Kävin tänään lounaalla työkaverini kanssa, joka suhtautuu ruokaan yhtä intohimoisesti kuin minä. Hän kertoi visiitistään Chef & Sommelier ravintolassa ja kehui erityisesti palvelua, joka oli aidon välittävää ja innokasta kertomaan esimerkiksi raaka-aineista ja mistä esimerkiksi liha on toimitettu ravintolaan. Tämä johti keskusteluun lempiravintoloista. Kollegani sanoi syöneensä elämänsä parasta pihviä ravintola Kuurnassa, mutta pelkäsi mennä sinne uudestaan jotta saisi säilyttää tuon ihanan muistikuvansa. Ensin mietin, että mitä ihmettä mutta sitten tajusin… Lempikokemustaan ei kannata tuhota yrittämällä elää sitä uudelleen.

Mieleeni tuli heti Gaijin. Ehdoton lempiravintolani, jäätävän hyvä ruoka. Ja aiiii ne ylikypsät possunpalat!!! Minulla jäi älyttömän hyvät ruokamuistot Gaijinista ensi visiitin jäljiltä. Niin hyvät, että lähes itkin myöhemmin kuinka vaikeaa sinne oli saada pöytää. Ja sitten erään merkkipäivän kunniaksi sain pöydän varattua. Jeee!!!

Noh….. Nyt tulee pitkä hiljaisuus. Tunteiden sekasorto. Hämmennys. Viikkoja vallonut henkinen paha olo.

Ruoka oli edelleen hyvää. Todella hyvää. Mutta (=välitön verenpaineen nousu). Hyväkin keittiösuoritus jää huonon palvelun jalkoihin. Meno oli kuin minkä tahansa ravintolan avajaisviikolla. Tarjoilijat pyörivät kaikissa pöydissä, joten jokaista palvelee vähintään neljä eri tarjoilijaa. Keskiviikkoiltana. Asia ei muuten minua haittaa, mutta yleiseen pöytäjakoon on syynsä. Huomasin sen viimeistään kun pyysin saada lisää olutta ja kun jouduin toistamaan tilaukseni vartin päästä uudestaan eri tarjoilijalle. Lähes anellen pliiiiide. Jälkimmäinen pyyntö johti toimintaan ja sain olutta (kiitos siitä). Kukaan ei missään vaiheessa kysynyt onko pöydässä kaikki hyvin ja saisiko meille kenties olla esimerkiksi lisää juotavaa tai jotakin muuta. Kaikki tarjoilijat kauppasivat aluksi niin yli-innokkaasti sitä saamarin kivennäisvettä joka pöytään, että oletin että sama linja kattaa koko juomalistan. Mutta ei. Siinä minulla on edessä friteerattua taskurapua ja kuolen valmiiksi janoon. Sen lisäksi, että keittiö toimii kuin liukuhihnalla. Kattaus 1 done ja ulos, kattaus 2 kiiiire ja kattaus 3 tulee kohta. TOMI MIKSI!?!?!?

Nyt pitää hetki rauhoittua. Mutta ärsyttää. Gaijin lukeutuu fine dining kategoriaan. Fine dining koostuu niin ruoan tasosta kuin palvelusta. Pekka Koiranen ei milloinkaan sallinut lasin olla tyhjä Chez Dominiquessa. Se täyttyi joka kerta lähes itsestään. Siihen olen tottunut ja sen myös vaadin. Jos haluan toistaa juomatilauksen kaksi tai kolme kertaa niin menen Chicosiin. Jos haluan kiireen tuntua ja ovesta ulos tönimistä, menen McDonaldisiin.  Jos haluan istua kymmenen sentin päässä tuntemattomista ihmisistä (= Gaijinin ovela tapa saada lisää istumapaikkoja tilaan) niin menen….wait….minne mun pitää mennä?!!

Joten mikäli Tomi ikinä haluaa saada tähtiä niin nyt on valtava tsemppi saatava työntekijöihin.  Bid Gourmand tarra ovessa circa 2011 ei kestä ikuisesti.

Koko juttu tiivistettynä: ruoka hyvää, palvelu huonoa.

Ja kyllä – Nyt kun sain vihdoin kirjoitettua tunteeni alas niin postaan tästä linkin myös Gaijinin mailiosoitteeseen sillä minähän uhri tässä olen!

Tämmöinen tunnelataus tähän kulinarismikeskiviikkoon. Ensi kerralla kerron lempipaikoistani kuten ihanasta Ravintola Torista!

P.S Rakas Tomi. Tiedän, että olet kiireinen. Olen syönyt joka freaking Helsinki Top 30 ravintolassa ja haluan kertoa sinulla vinkin. Tule Centraliin Pietarinkadulle. Sieltä saat vinkkejä kuinka hyvin palvelu voi toimia ehkä myös sinunkin ravintoloissa.