Elämää Shiban kanssa

 

Meille tuli kesällä pienen pieni Shiba-koiranpentu, Hefe. Vähän väliä saan kysymyksiä koiraan liittyen ja eritoten Shiban hankkimiseen.

 

Haaveilin pitkään uuden koiran ottamisesta, vaikka edellisten menetysten jälkeen vannoin, etten enää koskaan halua ottaa omaa koiraa. Koiran menettäminen on sydäntä murskaavinta, mitä tiedän. Toisaalta elämä ilman koiraa on myös aika murheellista.

Aloitin poikaystävän järjestelmällisen aivopesun pari-kolme vuotta sitten eri koirahoidokeilla. Kylässä kävi eri rotuisia koiria ja hiljaa hyvä tulee, nimittäin aikalailla tasan vuosi sitten poikaystävä ilmoitti, että “kun täällä kerran ravaa niin paljon muiden koiria, niin eikö olisi aika hankkia oma?”. Score!
 

Mietimme rotua muutaman kuukauden ja ehdin käymään Balilla mietintäajan välissä. Minulla oli selkeät visiot siitä, mitä halusin: olisin ottanut rescuen tai edes sekarotuisen koiran käppänän, joka on syntynyt “luonnon voimista”.

Poikaystävä oli kuitenkin tästä eri mieltä. Riskianalyysin ja rotutestien kautta hän päätyi siihen tulokseen, että meille tulee Shiba Inu. Lopulta jouduin pyörtymään omissa vaatimuksissa, sillä mulle oli tärkeintä se että, kunhan on koira.
 

Tähän väliin lienee hyvä pohjustaa, että Shiba Inu tulee Japanista. Se on alkukantainen rotu, joka on pysynyt samanlaisena vuosituhansia. Se on äärimmäisen rohkea, itsepäinen ja voimakastahtoinen rotu, eikä sitä suositella ensimmäiseksi koiraksi.

Shiba on hyvin rauhallinen, kissamainen, siisti ja mukavuudenhaluinen koira. Ne eivät juurikaan hauku (jotkut ovat silti äänekkäitä :D) , heillä on voimakas metsästysvietti, joten niitä ei suositella pidettäväksi vapaana – edes oman mökin pihassa (me ollaan pidetty). Koira on hyvin itsenäinen ja sanotaan, ettei se välitä muista koirista tai ihmisistä.

Kaikesta tästä huolimatta Shiba on hyvin haluttu rotu, sillä se on hiljainen, siisti, sekä itsenäinen. Sopii hyvin meidän kaltaiselle kerrostalossa asuvalle pariskunnalle.

Ainiin, ja onhan kuuluisa “meme-koira”aloittanut Shiba-trendin ympäri maailman.

Suomessa yleisin väritys on punainen, eli sama sävy kuin meme-koiralla. Harvinaisempia ovat black & tan (jonka me halusimme), seesami ja valkoinen. Valkoisia en ole koskaan nähnyt livenä.
 

 

Moni on kysynyt, miten saimme Shiban niin nopeasti, kun niihin on 1-2 vuoden jonot. Uskon vahvasti siihen, että kun on joku asia on tarkoitettu, niin Universumi ei jahkaile vaan asiat järjestäytyvät vaivattomasti ja usein myös ryminällä.

18:sta Suomen Shiba ry:n kasvattajista, yksi vastasi meidän meiliin ja kysyi olimmeko perhetuttuja. Kävi ilmi, että kälyni ja kasvattajan äiti tunsivat toisensa. Kyseisellä kasvattajalla ei ollut juuri siinä kohtaa pentuja tulossa, mutta hän auttoi meidät toisen kasvattajan luokse, jolle oli tulossa mustia pentuja “ihan pian”.

Meidän älytön tuuri jatkui, kun kävi ilmi, että Hefen kasvattaja on tuttuni täti. Se löi viimeisen niitin siihen, että Suomi on niin pieni!!! Tai sitten Universumi tosiaan halusi, että meille tulee Shiba.

