Because You Are Worth It
Kävellessäni kotia kohti läpi harmaan ja sateisen maanantain päätin käydä nopealla visiitillä Stockmannilla. Siirryttyäni Aleksin kulmilta töihin Espooseen elämästäni on poistunut lounasshoppailut, sushi, alennusmyyntien kierteleminen ja noh, oikeastaan kaikenlainen hyvänmielen shoppailu. Kun kerrankin tulin Stockalle asti niin kiertelin kaikessa rauhassa pitkin kosmetiikkaosastoa. Hypistelin Diorin luomivärejä ja siitä sujuvasti siirryin Chanelin osastolle. Kauniin mustat CC purkit näyttivät niin luvattoman ylellisiltä kaiken harmauden keskellä, että päädyin ostamaan itselleni luomivärin. Ja YSL.n osastolta huulipunan, vaikka meikkipussissani on jo tusina niitä valmiiksi. Tosin ei yhtään YSL.ää.
En tajua mikä mielenhäiriö ja kuoleman pelko minuun iski haaliessani purkkeja pitkin loisteputkivalaistua kempparia. Suhteeni kosmetiikkaan on hyvin yksinkertainen. Käytän päivittäiskosmetiikkaa eli tuotteita joita saa jokaisesta kaupasta, joka myy meikkejä. Niveaa kasvoille, L’Orealia huulille. Olen toki kokeillut Diorin ripsiväriä, Cliniquen puhdistusaineita, Guerlainin huulipunia, yms yms. Loppujen lopuksi en ole kokenut mitään suurta eroa edullisemman ja kalliimman kosmetiikan välillä.
Kuten en nytkään. Chanelin luomiväripaletin nelikko ei automaattisesti muuttanut katsettani savuisen utuiseksi ja mielentilakseni absolutely fabulous. Meikkaustaitoni ei parantunut eksponentiaalisesti, vaikka maksoin vajaa 60,00€ tuosta mustasta rasiasta. Väripigmentti tuotteessa on toki erinomainen. Kesällä ostin yllättävän voimakkaan harmaa/mustan paletin Rimmeliltä ja vaikka sitä miten suti kuivana tai kosteana, paljon tai vähän, niin väri luomilla jäi kaus paletin voimakkuudesta.
Olen sitä mieltä, että loppupeleissä kosmetiikan valinnassa on kysymys markkinoinnin tehokuudesta. Mitä Lancome tarjoaa kuluttajalle enemmän kuin L’Oreal, Lancome kun on osa L’Oreal konsernia ja tuotteet tulevat läpi samojen laboratorioiden, tutkimusten ja tuotantolinjojen? Onko paketissa jotakin ekstraa vai pelkästään ero markkinointimiljoonien määrässä ja mielikuvasta?
En ole immuuni hyvälle mainonnalle. Jos mainos lupaa jotakin erinomaista ja elämää mullistavaa, minä ostan sen. Jos se on pakattu tyylikkäästi, ostan sen heti. Suosin pakkauksissa mustaa ja kultaa. Jo pelkästään tämä on syy miksi meikkipussini on täynnä Max Factoria tai L’Orealin huulipunia. Vaikka Lapin lakka tekisi minusta hehkeämmän kuin koskaan, en pysty ostamaan Lumenen sinisiä pakkauksia. Se ei vain sovi minulle. Kuten ei myöskään yllä mainitulla ostokierroksella hankittu Lumenen itseruskettava (yllättäen pronssisessa putelissa), joka sai naamani muuttumaan isorokkotantereeksi..
Kauniit purkit kylpärissä auttavat läpi harmaan aamun, näin minä uskon. Harmi, ettei oma meikkiboksini näytä näiden hankintojen jäljiltä vielä Charin ihastuttavalta kokoelmalta http://charandthecity.indiedays.com/2011/01/28/kurkistus-meikkilaatikkooni/