Voi Elämä

hurmerinta_vaaka-620x500.jpg

Vain Elämää -sarjan toisen kauden artistit on julkaistu. Voi elämä. Maarit Hurmerinta, Laura NärhiIlkka Alanko, Jukka Poika, Juha Tapio, Pauli Hanhiniemi ja Anna Abreu. Herää kysymys: kuinka moni muu sanoi ”ei” niin, että tähän kokoonpanoon on päädytty?

Pikaspekulaatiota:

Maarit Hurmerinta -viikolla kaikki esittävät Jäätelökesän.

Laura Närhi -viikolla ihmiset eivät ehdi esittämään mitään, kun kaikki aika menee sen pohtimiseen, missä bändissä se Laura Närhi olikaan.

Ilkka Alanko -viikolla puolet artisteista esittää epähuomiossa Ismo Alangon kappaleita.

Jukka Poika -viikolla Jukka Poika pakenee tajutessaan mihin on lähtenyt mukaan ja ettei tästä nyt välttämättä tule samanlaista hittiä kuin ensimmäisestä kaudesta.

Juha Tapio -viikko on jotain mitä silmät ei nää koska se on niin ohikiitävää… Toisin sanoen kukaan ei vaivaudu paikalle. Edes katsojat.

Pauli Hanhiniemi -viikolla artisti avautuu siitä, kuinka kutsu ohjelmaan tuli juuri oikeaan aikaan, koska hänellä on ollut viime aikoina vain muutama lantti mammonaa.

Anna Abreu -viikolla Anna Abreu esiintyy 7 kertaa ja laulaa oman versionsa Anna Abreun kappaleista. Ja kertoo Portugalista.

***

Vain Elämää toimi, koska mukana oli koko kansan rakastamia laulajia. Ja Jonne Aaron. Nyt ohjelmaan on kasattu liuta hyvin yllättäviä valintoja. Onko tämän kauden teema ”Artisteja, jotka saavat kääntämään radiokanavaa?” Odotukseni eivät ole korkealla, toisin kuin viimeksi: http://www.lily.fi/blogit/kriitikot/vai-vain-elamaa

Seiska muuten skuuppasi Ilta-Sanomat. Noloa:

IS:n analyysin mukaan ensi syksyn Vain elämää -tähdet ovat reggae-artisti Jukka Poika, Maarit Hurmerinta, Pave Maijanen, Popedan keulamies Pate Mustajärvi, Chisu, Apulanta-laulaja Toni Wirtanen ja hiljattain ensimmäisen singlensä vuosikausiin julkaissut Jonna  Tervomaa.

Myös 7 päivää -lehti julkaisi keskiviikkona omat spekulaationsa, ketä Vain elämää -sarjan toisella kaudella tullaa näkemään. Seiskan mukaan he ovat Jukka Pojan ja Maarit Hurmerinnan lisäksi Pauli Hanhiniemi, Laura Närhi, Anna Abreu, Juha Tapio ja Ilkka Alanko.

(Lähde: iltasanomat.fi, julkaistu: 22.5.2013 19:18)

Kunpa Kikka olisi elossa…

Ps. Kuinka monta pinniä Maarit Hurmerinnalla on otsahiuksissa ensimmäisessä jaksossa? Minä veikkaan kolme.

Pps. Mua Lemmitkö Vielä Kustaa? -blogin mahtava Marietta ennusti 2 oikein!

 

Kuva: anna.fi

Kulttuuri Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.