 

Oli kyseessä tutun tuttu tai ei, koiran hankinnassa kasvattaja päättää, kenelle luovuttaa pennun. Täytyy olla kiitollinen siitä, että suurin osa suomalaisista koirankasvattajista ovat tarkkoja siitä, mihin ja kenelle koiransa myyvät. Vaikka täälläkin kohdataan koirien kaltoinkohtelua, niin se on kuitenkin hyvin hyvin harvinaista verrattuna muualla maailmassa. Täällä eläimiä kunnioitetaan.

Vaikka lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että tässä maailmassa olisi tarpeeksi pelastettavia koiria jokaiselle joka sellaisen haluaa, niin arvostan eniten sitä, että kasvattajat tutustuvat tarkoin perheisiin ja arvioivat sopiiko kyseinen rotu tai yksilö juuri heille. Myös henkilökemiat kasvattajan kanssa ovat tärkeät, sillä hän on tärkeässä roolissa pennun kasvun aikana. Kasvattaja ei ole pelkkä myyjä, vaan älytön tuki ja turva koko koiran elämän ajan.

 

Toivoimme urosta, sillä meikäläisen edellisistä koirista poika oli kaikista helpoin. Huomio, huomio: Tämä ei kuitenkaan takaa, että näin olisi. Jokainen koira on oma yksilönsä ja joskus nartut ovat helpompia kuin urokset.

Alle kaksi kuukautta siitä, kun aloimme etsimään Shiba-kasvattajaa, meidän kasvattajalle syntyi ensimmäinen pentue. Kolmesta Shiba-vauvasta yksi oli poika ja me saimme hänet.

 

 

Hefe muutti kotiin viikkoa ennen juhannusta ja voi että, tuo odotusaika oli piiiiiitkä. Syntymästä luovutusikään on kahdeksan viikkoa ja muistan, miten laskettiin yhdessä poikaystävän kanssa viikkoja Hefen kotiintuloon.

Lähimmät ystäväni ovat intohimoisia koiraihmisiä ja ihmettelivät, miksi päädyimme niin “haastavaan rotuun”. Lopulta rotumääritelmät kertovat vain rodusta, eivätkä koirasta yksilöinä. Kuten aiemmin mainitsin, jokainen koira on oma persoonansa ja käytösmalleihin voidaan vaikuttaa koulutuksella.

Sanotaan, että koirat muistuttavat omistajaansa ja minusta koira on tismalleen peili omistajista. Oon niin ylpeä siitä, että oon pystynyt murtamaan ennakkoluuloja Shiboista. Moni yllättyy kun kerron, että Hefe on Shiba Inu, sillä tyyppi on niin sosiaalinen. Hän tykkää varauksetta kaikista muista eläimistä, lapsista ja ihmisistä. Toki sosiaalisuus voi muuttua, koska hän on vielä pentu.

 

Yllätyksellisintä on ollut se, että elämä Shiban kanssa on ollut todella helppoa. Kaikista varoituksista huolimatta.

Hefe on äärimmäisen nopea oppimaan ja saamme kiittää kasvattajia, että pennut olivat sisäsiistit kun kotiutuivat. Pennut syntyivät rauhallisella omakotitaloalueella ja pääsivät helposti pihalle. Muutos kaupunkiin toi haasteita ja vielä kerrostalon ylimpään kerrokseen otti vähän takapakkia sisäsiisteydessä, etenkin kun lähimpään puistoon on kaksi korttelia.

Kertaakaan tyyppi ei ole kakannut sisälle, paitsi kerran kaverin kotiin. Vieläpä penturipulia kokolattiamatolle. :D

Oli äärimmäisen jännittävää jättää Hefe ensimmäistä kertaa yksin kotiin ja videoimme koko homman. Harmiksemme video oli tylsä. Tyyppi ei itkenyt meidän perään, eikä tehnyt mitään muuta kuin nukkui.

 

Yksin jättämisessä näkyy hyvin Shiban itsenäisyys. Hefe ei edelleenkään itke meidän perään ja jää mielellään yksin kotiin. Toki pienenä pentuna koirat tarvitsevat enemmän unta ja silloin hän nukkui kuin enkeli.

