Ps. Osoitteessa People.com voi käydä tutustumassa heidän mielestään parhaiten pukeutuneisiin:
http://www.people.com/people/package/gallery/0,,20304925_20626606,00.html
Kuvat: tvfanatic.com, latimes.com, timinc.net, http://noelleodesigns.files.wordpress.com