Justin & Jessica – Mauttomuutta viidellä miljoonalla eurolla
Ensimmäiset kuvat Justin Timberlaken ja Jessica Bielin häistä on nyt julkaistu . People-lehden kansikuvan perusteella häiden teemana oli ”Huomionkipeyttä Italiassa”.
Viisi miljoonaa euroa maksaneen juhlapäivän kulku oli aamun hääkuvauksesta vihkimiseen mitä luultavimmin seuraavanlainen:
Timberlake on kuuluisampi kuin Biel -> Jessica ei halua jäädä seinäruusuksi omissa häissään, joten pukeutuu pinkkiin Giambattista Vallin hääpukuun -> Justin ei halua morsiamensa saavan kaikkea huomiota hääkuvissa, joten päättää tehdä hullunkurisen hypyn -> Jessica tietää hetkensä koittaneen astellessaan alttarille: kaikki katsovat vain häntä! -> Justin on osannut aavistaa tämän, ja esittää säveltämänsä uuden kappaleen Jessican kävellessä alttarille, jotta kaikki varmasti tuijottaisivat ja kuuntelisivat vain häntä.
Häissä esitettiin myös hassun hauska video Greetings from Your Hollywood Friends Who Just Couldn’t Make It. Siinä Justinin ystävä haastattelee kymmentä Hollywoodin kodittomista ja muista vähäosaisista (joista monet ovat silmiinnähden humalassa ja/tai mielisairaita), jotka eivät syystä tai toisesta päässeet paikanpäälle. Videossa he toivottavat onnea nuorelleparille. Hah, miten hupaisaa! Asiasta on jo noussut pienimuotoinen kohu, mutta kuka ei olisi naureskellut italialaisessa linnassa vähäosaisesten kustannuksella? Ehkä ne, joita ei lennätetty sinne yksityiskoneella…
People maksoi pariskunnalle kuvista uutisten mukaan 300 000 dollaria. Se on 700 000 dollaria vähemmän, kuin mitä Anna Nicole Smithille maksettiin. (Jessican pinkki puku olisi sopinut Anna Nicolelle kuin onnenonkija vanhainkotiin). Minusta tuntuu, että Anna Nicole oli joka dollarista kiitollisempi kuin Timberlake on ollut eläessään mistään. Paitsi ehkä siitä, että tämä on taakse jäänyt vaihe hänen elämässään: