Nimeni on Hanhi, Kanadanhanhi
Olen kärsinyt takkikuumeesta siitä asti kun ensimmäiset talvipakkaset saavuttivat näppini viime lauantaina. Vaikka lämpötila laski vain asteen nollan alapuolelle, mietin miten ihmeessä selviän tästä talvesta. Ottaen huomioon kuinka Etelä-Helsingin kadut muuttuivat lumen ja jään valtakunnaksi kahden viimeisen talven aikana, olen jo (kolean) kesän aikana ehtinyt unohtaa miten noista talvista selvittiin. Kotikadulleni ei voinut edes taksi ajaa, koska lunta oli niin paljon. Ratikat olivat jumissa, kävellä piti useita kortteleita mikäli jonnekin halusi. Tässä kohtaa keskustassa asuminen ja työskentely tuntui kovin kätevältä.
Talvi ei ole lempivuodenaikani. Palelen aina. Nukun huppari päällä ja sukat jalassa kesät talvet. Ajatus kylmästä talvesta lamaannuttaa minut täysin. Niinpä päätin, että työmatkaan tulee varautua riittävin varustein alusta asti! Haaveiltuani tunnin jos toisenkin Canada Goosen tyylikkäistä ja ah niin lämpimistä takeista päätin siirtyä haaveilusta tekoihin. Haluaisin tuollaisen lämpimän untuvaparkatakin (ääää onko tuo edes yhdyssana?). Kanadanhanhea aikani Googleteltuani päädyin toteamaan, että a) takki maksaa melkoisesti ja jos sellaisen ostan niin siitä tulee ylivoimaisesti kallein vaatekappaleeni koskaan b) mitä jos ostan takin valkoisena niin kauanko menee, että se on aurinkopuuterin peitossa c) netissä myytävistä takeista suurin osa on väärennöksiä. Hanhi saisi tällä kertaa jäädä haaveilun asteelle.
Päädyin etsimään vastaavaa takkia, joka ei kuitenkaan maksaisi lähemmäs tuhat euroa (tarkalleen ottaen 899,00€). Löysin sellaisen Stadiumista. Everestin parkatakit olivat jäsenille alennuksessa ja ai että sitä riemua kun takki osoittautui lämpimäksi, hyvälaatuiseksi ja hyvännäköiseksi! Ainoa miinus on, ettei karvareunus ole kojoottia, sutta tai supikettua mutta mitä siitä. Joskus pitää tehdä myönntyksiä.
Joten jos etsit lämmintä untuvaparkaa niin hop Stadiumiin! kuva lainattu stadium.fi