Mä ostan kanssa kun Charkin osti

Blogimainonta on pahasta. Jonkin aikaa sitten seurasin huvittuneena, kuinka eräässä muotiblogissa nousi myrsky kun kirjoittaja ilmoitti saaneensa tuotteet kokeiltavaksi valmistajalta. Tuotteet, joita hän estottomasti kehui blogissaan. Osa lukijoista tunsi itsensä petetyksi ja huijatuksi. Miksi? En oikein pystynyt ymmärtämään miksi.

Nykyään moni bloggaaja ilmoittaa postauksissaan oliko kyseessä kenties yhteistyöprojektin merkeissä saatu tuote vai ostiko hän sen kaupasta itse. Mainonta oli vuosi sitten vielä eräänlaista piilomainontaa blogeissa, nyt maksettua mainostilaa. Mielestäni on hienoa, että mainostajat ovat ymmärtäneet blogien mainosarvon. Kun lukijoita on kymmeniätuhansia viikossa, tavoitat suoraan tavoitekohderyhmäsi. Lisäksi blogimainonta on vielä kustannustehokasta. Mahtavaa, että tämä on ymmärretty Suomessa näin nopeasti! Maassa, jossa nettiostaminen on kolme vuotta muuta Eurooppaa perässä.

Kun tavallinen kuluttaja kirjoittaa kokemuksiaan jostakin tuotteesta, olen kuulolla. Printtilehtien lukemiseni on laskenut suoraan verrollisena lukemieni blogien määrän kasvamiseen. Otetaan muutama käytännön esimerkki miten olen huomannut blogien muokanneen ostopäätöksiäni.

Kookosöljy. Luettuani Suvi Koposen haastattelun Lilystä, mielessäni oli vain yksi ajatus. Mistä saan ostettua purkin kookosöljyä? Huippumalli pesee meikkinsä pois iltaisin kookosöljyllä. Äitini kauppasi ajatusta minulle viisi vuotta sitten, listaa kookosöljyn hyödyistä. Sillä voi pestä kasvot, käyttää aurinkorasvan sijaan suojaamaan auringolta sekä rasvata ihoa ja hiuksia. Lähinnä huolestuin äitini kasvavaa intoa hippielämää kohtaan ja jätin öljyn käytön lähinnä auringonottoon siitä syystä, että äitini oli kerrankin elämäni aikana ruskettunut eikä palanut ravunpunaiseksi etelässä. Öljy siis toimi auringossa. Sitten tuli Suvi. Huippis-Suvi. Prada-Suvi. Ja hän käyttää öljyä!! Luontaiskaupan hyllyltä löysin purkin tuota ihmeöljyä ja olen nyt koukussa. Käytän sitä meikinpoistoon, säärien rasvaamiseen, latvahoitona hiuksiin. Suosittelen!

oljy.png

Louis Vuittonin huivi. Kehitettyäni lähes pakkomielteen Vuittonin huiviin ja ihailtuani sitä viikkokaupalla nettikaupassa, päätin astua Espan myymälään tutustumaan addiktiooni lähemmin. Outoa, sillä en omista mitään Vuittonia enkä ole harkinnut ostavani laukkua tai mitään muutakaan. Mutta se iso huivi. Rakkautta. Ihaillessani huivia kaulani ympärillä ja myyjän puhuessa itseäni pyörryksiin mieleeni alkoi hiipiä muutaman bloggaajan kirjoitukset. Alex Dagmarin videopostaus huivin karmeasta nyppiintymisestä ja huolestuneet kommentit Mrs. V.n blogissa. Huivi jäi kauppaan, sillä hinnan ja laadun kohtaaminen tuntui riskipeliltä.

vuitton.png

Toinen tuotevalmistaja tässä tapauksessa sai uuden kanta-asiakkaan edulliselle öljylle, toinen menetti 400,00€ blogikirjoituksen perusteella. Hämmentävän tehokasta.

Photos by www.vuitton.com and www.gofitness.fi

Muoti Ajattelin tänään Ostokset