Kaikkine vikoineni

 

Joka ikinen meistä on ainutlaatuinen ja olemme ihania juuri niin kuin olemme. Välillä tämä kuitenkin unohtuu ja riittämättömyyden tunne valtaa meidät. Negatiiviset ajatukset ruokkivat itseään ja saatamme unohtaa omanarvontunteemme. Negatiivisuus heijastuu lähipiiriimme, emmekä edes tajua, että jokin on vialla. Me kaikki kohtaamme jossain vaiheessa elämää alamäkiä ja se on universumin tapa pitää asiat tasapainossa.

Vaikka saisit 100 kehua ja 1 negatiivisen palautteen, niin on hyvin todennäköistä, että muistaisit vain sen negatiivisen. Ja pahimmillaan siihen voi jäädä pidemmäksikin aikaa vellomaan. Muistan vahvasti ”neekeri” naljailut ala-asteelta – kommentit kieltämättä hämmensivät pientä Kriseldaa, sillä olenhan kuitenkin puoliksi aasialainen. Vaikka en koe, että olisin ollut koulukiusattu, niin kyllä pienimmätkin ikävät sanat tekevät haittaa pienen ihmisen itsetunnolle. Häpesin juuriani ja tein mitä vain, että olisin saanut hyväksyntää. Värjäsin hiuksiani vaaleiksi ja käytin sinisiä piilolinssejä. Halusin kuulua joukkoon. Jossain vaiheessa teini-ikää tuli rebel-vaihe ja ylilyönnit menivät taas aivan toiseen ääripäähän; kävin ahkerasti solkussa, käytin itseruskettavaa ja kiharsin tukkani afroksi…

 

 

En ollut koskaan tyytyväinen siihen mitä olin, ja valehtelisin, jos sanoisin, että olisin nyt sataprosenttisen tyytyväinen itseeni. Naisena, löydän aina jotain parannettavaa ja kehitettävää itsessäni. Teini-ikäisenä painoni jojoili 40:n ja 70:n välillä. Mutta aikuisiällä löysin tasapainon ja viimeisten vuosien aikana se pysyi suht tasaisena. En edes omista vaakaa, mutta kuntosalin pukkarissa tarkistin tilanteen ja se näytti 10 kiloa enemmän viime vuoteen. Ensijärkytyksen jälkeen oli pakkoa hyväksyä tilanne. Olihan peilistä tuijotellut eri näköinen hahmo jo muutaman kuukauden. Hyväksymisen jälkeen minut valtasi tyytyväisyys. Lattapyllystäni ei ole enää tietoakaan ja olen saanut muotoja luiden ympärille. Sellaisia, joita en olisi treenaamalla saanut. Voisi sanoa, että näytän nyt naisellisemmalta.

Enkä myöskään voisi olla ylpeämpi eksoottisesta ulkonäöstäni. Meitä suomalais-filippiiniläisiä ei kuitenkaan ole kovin montaa maailmassa. Ja vaikka olen kokenut syrjintää ja minua pidetään ulkomaalaisena kummassakin kotimaassani, niin koen olevani etuoikeutettu siitä, että olen saanut kasvaa monikulttuurisessa ympäristössä. Se on kieltämättä opettanut hurjasti suvaitsevaisuutta ja ymmärtäväisyyttä.

 

Nahkatakki Zara // Mekko Supertrash // Kengät NLY

 

Muutokset tapahtuvat pikku hiljaa. Ensin on ymmärrettävä sisäisiä ääniä, ja niiden myötä tapahtuu ulkoisten ominaisuuksien hyväksyminen. Ja kun arvostaa itseään, haluaa pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan ja haluaa olla paras versio itsestään. Ravintovalinnoissa on kuunneltava sekä omaa mieltään että kehoaan, koska ne kulkevat käsi kädessä. Parhaimmassa tapauksessa löytää balanssin näiden kahden välillä.

Vaikeiden vastoinkäymisten jälkeen olen oppinut laittamaan itseni ja oman onnellisuuteni etusijalle. Sillä jos en rakasta itseäni sellaisena kuin olen, kaikkine vikoineni, niin miten voisin ikinä rakastaa ja hyväksyä muita läheisiäni? 

Tämä on elämän mittainen prosessi, jossa on oltava armollinen itseä kohtaan. Pitää hyväksyä se, että olemme jatkuvasti keskeneräisiä. Aina kun jokin tavoite on saavutettu, löytyy uusia tavoittelemisen arvoisia asioita. On keskityttävä tähän hetkeen ja pohtia mahdollisia syitä omaan tyytymättömyyteen. Vain me itse voimme vaikuttaa siihen, mitä se sisäinen ääni sanoo. Päivittäiset mantrat ja uskomukset vahvistuvat, ja tulevat lopulta todeksi, joten pidetään ne äänet positiivisina ja voimaannuttavina.

 

 

 

Kuvat: J. Tuliniemi