Greatness is in all of us!

Joka aamu päätän aloittaa terveellisen elämän. Tai oikeastaan palata siihen. Tämä vuosi on ollut sellaista hullunmyllyä, että olen kadottanut kaiken rutiinin liikuntaan. Kaipaan suuresti sitä aikaa kun oli pakko kaivaa lenkkarit iltamyöhällä esiin ja lähteä juoksemaan vähintään viisi kertaa viikossa. Nyt jo pelkkä ajatus saa sydämeni tykyttämään. Pitkälti tässä on kyse siitä aloittamisen vaikeudesta. Mikään ei ole niin inhottavaa kuin epäsäännöllisestä liikkumisesta siirtyminen kohti säännöllistä rutiinia. Kun askel on raskas, keuhkot eivät vedä happea ja pohkeet ovat lyijyä. Jääkaapin oveen ilmestynyt Go Fat Go dieetti ei edisty, koska jääkaapissa ei ole kymmentä purkkia rahkaa tai raejuustoa.

Lisäksi kärsin fobiasta kuntosaleja ja ryhmäliikuntaa kohtaan. Tuo on ehkä turhin fobia ikinä, mutta tajusin tämän viimeksi Motivus Centerillä pyöriessäni. Pidin ensimmäisenä askeleena kuntosalikortin hankkimista, onnistui yllättävän hyvin. Done. Seuraavaan askeleeseen meni tovi eli sinne kuntosalille menemiseen. Kun vihdoin sain tämän vastentahtoisesti aikaan, myöhäistyin tietysti tunnilta ja en päässyt enää sisään. Kurkin uteliaana aerobic salin avoimesta ovesta sisään ja koin lähes samanlaista kauhua kuin katsoessani The Hills Have Eyes elokuvan traileria.

Olen kokeillut monia Helsingin kuntosaleja, mutta en ole vielä löytänyt sitä suosikkia. Forever Clubilla kävin koska siellä oli uima-allas, Motivukseen sai ostaa 10-kerran kortin ilman sitoutumista, IdealFit Eira sijaitsi samassa talossa missä asuin yms. Muutettuani Helsinkiin yllätyin kuinka aikaisin salit menivät kiinni, useimmat sulkevat ovensa klo 21:00. Hämmennyin tästä, sillä kotikaupunkini kuntosali oli jäsenille avoinna joka päivä klo 23 asti ja välillä kävin treenaamassa vasta ilta yhdeksän jälkeen.

Ilahduin kun huomasin Albertinkadulle tulevan 24h kuntosalin. Facebookista olen huomannut sen olevan erityisesti bulevardin eteläisen puoliskon asukkaiden suosiossa. Salista on neonvärinen aerobicrytmi kaukana ja usein lasin takaa treenaa jykeviä tatuoituja kehoja omassa rauhassaan. Ehkä löydän tästä sopivan kuntosalin itselleni.

Sitä ennen katson tämän videon sata kertaa. Tämä video sai aikaan tämän postauksen, minut ostamaan uudet Niken treenikengät sekä kuntosalikortin ja suunnittelemaan kuntoprojektia. 

Kiitos Nike!

http://www.youtube.com/watch?v=2JnYcuRW_qo

Hyvinvointi Liikunta Terveys
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.