Nykyään Hefe tekee tuhoja yksin ollessa ja vähän vitsillä odotan joka päivä, mitä poika on keksinyt. Lähinnä postit ja mikäli esillä on paperia/pahvia, niin ne silputaan. Myös kengät olemme oppineet laittaa kaappeihin piiloon. Suomen Shiba ry:n Facebook-ryhmässä näkee vähän väliä koteja, jotka ovat TÄYNNÄ silppua. Tästä hyvästä kotia on pakko pitää siistinä, eikä mitään varsin tärkeitä papereita saa jättää lojumaan. :D Tämä tuntuu olevan asia, joka yhdistää joitain Shiboja. Melkoisia silppureita ovat.

 

 

Olen niin kiitollinen meidän pentueen Whatsapp-ryhmästä, josta on saanut tukea, kun sitä on tarvinnut. Olemme myös pitäneet pentutapaamisen, ja on ollut hauska nähdä miten erilaisia Hefen siskot, äiti ja isoäiti ovat. Ensinnäkin Hefe on huomattavasti isompi ja hänelle maistuu ruoka paljon paremmin kuin siskoille. :D

Onneksi, sillä koira, joka on herkkujen perään, on helpompi kouluttaa. Ja koulutukset Hefen kanssa on mennyt ihan kohtuullisesti rotuun nähden. Tyyppi on edelleen aika itsepäinen, eikä aina tottele, jos ei halua. Esimerkiksi Hefe viihtyisi koirapuistossa koko päivän ja hänet on välillä vaikeaa saada lähtemään kotiin. :D Tyyppi viihtyy liian hyvin muiden koirien kanssa. Melkoinen alfauros se kuitenkin luulee olevansa ja usein yrittää alistaa vanhempia ja isompiakin koiria.

 

Helppoudesta ja itsenäisyydestä on vielä pakko mainita se, että Hefe on ensimmäinen koira, joka ei halua nukkua meidän kanssa sängyssä. Sille ei ole koskaan tarvinnut opettaa, omaa (nukkuma)paikkaansa, vaan hän on tiennyt sen ensimmäisestä päivästä alkaen.

Hefe ei myöskään ole sylikoira, mutta lähellä se kuitenkin haluaa olla. Tuokin on asia, joka voi vielä muuttua, sillä Hefe on tosiaan vasta seitsenkuinen. Välillä tyyppi kuitenkin saattaa laittaa päänsä syliin tai tulee omatoimisesti ihan vierelle, mikä tuntuu ihanan palkitsevalta.

Iästään huolimatta, hän on hyvin rauhallinen ja on mukautunut hyvin meidän arkeen. Matkustaminen ei ole myöskään tuottanut minkäänlaisia ongelmia. Ajoimme muun muassa syksyllä Lappiin kuvausreissulle (12 tuntia edestakaisin) ja tyyppi nukkui tyytyväisenä koko ajomatkat.

 

 

Nyt olisi vaikeaa kuvitella elämää ilman Hefeä ja onhan hän lunastanut paikkansa myös meidän lähipiirin sydämissä. Hefe myös teki meistä pienen perheen ja on lähentänyt minua ja poikaystävääni. Usein sanotaan, että koira tulee parisuhteen väliin, mutta en koe, että meillä olisi käynyt niin. Hefe on ollu loppujen lopuksi tosi helppo pentu ja postin silppuamiset on pientä verrattuna siihen, miten paljon iloa ja tasapainoa se tuo meidän elämään. Koira on erinomainen syy lähteä aikaisemmin töistä.

 

Hefen myötä uskon yhä vahvemmin sanontaan, you don’t get the dog you want, you get the dog you need. Mikäli mietit Shiban hankintaa, niin rodulla ei ole paljoakaan tekemistä tässä asiassa.

Siinä, missä olen kouluttanut Hefeä, niin hän on myös opettanut minua. Koira on täysin kuin omistajansa ja näen heijastuksia itsestäni Hefessä niin hyvässä kuin pahassa.